OSAO

FI EN
Tulosta
Suomeksi / In English
Etusivu / Nyt / Jutut / Opiskelijoita kannustetaan savuttomuuteen

Opiskelijoita kannustetaan savuttomuuteen

Opiskelijoita kannustetaan savuttomuuteen

Opiskelijat lumisodassa Kontinkankaan yksikön pihalla. Kuva OSAOn kuvapankista.

Kontinkankaan yksikössä savuttomuutta arvioidaan häkämittauksilla vähintäin kerran lukukaudessa. Häkämittari helpottaa mittausten toteuttamista.

Sitoutuminen savuttomuuteen opiskelun aikana- kampanja aloitettiin Kontinkankaan yksikössä syksyllä 2012. Keväällä 2014 ensimmäiset savuttomuusdiplomit jaettiin 15 valmistuneelle ylioppilaspohjaiselle lähihoitajaopiskelijalle. Syyskuussa 2012 savuttomuuteen sitoutui kaikkiaan 70 opiskelijaa, seuraavana vuonna 78 opiskelijaa. Tänä syksynä opintonsa aloittavista opiskelijoista ilmoittautui mukaan aikaisempia vuosia hieman pienempi joukko.

Savuttomuuteen kannustavaa toimintaa on ollut yksikössämme viime vuosituhannelta saakka. Aluksi järjestimme yhteistuumin ammattikorkeakoulun edustajien kanssa erilaisia kampanjoita. Toimintaan tulivat mukaan myös opiskeluterveydenhuolto, Terveys ry sekä Oulun kaupungin ehkäisevä päihdetyö. Tupakkapaikkaa on siirretty useaan otteeseen, ulko-ovien edustoilta pois tupakkakatokseen, sisäilmanottoventtiilin läheisyydestä lähinaapurin tontin rajalle, jopa luvan saatuamme lähinaapurin tontille.

Vuosien varrella on järjestetty erilaisia kilpailuja ja tapahtumapäiviä lukukausittain. Luennoitsijoina ovat olleet huumepoliisi, hyvien tapojen kouluttaja, positiivisen ajattelun kasvattaja, keuhkolääkäri, ihotautilääkäri jne. Opiskeluterveydenhuolto on järjestänyt ryhmiä tupakasta eroon haluaville opiskelijoillemme. Myös yksikössämme järjestettiin tällainen ryhmä 2000-luvun alkuvuosina. Onnistumisprosentti meillä oli hyvä, puolet ryhmäläisistä onnistui tavoitteessaan.

Tämän syksyn hyvinvointipäivää 2.10.2014 olivat järjestämässä myös valinnaista tutkinnon osaa suorittavat opiskelijamme. Saimme kuulla asiantuntijaluennoitsijoilta uusista tupakkatuotteista ja 40 vuotta ihotautilääkärinä toimineelta professorilta tupakoinnin vaikutuksista ihoon. Harmi, että vain muutama opiskelija ja henkilökunnan jäsen oli mukana luennoilla ja tutustui opiskelijoiden järjestämiin, monipuolisiin esittelypisteisiin! Jokainen savuttomuuteen sitoutunut opiskelija on hieno palkinto savuttomuuskampanjassamme.

Kiitos kaikille teille, jotka olette sitoutuneet savuttomuuteen. Tämä antaa meille motivaatiota jatkaa savuttomuuskampanjaamme eteenpäin!

teksti: opinto-ohjaaja Anne Tiuraniemi

8 joulukuuta 2014

Tunnisteet: Kontinkangas, sote, terveys, tupakointi

Kommentointi