OSAO

FI EN
Tulosta
Etusivu / Nyt / Jutut / Oma ala löytyi puuteollisuudesta

Oma ala löytyi puuteollisuudesta

Oma ala löytyi puuteollisuudesta

Laura Pähtilä (vas.) ja Julia Kamppila ovat tulevia puuntyöstön ammattilaisia.

Julia Kamppila, 17, käsittelee jo taitavasti pyörösahaa. Työn alla on asiakastyö, säilytyslaatikko Bioklapi Oy:n valmistamille puubriketeille. Vaikka Julia opiskelee prosessiteollisuuden perustutkintoa vasta ensimmäistä vuotta, ei asiakastyö ole ensimmäinen. Tuleva prosessinhoitaja on tehnyt jo esimerkiksi koirankoppeja ja roskakatoksia, ja oppinut samalla erilaisia puutavaran työstön vaiheita.

Ala siirtyy syksyllä 2018 puuteollisuuden alle sahateollisuuden osaamisalaksi. Kaikkien vuonna 2018 aloittaneiden tuleva ammatti on sahaprosessinhoitaja.

Käytäntö opettaa

Opinnot ovat olleet hyvin käytännönläheisiä. Aluksi tutustuttiin talon toimintatapoihin sekä tulevien opintojen sisältöön ja suoritettiin työelämässä tarvittavat korttikoulutukset. Sen jälkeen aloitettiin koneiden käytön opettelu.

- Käsillä tekeminen on minulle iso osa sitä, miksi tykkään puualasta. Etukäteen ei tarvinnut osata mitään. En ole aiemmin käyttänyt paljoakaan koneita tai puuntyöstökaluja, mutta kaikkeen opetetaan. Nyt käytän jo sujuvasti erilaisia koneita. Tytöt ja pojat pärjäävät alalla aivan yhtä hyvin. Opiskelu on ollut juuri sellaista, kuin ajattelin, Julia pohtii.

Suomen hirsipääkaupunki on hyvä työllistäjä

Ensi syksynä Julialla on edessä tutustuminen työelämään työpaikalla tapahtuvan oppimisen myötä. Työpaikalla oppimisen jaksoja tutkintoon sisältyy opettaja Jari Ruutikaisen mukaan yli vuosi kaikkiaan kolme vuotta kestävästä koulutuksesta. Näillä jaksoilla opiskelijat tekevät itselleen jalansijaa tulevaisuuden työpaikkoihin.

- Työllisyystilanne alalla ja alueellisesti on hyvä. Jos opiskelija on motivoitunut, suorittaa tutkintonsa ja haluaa jäädä alalle, hän työllistyy varmasti. Teemme läheistä yhteistyötä alueen yritysten kanssa, esimerkkeinä isot sahat, Pölkky Oy ja Kontiotuote. Yhteistyön myötä saamme koulutettua juuri sellaista henkilöstöä, jota yritykset tarvitsevat, tietää Jari.

- Muita paikkoja sahaprosessinhoitajaksi opiskeluun ei aivan lähistöllä ole. Pudasjärvi houkutteleekin opiskelijoita sekä lähikunnista että kauempaa, aina Helsinkiä myöten. Työpaikalla tapahtuvan oppimisen jaksoille opiskelijat lähtevät usein lähelle omaa kotipaikkaansa, sen alueen isojen sahojen tai muiden työllistäjien palvelukseen, Jari jatkaa.

Juliakin on jo hieman miettinyt eri vaihtoehtoja työpaikalla tapahtuvan oppimisen varalle. - Olemme käyneet tutustumassa esimerkiksi Kontiotuotteen tehtaalla, joka vaikuttaa hyvältä tulevaisuuden työpaikalta. Hirsiteollisuus voisi olla hyvä vaihtoehto. Mielenkiintoiselta tuntuu myös Bioklapi, joka valmistaa puubrikettejä teollisuuden ylijäämäpuusta.

Edullista opiskelua modernissa ympäristössä

- OSAO Pudasjärven yksikössä opiskelijoita on kaikkiaan noin 180 ja henkilökuntaa 26. Vuonna 2017 meiltä valmistui 57 uutta ammattilaista. Ulkopaikkakuntalaisille opiskelijoille on tarjolla maksuton asuntola tai apua oman asunnon hankkimiseen. Mikäli alalla tarvitaan työvaatteita tai henkilösuojaimia, opiskelija saa ne koulun puolesta. Opetustilat ovat hyvät, esimerkiksi puuteollisuuden oppimisympäristö remontoitiin 2009–10. Jos ulkomailla opiskelu kiinnostaa, siihen on mahdollisuus kv-toiminnan myötä. Pudasjärven kaupunki puolestaan tarjoaa 379 €:n stipendin kaikille perustutkinnon aloittaneille opiskelijoille, listaa opintopäällikkö Kaisu Möttönen syitä valita opiskelupaikkakunnaksi juuri Pudasjärvi.

Limingasta kotoisin oleva Julia viihtyy Pudasjärvellä, joka on hyvällä tavalla rauhallinen paikkakunta. Osa luokkakavereista asuu oppilaitoksen asuntolassa, mutta Julialla on oma asunto. Vaikka kustannuksia tulee oppikirjojen hankinnasta, eivät kulut nouse korkeiksi. Julia tunnistaa pienen koulun edut: oppilaat ja henkilökunta tuntevat toisensa ja opiskelu sujuu hyvissä tunnelmissa. Hyvän hengen rakentaminen on tärkeää myös Jarille: - Olen erittäin tarkka siitä, että kaikilla opiskelijoilla on hyvä olla eikä ketään kiusata. Jokainen oppilas saa olla oma itsensä.

Teksti ja kuva: Heli Perkkiö

Lue lisätietoa alasta »

7 maaliskuuta 2018

Tunnisteet: prosessiteollisuuden perustutkinto, prosessiteollisuus, puuteollisuuden perustutkinto, puuteollisuus, sahaprosessinhoitaja, sahateollisuus, yhteishaku,

Kommentointi