OSAO

FI EN
Tulosta
Etusivu / Nyt / Uutiset / Arkisto / Lehmät laitumelle ja 1 100 yläkoululaista vierailee Muhoksella - katso kuvat ja video

Lehmät laitumelle ja 1 100 yläkoululaista vierailee Muhoksella - katso kuvat ja video

Koko perheen laitumelle lasku -tapahtuma tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden tutustua lehmiin ja maitotilojen elämään.

Koko perheen laitumelle lasku -tapahtuma tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden tutustua lehmiin ja maitotilojen elämään.

OSAOn maatilan lehmät lasketaan kesälaitumelle Matokorvessa Muhoksella tiistaina 26.5. klo 11.00. Samaan aikaan noin 1100 yläkoulujen 8-luokkalaista saapuu viettämään lukuvuoden viimeisiä koulupäiviä Oulun seudun ammattiopiston Muhoksen yksikköön.

Katso kuvat Flickrissä »

Katso video Youtubessa »

Lehmien lasku kesälaitumelle
26.5. klo 11.00 OSAOn navetta, Matokorventie 175, Muhos. OSAO järjestää tapahtuman yhdessä Valion kanssa.

8-luokkalaisten kevätpäivät
26. - 27.5.2015 klo 9 - 15 OSAO, Muhoksen yksikkö, Kirkkotie 1

Lehmät nauttivat laiduntamisesta
Lehmien hyvinvoinnilla on suuri merkitys maidon laadun kannalta. Laiduntaminen tarjoaa lehmille monenlaista hyvää, ja siksi Valio kannustaakin maidontuottajiaan laiduntamaan lehmiä. Lehmä on laumaeläin, ja laitumella sillä on parhaat edellytykset toteuttaa lajille ominaisia tarpeita. Liikkuminen tekee hyvää lihaksistolle ja sorkille, ja laidun on myös mukava ja tilava makuualusta.

Koko perheen laitumelle lasku -tapahtuma tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden tutustua lehmiin ja maitotilojen elämään. Tapahtumassa on kaakao-, kahvi- ja pullatarjoilu sekä kilpailuja.

Katso video viime vuoden tapahtumasta (YouTube) »


OSAOn robottinavetta

OSAOn vuonna 2006 valmistuneessa robottinavetassa on 60 lypsävää lehmää ja 60 nuorta karjaa. Karja koostuu kolmesta maitorodusta: länsisuomenkarjasta, ayrshirestä ja holstein-friisiläisistä.

Automaattinen lypsyjärjestelmä huolehtii lypsyn toiminnasta ympäri vuorokauden. Lehmät saavat kulkea navetassa vapaasti ja päättää itse, milloin lepäävät, syövät tai käyvät lypsyllä. Jokainen lehmä lypsetään kahdesti vuorokaudessa. Korkeatuottoiset lehmät käyvät oma-aloitteisesti lypsyllä kolmesti vuorokauden aikana. Navetassa on koneellinen ilmanvaihto ja lannanpoisto. Lehmien kulkukäytävät pidetään koneellisten raappojen avulla mahdollisimman puhtaina. Tämä edistää eläinten terveyttä ja mahdollistaa osaltaan tuotettavan maidon hyvän hygieenisen laadun. Tila tuottaa noin 1 000 litraa maitoa vuorokaudessa. Tilalla on tuotettu maitoa Valiolle sen koko toimintahistorian ajan.

Noin 1100 yläkoululaista viettää kevätpäivän Muhoksella
Ohjelmaa on järjestetty molemmille päiville klo 9 - 15. Koululaisia on ilmoittautunut Oulusta, Raahesta ja Tyrnävältä.

Tapahtuma tarjoaa 8-luokkalaisten viimeiselle kouluviikolle aktiivista toimintaa luonnonläheisessä ympäristössä. Koululaisilla on mahdollisuus kokeilla maatalous- ja metsäkoneita sekä simulaattoreita, tutustua koulutilan eläimiin sekä yrittää tunnistaa eri koirarotuja. Vierailijat voivat myös vierailla robottinavetassa, kokeilla frisbee-golfia, bongata lintuja, tunnistaa yrttejä ja pelata pihapelejä. Koululaiset pääsevät myös testaamaan taitojaan maastopyöräradalla, laulamaan karaokea ja osallistumaan tietokilpailuun. Kodassa on makkaran ja lättyjen paistoa, sekä kahvia ja teetä.

Oulun seudun ammattiopisto OSAO on monialainen ammattiopisto, jossa opiskelee yhteensä 11 100 nuorta ja aikuista. Muhoksen yksikkö kouluttaa maaseutuyrittäjiä, eläintenhoitajia, metsäenergian tuottajia, ajoneuvoasentajia, pienkonekorjaajia ja kokkeja, sekä antaa luonnonvara-alan ammatillista lisäkoulutusta. Opiskelijoita on 350 ja henkilökuntaa noin 55. OSAOn ylläpitäjä on Oulun seudun koulutuskuntayhtymä (Osekk).

Lisätietoja: opinto-ohjaaja Timo Mikkonen, p. 050 5629 120

21.05.2015

Kommentointi