OSAO

FI EN
Tulosta
Suomeksi / In English
Etusivu / Nyt / Jutut / Matikkamenestystä tuhansien joukosta

Matikkamenestystä tuhansien joukosta

Matikkamenestystä tuhansien joukosta

Erika Kivimäki ja Tuulia Salo pitävät matematiikkaa tärkeänä osana ammattitaitoa.

Kolme osaolaista keräsi huippusijat valtakunnallisessa matematiikkakilpailussa.

OSAOlla on syytä olla ylpeä opiskelijoistaan, sillä peräti kolme heistä sijoittui kärkisijoille yli 20 000 osallistujasta valtakunnallisessa AMMATIKKAtop-matematiikkakilpailussa. Tuuli Salo, 22, nappasi toisen sijan sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan sarjassa ja Tuukka Sulasalmi, 26, tuli toiseksi puolestaan tekniikka ja liikenne -sarjassa. Erika Kivimäki, 17, sijoittui ensimmäiseksi matkailu-, ravitsemus- ja talousalan kategoriassa.

– Olen ollut pienestä pitäen hyvä matematiikassa ja ymmärrän sitä helposti. Lisäksi minulla oli yläasteella hyvä matematiikan opettaja, joka selitti asiat niin yksinkertaisesti, ettei niitä voinut olla tajuamatta, Kivimäki kertoo.


Matematiikkaa tarvitaan kaikilla aloilla

Kivimäki ja Salo ovat yhtä mieltä siitä, että matematiikkaa tarvitaan työelämässä. Kokiksi valmistuva Kivimäki tietää, että ammatissaan matematiikkaa käytetään muun muassa reseptien suurentamiseen ja pienentämiseen.

– Meidän ammatissa matematiikkaa käytetään sekoitussuhteiden laskemiseen, kassatyöhön sekä monenlaiseen muuhun yrittäjän arkeen liittyvään asiaan, parturi-kampaajaksi opiskeleva Salo sanoo.

Molemmat ovat sitä mieltä, että matematiikan osaaminen on tärkeää. Se liittyy niin moneen asiaan. Eikä se auta, vaikka käytössä olisi laskin tai internet, täytyy tietää mitä laskee tai etsii.

Kilpailu haluaa lisätä mielenkiintoa

AMMATIKKAtop-kilpailu järjestettiin marraskuussa 13.nennen kerran. Helsingissä järjestettiin palkintojenjakotilaisuus huhtikuun lopussa. Vuosittaisen kilpailun järjestävät OAJ:n pedagoginen järjestö Tekniikan Opettajat TOP yhdistys yhteistyössä Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiön, Opetushallituksen, Kustannusosakeyhtiö Otavan ja Mikrolinna osakeyhtiön kanssa. Sen tavoitteena on kiinnittää huomiota matemaattis-luonnontieteellisten aineiden tärkeyteen sekä lisätä opiskelijoiden mielenkiintoa aineita kohtaan ja mitata heidän osaamisensa tasoa.

Teksti: Saara Kärki
Kuva: Jouni Ylisuutari

5 toukokuuta 2015

Tunnisteet: ammatikka, matematiikka, palkinto, työelämä

Kommentointi