OSAO

FI EN
Tulosta
Etusivu / Nyt / Uutiset / Arkisto / Tämä toimii! Voitto Tiikkalan koululle Raaheen

Tämä toimii! Voitto Tiikkalan koululle Raaheen

Tämä toimii! Toiminnan tuloksena on 2 500 liikkuvaa lelua, niiden mainosta ja Tämä toimii! -prosessista kertovaa päiväkirjaa.

Tämä toimii! Toiminnan tuloksena on 2 500 liikkuvaa lelua, niiden mainosta ja Tämä toimii! -prosessista kertovaa päiväkirjaa.

Tämä toimii! on toimintamalli Ihminen ja teknologia -aihekokonaisuuden toteuttamiseen alakoulujen 4.-6.-luokkalaisille. Alkuvuoden aikana eri puolilla Suomea 10 000 alakoululaista on rakentanut neljän hengen ryhmissä liikkuvia ja leikittäviä leluja. Projektin aikana koululaiset ovat yhdistäneet eri oppiaineiden tietoja ja taitoja luovasti käytännön ratkaisuiksi.

Oulun aluekilpailuun osallistui noin 20 alakoululaisten ryhmää eri puolilta Pohjois-Suomea. Kisan voitti Tiikkalan koulu Raahesta. Toisen sijan vei Oulun Kristillinen koulu ja kolmantena Raahesta oleva Harakkamäen koulu. Tiikkalan koulun ryhmä jatkaa Tampere-talossa 5.5.2015 järjestettävään valtakunnalliseen loppuhuipentumaan.

Tämä toimii!
Projektin tuloksena on 2 500 liikkuvaa lelua, niiden mainosta ja Tämä toimii! -prosessista kertovaa päiväkirjaa. Leluista koulut ovat valinneet edustusryhmän alueelliseen Tämä toimii! -tapahtumaan, joita järjestetään 9:llä paikkakunnalla eri puolella Suomea. Alueellisissa Tämä toimii! -tapahtumissa riittää ihmeteltävää: miten alakoululaiset saavatkaan samoista materiaaleista niin erilaisia ja rohkeita luovia ratkaisuja! Alakoululaisilla on kyky nähdä asioita eri tavoin ja ratkaista haasteet ennakkoluulottomasti.

Kilpailun toteuttaa valtakunnallisesti LUMA-keskus Suomi, marraskuussa 2013 perustettu suomalaisten yliopistojen LUMA-keskusten katto-organisaatio. LUMA-keskus Suomi on myös kilpailun päärahoittaja. Kilpailua koordinoi valtakunnallisesti Tampereen LUMATE-keskus. Oulun aluekilpailun järjestää Oulun seudun ammattiopiston Kaukovainion tekniikan yksikkö.

Lisätietoja Oulun tapahtumasta ja osallistuvista kouluista kari.kaleva@osao.fi p. 050 3410 630
www.lumate.fi/tamatoimii

Katso kuvat »

19.03.2015

Kommentointi