OSAO

FI EN
Tulosta
Etusivu / Nyt / Jutut / Jyrki Ojala, uusi henkilöstöjohtaja

Jyrki Ojala, uusi henkilöstöjohtaja

Jyrki Ojala, uusi henkilöstöjohtaja

Osekkin uusi henkilöstöjohtaja Jyrki Ojala.

Oulun seudun koulutuskuntayhtymä Osekkin uudeksi henkilöstöjohtajaksi on valittu OTM, KTM Jyrki Ojala. Jyrki siirtyy Osekkin palvelukseen Oulun kaupungilta, palvelusuhdepäällikön tehtävästä, sujuvalla aikataululla kevättalven kuluessa.

Palvelusuhdepäällikön työhön on kuulunut esimerkiksi henkilöstösuunnittelua ja -raportointia, esimiesten tukemista erilaisissa johtamiseen liittyvissä tilanteissa sekä yhteistoimintaa henkilöstöjärjestöjen kanssa. Oulun kaupungin palveluksessa Jyrki on työskennellyt noin 15 vuotta.

Jyrkin ensimmäinen kosketus koulutusmaailmaan löytyy Merikosken ammatillisesta koulutuskeskuksesta (nykyisin Ammattiopisto Luovi) Kasarmintieltä, jossa hän opetti vuoden kaupallisia aineita ja juridiikkaa. Tämä kokemus oli mieleinen. ”Pidin työstä, koska siinä huomasi konkreettisesti opettajan pedagogisten ja didaktisten taitojen merkityksen. Erilaisia oppimistyylejä ja tavoitteita piti miettiä paljon etenkin siksi, koska kyseessä oli ammatillinen erityisoppilaitos. Samoja asioita pitää kuitenkin pohtia kaikessa opettajan työssä, koska ihmiset ovat erilaisia”, miettii Jyrki.

Kasvanut henkilöstömäärä tarvitsee henkilöstöjohtajaa

Osekkin talousjohtaja on vuodesta 2013 alkaen toiminut myös henkilöstöpalvelujen johtajana. Oulun Aikuiskoulutuskeskus Oy:n koulutustoiminnan ja koko henkilöstön siirryttyä Osekkiin vuoden 2018 alussa kasvoi koulutuskuntayhtymän henkilöstömäärä niin suureksi, että henkilöstöjohtajan viran täyttäminen tuli tarpeelliseksi. Paikkaa haki 29 henkilöä, joista yhdeksän kutsuttiin haastatteluun ja Jyrki valittiin.

Osekkin henkilöstöjohtajan tehtäviin kuuluu muun muassa HR-toimintojen johtaminen, virka- ja työehtosopimusten sekä lain säännösten toteutumisesta huolehtiminen, organisaation henkilöstöhallintoon liittyvien ohjeiden ja sääntöjen ajanmukaisuudesta vastaaminen, ulkoistetun palkkahallinnon ja työterveyspalvelujen yhteistyöstä vastaaminen sekä työhyvinvoinnin ylläpitämisestä huolehtiminen.

”Toimiala on erittäin mielenkiintoinen. Koulutusmaailmassa työskennellään todella tärkeän asian parissa. Haluan omalta osaltani olla rakentamassa mahdollisimman hyvää toimintaympäristöä ja tarjota tukeani opiskelijoiden kanssa tekemisissä olevalle henkilöstöllemme. Kun rakennamme hyvät edellytykset onnistumiselle, pääsemme täyttämään myös koulutuskuntayhtymän meille asettamat tavoitteet. Uusi työ innostaa, ja vähän jännittääkin”, Jyrki pohtii tavoitteitaan uudessa tehtävässä.

Oikeudenmukaisuutta, uskallusta ja yhdessä tekemisen voimaa

Ammatillisessa koulutuksessa on viime vuosien aikana tapahtunut suuria muutoksia yritysmaailman ja ympäröivän yhteiskunnan muutosten myötä. Muutokset tuskin tulevat pysähtymään. Koulutusmaailman pitää pystyä vastaamaan uudenlaisiin tilanteisiin, vaikka esimerkiksi toiminnan rahoitus tiukentuu jatkuvasti. Onnistuvassa organisaatiossa pitää olla hyvä yhdessä tekemisen meininki, asenne kohdallaan. Samalla pitää myös uskaltaa kokeilla uutta, olla rohkea. Asiat vaikuttavatkin olevan Osekkilla hyvällä mallilla. ”Tekijöiden roolit töissä ovat erilaisia, mutta eri rooleissamme olemme kuitenkin tasa-arvoisia ihmisiä. Oikeudenmukaisuus on henkilöstöjohtajan tehtävässä tärkeää”, Jyrki tiivistää.

Kastellista maailmalle

Jyrki on palijasjalakanen oululainen, joka kävi koulunsa Kastellissa ja ponnisti sieltä maailmalle. Perheestä löytyy vaimo, kolme lasta ja koira. Vapaa-aika kuluu urheilullisten harrastusten parista: ”Höntsäkiekkoa, kuntosalia, juoksua ja hiihtoa – kuntoilun merkitys on minulle tärkeä myös työhyvinvoinnin kannalta”.

Liikunnalliselta oululaiselta pitää tietysti lopuksi kysyä tärkeä kysymys. Kuka voittaa jääkiekon Suomen mestaruuden 2018? Vastaus on varma: Oulun Kärpät.

Teksti: Heli Perkkiö
Kuva: Jouni Ylisuutari

2 helmikuuta 2018

Tunnisteet: #henkilöstöjohtaja, #osekk, #rekrytointi,

Kommentointi