OSAO

FI EN
Tulosta
Suomeksi / In English
Etusivu / Hankkeet / Hankeblogi / Hankeblogi / Oppia niinku töissä

Oppia niinku töissä

Ammatillisen koulutuksen keskeisimpiä uudistuksia ja kehittämishaasteita on ollut työelämälähtöisyyden kehittäminen. Koulutuspoliittisena tavoitteena on ollut, että kaikkeen koulutukseen liitetään mahdollisimman laajasti työssäoppimista ja koulutetaan yhä enemmän aidossa työympäristössä. (Opetushallitus, raportit ja selvitykset 2011:15.)

Oulun seudun ammattiopiston Haukiputaan, Kaukovainion tekniikan ja liiketalouden yksiköt ovat olleet mukana kehittämässä laajennetun työssäoppimisen erilaisia toimintamalleja Oppia niinku töissä -hankkeessa. Laajennettua työssäoppimista toteutetaan myös hankkeiden ulkopuolella OSAOn eri yksiköissä.

Opiskelijoiden kokemuksia laajennetusta työssäoppimisesta

  • Pitivät mahdollisuutta opiskella töitä tehden erittäin hyvänä
    • opinnot etenivät ja sai palkkaa
    • opiskelumotivaatio kasvoi
    • antaa ymmärrystä opiskeltaviin asioihin
    • antaa toisenlaisen tavan opiskella, jos ryhmäopetus luokassa tuntuu haastavalta
  • Sopii opiskelijalle, jolla on asenne kohdallaan:
    • ei välttämättä olla omalla mukavuusalueella
    • tuo haasteita ja tehokkuustavoitteita
  • Aikataulut toimineet
  • Iltaopiskelumahdollisuus koettiin hyväksi
  • Parantamisen varaa tiedonkulussa ja suunnitelmallisuudessa
  • Opiskelukavereita oli ikävä!

Työpaikkaohjaajien kokemuksia laajennetusta työssäoppimisesta

  • Opiskelijalla oltava hyvä motivaatio ja perusasiat kunnossa:
    • oma-aloitteinen ja huolellinen
  • Työpaikalla laadittiin selkeä kokonaisuus, mistä pidettiin kiinni
  • Opiskelijalle annettiin töitä, jotka vastasivat tutkinnon perusteita
  • Antaa opiskelijalle laajan kuvan, pääsee lähelle yritystä ja asiakkaita
  • Oivallinen rekrytoinnin paikka
  • ”Vaatii totuttelua, että näinkin se tutkinto tulee”
  • ” Hehän tekevät jo työkseen sitä, mitä koulussa vasta opetetaan”
  • Odotukset oppilaitoksen puolelta (opettajalta/opiskelijalta):
    • aikataulut paremmin selville
    • selkeät suunnitelmat siitä, mitä opiskellaan työtä tehden ja mitä täydennetään tehtävillä
  • Opiskelijoilla oli usein riittävät taidot ja valmiudet työpaikalla tapahtuvaan oppimiseen
  • Työnantajat painottivat teknisten substanssitaitojen lisäksi asiakaspalvelutaitoja, jotka ovat varsinkin PK-yrityksissä avainasemassa. Pienemmässä työpaikassa työnkuva on laajempi ja edellyttää myös asiakaspalvelua.
  • Toisilla voi viedä useamman viikon oppia työyhteisön säännöt esim. taukojen ja työaikojen suhteen.
  • Sitoutuminen yhteisöön ja työn tekemiseen koettiin tärkeäksi.
  • Taidot ja valmiudet työpaikalla tapahtuvaan oppimiseen koettiin olevan riippuvaisia myös työtehtävien laajuuteen. Työnantajat näkivät mahdollisuuksia laajennetussa TOPissa syvemmän osaamisen kehittymisen kannalta. Pidempi työelämäjakso mahdollistaa rutiineista haastavampiin tehtäviin siirtymisen, lyhyessä jaksossa aika menee perustehtävien oppimiseen ja harjaantumiseen.
  • Työnantajat kokivat, että laajennettu työssäoppiminen palvelee paremmin työnantajien tarpeita kuin lyhyet työssäoppimisjaksot. Kolmen kuukauden työssäoppimisjakso koettiin liian lyhyenä, jolloin ei ehdi oppia asioita riittävän laajasti, vaan aika kuluu suurelta osin perusasioiden oppimiseen. Syvemmän osaamisen hankkiminen edellyttää pidempää työelämäjaksoa ja myös palvelee paremmin työnantajaa, koska opiskelija pystyy toimimaan myös kokonaisvaltaisemmin osana työyhteisöä sekä ottamaan laajempaa vastuuta työtehtävistä.
  • Työnantajat toivovat, että voisiko koulussa opettaa työelämätaitoja enemmän, jotta opiskelijat olisivat valmiimpia toimimaan työpaikoilla ja tietäisivät mitä heiltä odotetaan? Myös asiakaspalvelutaidot ja aktiivinen vuorovaikutus koettiin tärkeiksi taidoiksi, joita koulussa voitaisiin tukea enemmän.

Opettajien kokemuksia laajennetusta työssäoppimisesta

  • Mahdollistaa kyvykkäiden opiskelijoiden valmistumisen etuajassa
  • Antaa erilaisen väylän tutkinnon suorittamiseen opiskelijoille, jotka eivät valmistuisi ”luokkaopetuksessa”
  • Suunnitteluun kannattaa varata aikaa ja tehdä se huolella
  • Ohjaukseen/ yhteydenpitoon olisi voinut panostaa enemmän
  • Sai aikaan kriittistä pohdintaa siitä, opetammeko koulussa oikeita työelämää vastaavia prosesseja ja asioita
  • Vaatii opettajilta asenteen ja ajatusmaailman muuttamista
  • Täydentävien tehtävien ja top-päiväkirjojen tarpeellisuutta kannattaa miettiä
  • Oppisopimusmalliin (2+1) hankala saada opiskelijoita. Asiasta kiinnostuneet työnantajat olivat opiskelijoiden sukulaisten/ tuttavien yrityksiä.
  • Soveltuu parhaiten itsenäisille ja vastuullisille opiskelijoille, ja jatkossa tätä tullaankin tarjoamaan heille yhtenä mahdollisuutena suorittaa osa opinnoista.
  • Varsinaista yhteistä 2+1 mallia mahdotonta toteuttaa. Jokaisella omat yksilölliset opintopolut.
  • Kiinnostusta asiaan herännyt myös muiden vuosikurssien opiskelijoissa.
  • Auttaa pienentämään lähiopetusryhmäkokoja oppilaitoksessa
  • Soveltuu erinomaisesti tuleviin ei-aikasidonnaisiin opetussuunnitelmiin
  • Soveltuu parhaiten vastuullisille ja itsenäisille opiskelijoille
  • Järjestelyjä helpottaa jos ATTO-aineet on suoritettu kahden ensimmäisen vuoden aikana

Lisätietoja voi kysyä Oppia niinku töissä -hankkeessa toimineilta OSAOn opettajilta Pirkko-Liisa Isoaholta, Noora Schroderukselta, Jari Niemeltä ja Jussi Hiivalalta.

Kommentointi

Millä aloilla olette toteuttaneet?

Hei,
oletteko räätälöineet jokaiselle opiskelijalle erikseen vai tarjoatteko valmista polkua?

Pia Vidgren Omnia - 20 helmikuuta 2015 klo 10.36

OSAOn vastaus

Hei Pia,

Tässä hankkeessa mukana olivat autoala, liiketalous ja rakennusala. OSAOssa laajennettua työssäoppimista on toteutettu myös muilla aloilla.

Toimintamallin luominen osoittautui melkeinpä mahdottomaksi, joten polut on räätälöity opiskelijakohtaisesti. Tärkeää on kuitenkin ollut miettiä oppilaitoksen linjauksia laajennetusta työssäoppimisesta.

Anna-Mari Saarela - 02 maaliskuuta 2015 klo 15.12

Hankeblogeissa kirjoitetaan koulutuksen kehittämisestä sekä hankkeiden toimintaan ja tuloksiin liittyvistä asioista. Kirjoittajina ovat pääasiassa OSAOn hanketoiminnassa mukana olevat henkilöt, kuten projektipäälliköt.

Blogiarkisto