OSAO

FI EN
Tulosta
Etusivu / Nyt / Blogi / Nyt-blogi / Uusi OSAO

Uusi OSAO

- Uusi OSAO on Suomen suurin ammatillinen kouluttaja, kertoo kuntayhtymäjohtaja-rehtori Jarmo Paloniemi.

Uusi vuosi 2018 merkitsi suuria muutoksia ammatilliseen koulutukseen sekä Oulun seudulla että valtakunnallisesti. Oulun Aikuiskoulutuskeskus Oy:n henkilöstö ja opiskelijat siirtyivät Oulun seudun koulutuskuntayhtymän (Osekk) vastuulle. Nyt Osekkilla on 935 työntekijää ja Osekkin ylläpitämällä Oulun seudun ammattiopistolla (OSAO) on 10 000 päätoimista opiskelijaa.

OSAO on ollut jo aiemmin Suomen vetovoimaisin ammattiopisto; nyt se on myös Suomen suurin ammatillinen kouluttaja. Opiskelijoistamme 3 000 on alaikäisiä, ja heistä noin 85 % tulee Oulun seudulta. Huomionarvoista kuitenkin on, että edelleen OSAO kouluttaa myös Pudasjärvellä ja Taivalkoskella. Lisäksi OSAOn toimintaa on muun muassa Jyväskylässä, jossa koulutamme nosturinkuljettajia.

Tammikuussa astui voimaan myös uusi ammatillisen koulutuksen laki. Se ohjaa koulutuksenjärjestäjiä laatimaan opiskelijoille entistä joustavampia ja yksilöllisempiä koulutuspolkuja. Tämä sopii mainiosti OSAOlle, koska jo yli 20 % opiskelijoistamme valmistuu niin sanotusti etuajassa. Tutkinnon suorittamisen jälkeinen työllistyminen on tällä hetkellä huippuluokkaa: työpaikkoja on tarjolla hyvin myös vastavalmistuneille.

Ammatillisen koulutuksen rahoituksen tiukentuminen vaatii edelleen kiinteistöjen käytön tehostamista. Olemme jo siirtyneet pois Myllytullista tiivistäen Kontinkankaan ja Kaukovainion tilojen käyttöä. Leikkaamme mieluummin kiinteistöjen kuin opetuksen määrästä.

Teksti: Jarmo Paloniemi, kuntayhtymänjohtaja-rehtori
Kuva: Jouni Ylisuutari

Kommentointi

Nyt-blogi on ajankohtainen silmäys OSAOssa tai maailmalla pinnalla oleviin asioihin. Blogilla on vaihtuva kirjoittaja, joka on yleensä OSAOn henkilökunnan jäsen. Blogi päivittyy pari kertaa kuukaudessa.

Blogiarkisto