SUUNTANA JATKO-OPINNOT
Lukion tai ammatillisen perustutkinnon suorittamisen jälkeen sinulla on valittavana useita jatko-opintomahdollisuuksia. Mikään ei estä sinua suorittamasta toista toisen asteen tutkintoa, mutta hyvä vaihtoehto on jatkaa opintoja ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa. Lisäksi tarjolla on monia täydennyskoulutusmahdollisuuksia esimerkiksi ammattitutkinnot ja erikoisammattitutkinnot.
Ammattikorkeakoulu
Ammattikorkeakoulussa voit opiskella käytännönläheisen korkeakoulututkinnon. Tutkinnon suoritettuasi sinulla on mahdollisuus työskennellä työelämän asiantuntija-, suunnittelu-, kehittämis- ja esimiestehtävissä. Ammattikorkeakouluopinnot kestävät tutkinnosta riippuen 3,5 - 4,5 vuotta. Laajuudeltaan tutkinnot ovat 210 opintopistettä, 240 opintopistettä tai 270 opintopistettä.
Yliopisto
Yliopistollisia perustutkintoja ovat kandidaatintutkinto ja maisterintutkinto. Joillakin aloilla esimerkiksi lääketieteessä perustutkintona on lisensiaatin tutkinto. Kun olet suorittanut yliopistollisen korkeakoulututkinnon voit työskennellä esimerkiksi suunnittelu-, tutkimus-, hallinto- ja opetustehtävissä.
Yliopistoon voit hakea opiskelemaan, kun sinulla on suoritettuna esimerkiksi ylioppilastutkinto, kolmivuotinen ammatillinen perustutkinto, opistoasteen tutkinto tai ammattikorkeakoulututkinto.
Yliopistossa suoritetaan ensin kolmen vuoden laajuinen kandidaatintutkinto (180 opintopistettä) ja sen jälkeen kahden vuoden laajuinen maisterintutkinto (120 opintopistettä).
Oppisopimuskoulutus
Oppisopimuskoulutuksena voit suorittaa perus-, ammatti- tai erikoisammattitutkinnon. Lisäksi oppisopimuskoulutus tarjoaa monia mahdollisuuksia ammatilliseen lisäkoulutukseen.
Oppisopimuskoulutus tapahtuu pääasiassa työpaikalla ja sitä täydennetään tietopuolisilla opinnoilla oppilaitoksessa. Tietopuolisten opintojen osuus vaihtelee koulutusaloittain, keskimäärin teoriaopintojen määrä on noin 20 prosenttia oppisopimuskoulutuksesta. Näyttötutkinnot kuuluvat olennaisena osana oppisopimuskoulutusta.
Koulutuksen pituus riippuu aikaisemmasta työkokemuksestasi ja koulutuksestasi. Ammatillisen perustutkinnon suorittaminen kestää oppisopimuksella 1-3 vuotta. Ammatti- tai erikoisammattitutkintoon valmistava oppisopimuskoulutus on kestoltaan keskimäärin 1-1,5 vuotta.
Oppisopimuskoulutukseen ei ole erillistä hakuaikaa. Koulutuksen voit aloittaa kun olet löytänyt itsellesi oppisopimuspaikan. Oppisopimuspaikkaa haetaan kuten tavallista työpaikkaa. Paikkaa etsiessäsi, selvitä millaista työtä etsit, mitä tietoja ja taitoja tarvitset kyseisessä työssä ja mitkä ovat koulutustarpeesi. Kun oppisopimuspaikka on löytynyt, ota yhteyttä oppisopimuskeskukseen tai oppisopimustoimistoon. Heidän edustajansa osallistuu koulutuksen suunnitteluun ja järjestelyihin sekä hyväksyy oppisopimuksen.
Oppisopimus on opiskelijan ja työnantajan välinen määräaikainen työsopimus. Sopimuksessa määritellään muun muassa sopimuksen voimassaoloaika, opetussuunnitelman tai tutkinnon perusteet sekä palkkauksen perusteet. Oppisopimuksen aikana opiskelijalle maksetaan työehtosopimuksen mukaista palkkaa. Tietopuoliset opinnot ovat opiskelijalle maksuttomia ja hänellä on mahdollisuus saada niiden ajalta joko palkkaa tai opintososiaalisia etuja, kuten päivärahaa, perheavustusta sekä korvausta matka- ja majoituskustannuksista.
Ammatti- ja erikoisammattitutkinnot
Korkeakoulujen ulkopuolella erityisosaamiseen liittyvä koulutus järjestetään pääosin ammatti- ja erikoisammattitutkintoihin valmistavana koulutuksena. Ammattitutkinnon suorittanut on oman alansa ammattilainen ja erityisammattitutkinnon suorittanut hallitsee alansa vaativammatkin työtehtävät. Tutkintojen suorittaminen edellyttää alan peruskoulutuksen lisäksi täydentäviä ja syventäviä opintoja sekä ammattitutkinnoissa keskimäärin vähintään kolmen ja erikoisammattitutkinnoissa vähintään viiden vuoden työkokemusta.
Ammatti- ja erikoisammattitutkinnot suoritetaan näyttötutkintoina. Näyttötutkinto on aikuisille suunniteltu tapa suorittaa tutkinto ja osoittaa vaadittava ammattitaito. Ammatti- ja erikoisammattitutkintoihin valmistavaa koulutusta järjestetään oppilaitoksissa omaehtoisena koulutuksena ja työvoimakoulutuksena. Myös oppisopimuskoulutus ja henkilöstökoulutus valmistavat näyttötutkinoihin.
Muu lisä- ja täydennyskoulutus
Tutkintoon johtavan koulutuksen lisäksi koulutuksen järjestäjät tarjoavat monenlaista lisä- ja täydennyskoulutusta. Lisä- ja täydennyskoulutuksella tarkoitetaan lyhytkestoisia koulutuksia, joilla ei ole tutkintoon tähtäävää tavoitetta. Koulutuksien avulla voit kehittää eri osaamisesi alueita.
Lisä- ja täydennyskoulutuksia järjestävät monet eri tahot, muun muassa ammatilliset oppilaitokset, ammattikorkeakoulut, yliopistot, kansanopistot ja kansalaisopistot. Koulutuksen järjestäjät ilmoittavat yleensä alkavista koulutuksista lehdissä ja internet-sivuillaan.

