OSAO

FI EN
Tulosta
Suomeksi / In English
Etusivu / Hakijalle / Ammatilliset perustutkinnot / Artesaani, jalometalliala

Artesaani, jalometalliala

Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto

Artesaani, jalometalliala

Jalometallialan koulutuksessa painottuvat perinteisten työmenetelmien lisäksi tietokoneavusteinen suunnittelu ja valmistus. Tutkinnon suorittanut osaa valmistaa koruja yksittäiskappaleena ja piensarjatuotantona asiakkaan toiveiden mukaisesti. Hän hallitsee korujen suunnittelun sekä valmistuksen eri tekniikoita. Jalometallialan artesaani työskentelee itsenäisenä yrittäjänä ja alan myynti- tai ohjaustehtävissä. Tutkinto antaa kelpoisuuden alan jatko-opintoihin.

Valokuvat

Vaihtoehdot tutkinnon suorittamiseen

Näyttötutkinto

+

Näyttötutkinto on erityisesti aikuisille suunniteltu joustava tutkinnon suorittamistapa, jossa periaatteena on asiakaslähtöisyys. Näyttötutkinnoissa ammattitaito osoitetaan työelämässä riippumatta siitä, onko osaaminen kertynyt työkokemuksen, opintojen tai muun toiminnan kautta. Näyttötutkinnoissa osoitat tutkinnon perusteissa edellytetyn ammattitaidon aidoissa työelämän tuotanto- ja palvelutehtävissä.

Kohderyhmä
Koulutus on suunnattu jalometallialasta kiinnostuneille sekä jo alalla toimiville henkilöille.

Toteutusmuoto
Koulutus toteutetaan päiväkoulutuksena, joka sisältää lähiopiskelua, työssäoppimista sekä itsenäistä työskentelyä.

Tutkinto
Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto, tuotteen suunnittelun ja valmistuksen osaamisala, artesaani, jalometalliala. Tutkinto muodotuu neljästä pakollisesta ja kolmesta valinnaisesta tutkinnon osasta. Tutkinto suoritetaan osoittamalla ammattitaito aidoissa työelämän tehtävissä.

Pakolliset tutkinnon osat

  • Asiakaslähtöinen valmistaminen
  • Kulttuurilähtöinen valmistaminen
  • Tuotteen suunnittelu
  • Tuotteen valmistaminen

Valinnaiset tutkinnon osat

  • Asiakaspalvelun ja myyntityön toteuttaminen
  • Kulttuurin soveltaminen käsityöhön
  • Ohjaustoiminnan toteuttaminen
  • Palvelun tuotteistaminen
  • Taidekäsityön tekeminen
  • Tilaustyön valmistaminen
  • Tuotekehitysprosessiin osallistuminen
  • Tuotteen valmistaminen käsityönä
  • Yritystoiminnan suunnittelu

Tutkinnon perusteet (ePerusteet-palveluun) »

Koulutuspaikka
OSAO, Myllytullin-Pikisaaren yksikkö, Isokatu 1, 90100 Oulu

Hinta
Opetushallituksen tutkintomaksu 58 € (alv 0 %)

Hakeutuminen
Seuraava haku noin 2 vuoden kuluttua. Koulutukseen hakeudutaan osoitteessa www.osao.fi/koulutuskalenteri.

Lisätietoja
Opinto-ohjaaja Tuija Partanen p. 050 535 9820, tuija.partanen@osao.fi.

Valintaperusteet
Opiskelu- ja työskentelyvalmiudet; motivaatio, urasuunnittelu, vuorovaikutustaidot ja tavoitteellisuus (soveltuvuuskoe).

Soveltuvuuskoe/-haastattelu
Koulutukseen hakeutuneille järjestetään pääsy- ja soveltuvuuskoe.

Peruutusehto
Valmistavaan koulutukseen valituille vahvistetaan koulutuspaikka erillisellä kutsulla. Kutsutulta pyydetään kirjallinen vahvistus opiskelupaikan vastaanottamisesta. Vahvistus on sitova. Samalla opiskelija sitoutuu mahdollisen opiskelijamaksun maksamiseen. Mikäli opiskelija keskeyttää valmistavan koulutuksen kolmen viikon jälkeen koulutuksen alkamisesta, mahdollisesti maksettua opiskelijamaksua ei palauteta ja se veloitetaan kokonaan.

Valitse ammatti / koulutus:

 

Tulosta sivu

Valitse tästä tutkintovaihtoehto, jonka haluat tulostaa.

Hae yhteishaussa
Näyttötutkinto
Oppisopimus
Nuorten aikuisten osaamisohjelma
Suorahaku