Oulun seudun ammattiopisto on arvioitu kärkikastiin valtakunnallisessa Opetusministeriön tilaamassa opiskelijahuollon arvioinnissa. Viime syksynä toteutettuun arviointiin oli kutsuttu mukaan kaikki Suomen toisen asteen ammatilliset oppilaitokset.
Arviointi kohdistui opiskelijahuoltoon kuuluvien palveluiden tarjontaan ja saatavuuteen, opiskelijaterveydenhuollon toimivuuteen, ohjeistuksiin sekä palveluista tiedottamiseen.
OSAO ylittivät arvioinnissa asetetut tavoitetasot kaikilla arviointialueilla. Yhtäläiseen tulokseen ylsi 12 muuta ammatillista oppilaitosta eri puolilta Suomea.
Arviointiraportin mukaan tämän päivän opiskelijahuolto on suunnitemallista, koordinoitua, opiskelijalähtöistä ja se pohjautuu monien toimijoiden yhteistyöhön. Muiden muassa opiskelijoiden poissaoloja seurataan ja niihin puututaan välittömästi. Tulevaisuuden haasteina nähdään palveluiden riittävyyden ja tasapuolisuuden turvaaminen kaikissa kunnissa. Toiminnan painopistettä tullaan siirtämään ennaltaehkäisevän toiminnan suuntaan esimerkiksi kiinnittämällä enemmän huomiota opiskelijoiden terveisiin elämäntapoihin ja arjenhallintaan.
Arviointiraportti
Lisätietoja:
Kehittämisjohtaja Saija Niemelä-Pentti, Oulun seudun ammattiopisto, puh. 010 27 22849

