OSAO

FI EN
Tulosta
Etusivu / Nyt / Jutut / Retropelikonsoli syntyi alusta loppuun opiskelijan käsissä

Retropelikonsoli syntyi alusta loppuun opiskelijan käsissä

Retropelikonsoli syntyi alusta loppuun opiskelijan käsissä

Laitesuunnittelun haasteet kiinnostavat Perttu Männistöä. Pelikonsolin rakentaminen on ollut monivaiheinen projekti.

Mato liikkuu mustavalkoisella näytöllä ja syö pisteitä, jotka ilmestyvät eri kohdille ruutua. Perttu Männistö näppäilee oranssia, klassista Nintendo-peliä muistuttavaa pelikonsolia. Kyseessä on Oulun seudun ammattiopistossa opiskelevan Pertun piirilevystä koteloon asti itse rakentama käsikonsolipeli. Sillä voi pelata nostalgista matopeliä sekä tennispeliä.

Pelit ovat aina kiehtoneet elektroniikka-alaa opiskelevaa Perttua. Jo lapsena hän yritti oman pelin tekemistä, mutta vielä silloin intoa oli enemmän kuin taitoja. Haaveet kuitenkin toteutuivat kevään aikana, sillä itse rakennettu pelikonsoli on lähes valmis.

Kokeilun kautta onnistumiseen

Idea pelikonsolin suunnitteluun syttyi OSAOn kurssilla, jossa ohjelmoitiin mikro-ohjaimia Arduino-kehitysalustalla. Kurssilla tehtiin harjoitustyönä noppa, joka arpoi luvun. Noppalaitteessa oli piirilevyllä vain mikro-ohjain, nappi, pieni näyttö ja patterit.

- Aloin miettiä, että tuohonhan voisi liittää isommankin näytön. Opettaja sitten tilasi isomman näytön ja vähän aikaa siinä kesti, ennen kuin sain näytöllä mitään näkymään. Kun ymmärsin miten sitä käytetään, se oli loppujen lopuksi aika yksinkertaista, Perttu kertoo.

Kun näyttö toimi, Perttu jatkoi pelin suunnittelua. Aluksi hän suunnitteli peliä kytkentäalustalla, joka maallikolle näyttää vain levyltä ja läjältä johtoja. Myöhemmin hän suunnitteli piirilevyn sekä koodasi pelit. Valmiin tuotoksen päälle hän suunnitteli vielä kuoret 3D-tulostimella.

Uutta oppia ja osaamista

Aivan ummikkona Perttu ei projektiinsa ryhtynyt. Aiempaa kokemusta ohjelmoinnista oli karttunut datanomin opinnoista sekä vapaa-ajalla omaksi iloksi tehdyistä ohjelmointi-kokeiluista. Näin laajaa projektia hän ei kuitenkaan ollut aiemmin toteuttanut ja esimerkiksi piirilevystä oli kymmenen versiota, ennen kuin Perttu oli tyytyväinen lopputulokseen. Kokeilun ja yrittämisen kautta tarttui mukaan paljon uutta osaamista.

- Piirilevyn valmistuksessa ja suunnittelussa on tullut kehityttyä. Tosi paljon opin myös Arduino-kehitysalustalla koodausta. En ollut ennen tätä projektia myöskään 3D-tulostanut mitään, joten 3D-mallintamisen ja tulostamisen olen oppinut kokonaan tämän projektin aikana, Perttu kuvailee.

Haasteet tekevät suunnittelusta mielekästä

Peli on alun perin suunniteltu vain omaan käyttöön, mutta Pertun mukaan siitä voisi tehdä rakennussarjan eli hän myisi suunnittelemaansa piirilevyä sekä näyttöä ja ostaja voisi itse koota konsolin. Tai ainakin hän voisi netissä jakaa ohjeet konsolin rakentamiseen. Perttu valmistuu vuoden päästä ja myöntää, että laitekehitys kiinnostaa myös urana.

- Se on se ongelmanratkonta, mikä kiehtoo. Silloin kun on joku ongelma, sitä jaksaa yrittää ratkaista. On mukava sitten, kun tulee se ’ai näin se toimii!’, Perttu kuvailee.

Katso videolta miltä Pertun pelikonsoli näyttää.

Teksti: Johanna Laakkonen
Kuva ja video: Jouni Ylisuutari

21 toukokuuta 2018