OSAO

FI EN
Tulosta
Etusivu / Nyt / Uutiset / Arkisto / OSAOn rehtori avasi lukuvuoden

OSAOn rehtori avasi lukuvuoden

Oulun seudun ammattiopiston lukuvuosi käynnistyi koko Oulun seudun koulutuskuntayhtymän henkilöstön yhteisellä lukuvuoden avauksella tiistaina 8.8.2017. Opiskelijat aloittavat lukuvuoden torstaina 10.8.

Lukuvuoden avauksessa kuntayhtymäjohtaja-rehtori Jarmo Paloniemi palasi viikon takaiseen uutiseen YT-neuvottelujen käynnistymisestä. - Lukuvuoden ei pitäisi alkaa YT-uutisilla, hän pahoittelee. Samalla Paloniemi muistuttaa, että kyseessä ovat koko henkilöstöä koskevat henkilöstöjärjestelyt, joissa irtisanomiset ovat viimeinen vaihtoehto. Painopiste yhteistoimintaneuvotteluissa on niissä koulutuksissa, joiden vaikuttavuudessa on haasteita.

1.1.2018 voimaan tulevan ammatillisen koulutuksen uuden rahoituslain myötä Osekkin rahoituksen määrän ennustetaan kasvavan vuodesta 2019 lähtien. Uudessa rahoitusmallissa ammatillisen koulutuksen rahoitus muodostuu opiskelijavuosimäärään perustuvasta perusrahoituksesta, suoritettuihin tutkintoihin ja opintopisteisiin perustuvasta suoritusrahoituksesta, työelämään ja jatko-opintoihin sijoittumiseen ja palautteeseen perustuvasta vaikuttavuusrahoituksesta sekä strategiarahoituksesta. – Hankalaa, että uudistuksessa edettiin siten, että rahoitusleikkaukset tulivat ennen uuden lain voimaantuloa, harmittelee Paloniemi.

Oulun seudun ammattiopistossa on saavutettu vahvoja pedagogisia tuloksia. Viime lukuvuonna saatiin kaikkien aikojen paras opiskelijapalaute, valmistuvien opiskelijoiden päättökyselyn tulos oli erinomainen 4,11. Osittain pedagogisesta vahvuudesta johtuvat myös 4 miljoonan euron uudet leikkaukset. Moni opiskelija valmistuu nopeammin kuin 2,5 vuodessa, jolloin nykyisen rahoitusmallin mukaisesti kolmannen vuoden kevään opiskelijamäärään perustuva rahoitus jää saamatta. – Tilanne paranee rahoitusuudistuksen edetessä, Paloniemi lupaa.

- Huolehtikaamme jokainen omassa roolissamme siitä, että puolustetaan ammatillista koulutusta ja nostetaan sen merkitystä, Paloniemi päättää.

Lukuvuoden avausta seurasi myös Oulun aikuiskoulutuskeskuksen henkilöstö. OAKK:n toiminnot siirtyvät Osekkille 1.1.2018. Liitos tuo OSAOlle noin 1000 opiskelijaa lisää. Tämänhetkinen opiskelijamäärä on noin 8500.
Lukuvuosi 2017-2018 tuo tullessaan muitakin muutoksia koulutustarjontaan, kun opetustoiminta Myllytullissa päättyi ja Myllytullin koulutukset siirtyivät Kaukovainiolle ja Kontinkankaalle tämän kuun alussa.

8.08.2017

Kommentointi

Pedagogosia ratkaisuja?

Muhoksella ongelma kun tunteja ei metsäpuolella ole riittävästi eikä oppilaille ole tunneille tekemistä. Kenen vastuulla tämä on?

Oppilaan huoltaja - 22 elokuuta 2017 klo 08.20