TYÖELÄMÄHAASTATTELUJA 2009
Työelämän edustajat, Ammattiopiston opiskelijat ja tutkinnon suorittaneet kertovat ajatuksiaan omasta alasta ja tulevaisuudesta.
Luonnonvara-ala kasvaa luonnostaan » "Parasta viheralassa on, että vaihtoehtoja on valtavasti. Erilaisia työtehtäviä löytyy viljelystä pihasuunnitteluun ja viherrakentamiseen", kertoo puutarhatalouden perustutkintoa suorittava Mika Saarinen»
Metsäala on itsenäisen luonnonystävän valinta »"Luonnonläheistä hommaa! Karhunkin olen päässyt työmaalla näkemään", kertoo metsäalan perustutkintoa suorittava Jussi Heinäaho»
Kone- ja metallialan työt oppii tekemällä »
"Teoriaa voi opiskella koulussa, mutta oikeat tytöt oppii parhaiten työssä tekemällä. Esimeriksi kunnossapitoa ei voi luokassa opettaa", tietää kone- ja metallialan perustutkintoa Lauri Turkka »
Perinteisen käsityötaidon arvo ei katoa »"Kangaspuut ovat aivan mahtava työkalu, kun niiden kanssa pääsee tutuksi", kehuu haaveammattiinsa, perinteiseksi käsityöläiseksi pian valmistuva Armi Jokitalo »
Luovaa ja ihmisläheistä työtä »"Tarjoilijan työssä iloinen ja positiivinen asiakaspalveluasenne on kaikkein tärkeintä", kehuu matkailu-, ravitsemis- ja talousalaa opiskeleva Heidi Hytinkoski »
Monipuolisuus on sosiaali- ja terveysalan paras puoli »Asiakaspalvelua, puhelinneuvontaa, opastusta ja ohjausta sekä erilaisia osaston toimistorutiineja, kuten lääkärien sanelujen purkamista ja paperitöitä näitä pitää sisällään Heidi Lapinkankaan »
tuleva ammatti.
Bisnes vaatii rohkeutta ja luovuutta »Kymmenvuotiaana ensimmäisen oman kioskiyrityksensä perustaneen Virpi Ollilan Virpi Ollilan » ei tarvinnut kauaa miettiä ammatinvalintaa. Perheessä kun on aina ollut yritystä, oli liiketalous luonteva valinta.
Harrastuksesta ammatiksi »"Hevosiin ei voi kyllästyä!" Työn monipuolisuus ja vaihtelevuus tekevät hevosalasta Krista Wendelinin » toiveammatin.
Ammattilaisille on aina töitä » Oululainen Kuljetus Haverinen on pian vuosikymmenen ollut osaltaan mukana kouluttamassa Oulun seudun ammattiopiston kuljetusalan opiskelijoita. ´Hyviä työssäoppijoita on päätynyt meille lopulta oikeisiin töihin´, kertoo yrityksen toimitusjohtaja Janne Haverinen » .
Työelämä lähemmäs opiskelua »Ammatillisten perustutkintojen opetussuunnitelmat uudistuvat. ´Oikean työn tekeminen ja työssäoppiminen ovat lähtökohtana tutkintojen perusteissa, ja tutkinnot muodostuvat työelämän toimintakokonaisuuksista´, kertoo opetussuunnitelmakoordinaattori Seija Lehto »

