OSAO

FI EN
Tulosta
Etusivu / Nyt / Uutiset / Arkisto / Toukokuussa 1240 uutta ammattilaista työmarkkinoille - kuvia lukuvuoden päättäjäisistä Haukiputaalta

Toukokuussa 1240 uutta ammattilaista työmarkkinoille - kuvia lukuvuoden päättäjäisistä Haukiputaalta

OSAOn Haukiputaan yksiköstä valmistuvat juhlivat koulun päättymistä 29.5.2015.

OSAOn Haukiputaan yksiköstä valmistuvat juhlivat koulun päättymistä 29.5.2015.

Oulun seudun ammattiopistosta valmistuu toukokuun viimeisellä viikolla 1 240 opiskelijaa ammattiin. Heistä 104 on suorittanut myös ylioppilastutkinnon ammatillisen tutkinnon rinnalla.

Koko lukuvuoden aikana valmistui 1 710 opiskelijaa. Syksyllä ylioppilaaksi kirjoitti 12 henkilöä. Aikuiskoulutuksessa tutkinnon suoritti noin 650 henkilöä. Lukuvuoden päättäjäisiä vietetään OSAOn yksiköissä 29.5.2015.

OSAOn Haukiputaan yksikössä vietettiin lukuvuoden päättäjäisjuhlia perjantaina 29.5.2015. Musiikkiesitysten ja juhlapuheiden ohella arvokkaassa juhlassa ammattiin valmistuvat saivat tutkintotodistuksensa ja ahkerimpia uurastajia muistettiin myös stipendeillä. Katso valokuvia Haukiputaan yksikön iloisesta kevätjuhlasta OSAOn Flickr-tililtä »

Ammatillisen koulutuksen tärkein tavoite on tuottaa sellaista osaamista, jolla henkilö työllistyy. Oulun seudun ammattiopisto OSAO on monialainen ammattiopisto, jossa opiskelee 11 100 nuorta ja aikuista Oulun seudulla ja Koillismaalla. OSAOn ylläpitäjä on Oulun seudun koulutuskuntayhtymä (Osekk).

Valmistuvan opiskelijan Jyri Jacobsonin haastattelu »

Lisätietoja: kuntayhtymäjohtaja-rehtori Jarmo Paloniemi, p. 050 5383 929

27.05.2015

Kommentointi