Opetusministeriö on valinnut Oulun seudun koulutuskuntayhtymän (OSEKK) mukaan kone- ja metallialan sekä kaupan alan työnjohtokoulutuskokeiluun. Koulutuskokeiluun valittiin kaikkiaan 12 koulutuksen järjestäjää eri puolilta maata neljälle työnjohtokoulutustarpeen kannalta keskeiselle alalle.
Kokeilun organisoinnista OSEKK:ssä vastaa Oulun seudun ammattiopiston (OSAO) Aikuis- ja työpaikkakoulutusyksikkö. Koulutuskokeilu toteutetaan työelämälähtöisenä ja oppisopimuskoulutuksen ominaispiirteiden mukaisena.
Koulutus lähtee työelämän tarpeista
Koulutuskokeilu suunnataan erityisesti pk-sektorin tarpeisiin. Koulutuksen suunnittelussa ja toteuttamisessa ovat yhteistyökumppaneina mukana Oulun seudun ammattikorkeakoulun täydennyskoulutusyksikkö TAKO sekä POHTO.
Valtakunnallisen koulutuskokeilun tavoitteena on tuottaa omalta alaltaan ammattitaidon tai ammatillisen tutkinnon sekä riittävän työkokemuksen hankkineille henkilöille työnjohtotehtävissä tarvittavan ammattitaidon saavuttamiseksi tarpeellisia tietoja ja taitoja.
Koulutuskokeilu vuosina 2009-2011
Koulutus tukee ja täydentää olemassa olevia ammattikorkeakoulututkintoihin sekä erikoisammattitutkintoihin perustuvia työnjohto-osaamisen kehittämisväyliä. Kone- ja metallialan, kuljetusalan, autoalan sekä kaupan alan kokeilukoulutuksiin osallistuu vuosittain arviolta 200-300 opiskelijaa.
Kokeilu ajoittuu vuosille 2009-2011. Kokeilun yhteydessä selvitetään kokeilun vakinaistaminen joko erillisenä tutkintona tai ammatillisissa tutkinnoissa hyödynnettävänä tai niitä syventävänä tutkinnon osana tai osina.
Lisätietoja
kuntayhtymän johtaja Kari Juntunen p. 010 27 22307
rehtori Jarmo Paloniemi p. 010 27 22936

