Opiskelu reformin jälkeen

 

Ennen ammatillisen koulutuksen uudistusta jokainen opiskelija kävi ammattiopintoja kolme vuotta, eteni muiden kanssa samaan tahtiin ja kaikki opiskelivat pääsääntöisesti samat asiat. Reformin jälkeen koulutus kuitenkin muuttui enemmän yksilölliseksi sekä käytännön läheiseksi. Tämän kaltainen opiskelu onnistuu parhaiten kokeilemalla ja yrittämällä.

Syksyllä 2017 starttasi ensimmäinen OSAOn yrittäjyyspainotteinen linja. Opintopolku on suunniteltu siten, että luokkahuoneissa istutaan mahdollisimman vähän ja opiskelu on aktiivista sekä työelämäkeskeistä. Nämä tekijät ovat näkyneet vahvasti opiskelussa ensimmäisinä vuosinamme, vaikka menemme työpaikoille oppimaan vasta toisen vuoden keväällä.

Olemme oppineet paljon yrittämisen laajasta käsitteestä. Ensimmäisenä vuotena pääsimme erilaisiin tapahtumiin töihin, joissa työtehtävät vaihtelivat palautekyselyn teosta itse tapahtumien suunnitteluun. Suurin osa meistä käy myös lukio-opintoja ammattiopiston lisäksi.

Tällä hetkellä pyöritämme 3 – 5 hengen ryhmissä Nuori Yrittäjä –yrityksiä ja opiskelumme nitoutuu vahvasti niiden toteutukseen. Olemme alusta asti toimineet yritysten kanssa itsenäisesti koulun antaman tuen voimin. NY-yrityksien ylläpito on hyvä esimerkki käytännönläheisestä opiskelusta.

Opiskeluaikamme yrittäjyyslinjalla on tuonut meille paljon korvaamatonta kokemusta takaiskuista huolimatta. Tämän tyyppinen opiskelu opettaa, miten virheet ja mokat eivät ole epäonnistumisia vaan mahdollisuuksia oppia jotain uutta. Jokainen oppii omalla tavallaan.

Kirjoittaja opiskelee liiketoiminnan perustutkintoa ja yo-tutkintoa OSAOssa.