OSAO

FI EN
Tulosta
Suomeksi / In English
Etusivu / Nyt / Jutut / Työpaikkoina pihat ja puutarhat

Työpaikkoina pihat ja puutarhat

Työpaikkoina pihat ja puutarhat

Tomaatit kypsyvät OSAOn Kempeleen yksikön kasvihuoneessa.

OSAOn Kempeleen yksikössä voi opiskella aloja, joissa näkee nopeasti kättensä jäljen ja pääsee työskentelemään raikkaaseen ulkoilmaan.

OSAOn Kempeleen yksikön lehtori Ismo Lindroth kehottaa olemaan säikähtämättä kivimiehen tutkintonimikettä. Mielikuvat kivenlouhijasta kannattaa unohtaa, sillä kivimiehen ammattitutkintoon kuuluu paljon muutakin. – Kivimiehen ammattitutkinnon suorittaneet tekevät niin yksityisten kuin julkisten kohteiden piharakennusta. Ammatissa pitää osata työstää kiveä monin eri tavoin ja asentaa ympäristökiviä. Tutkintoon kuuluvat myös pienet vihertyöt, jotta tutkinnon suorittaneet osaavat viimeistellä urakkansa, Lindroth summaa.

Opinnoissa harjoitellaan muun muassa erilaisten kivien kuten betoni-, luonnon- ja reunakivien asennusta sekä muurien tekemistä. – Koulutus alkaa heti tammikuussa ja meillä on 600 neliötä lämmintä hallitilaa, jossa harjoitella. Keväällä ilmojen lämmetessä opiskelijat lähtevät ulos työssäoppimisjaksolle. Tämä on oiva mahdollisuus esimerkiksi jo alan töitä tehneelle hankkia tutkinto ja parempi ammattitaito. Näitä töitä ei voi talvella tehdä kuitenkaan, joten talvi kannattaa käyttää hyödyksi opiskelemalla.

Lindroth suosittelee ammattia kaikille, jotka pitävät ulkona työskentelystä ja kättensä jäljen näkymisestä. Työ on monipuolista, sillä siinä vaihtuvat urakoiden mukaan niin asiakkaat kuin ympäristö.

Puutarhatalous houkuttelee aikuisopiskelijoita

Kempeleessä tarjolla on myös puutarhatalouden aikuiskoulutusta. Puutarhatalouden valmistava koulutus kestää noin kaksi vuotta. Opiskelija valitsee osaamisalakseen kukka- ja puutarhakaupan, puutarhatuotannon tai viheralan.

– Opinnot ovat näyttötutkintoperusteisia ja niissä katsotaan aikaisempi osaaminen mahdollisimman hyvin hyödyksi. Jokaisesta tutkinnon osasta opiskelija suorittaa näytön. Opiskelijoilla on eriasteisia opintoja takana, mutta kaikki he suorittavat puutarhatalouden perustutkinnon, lehtori Inkeri Rahko kertoo.

Rahko suosittelee opintoja kaikille, jotka haluavat tehdä työtä käsillään. Puutarhurin työ on hyvin monipuolista. Aikuisopiskelijoilla on mitä erilaisimmat opintohistoriat ja joukkoon sopivat niin ylioppilaat, toisen asteen koulutuksen saaneet kuin yliopiston käyneet. Ikähaarukkakin kulkee laidasta laitaan.
– Opiskelijamme ovat todella motivoituneita ja innokkaita, Rahko kehuu.

teksti: Saara Kärki ja Marsa Jurvakainen
kuvat: Jouni Ylisuutari

14 lokakuuta 2014

Tunnisteet: aikuiskoulutus, kivimies, piha, puutarha, puutarhuri

Kommentointi