OSAO

FI EN
Tulosta
Etusivu / Nyt / Uutiset / Arkisto / Tuhannet ysiluokkalaiset tutustuvat OSAOon avoimissa ovissa

Tuhannet ysiluokkalaiset tutustuvat OSAOon avoimissa ovissa

OSAOn avoimissa ovissa pääsee tutustumaan koulutustarjontaan. Kuva Taivalkosken yksiköstä vuodelta 2014.

OSAOn avoimissa ovissa pääsee tutustumaan koulutustarjontaan. Kuva Taivalkosken yksiköstä vuodelta 2014.

OSAOn avoimia ovia vietetään tänä syksynä jo syys- ja lokakuussa. OSAOssa vierailee avoimien ovien aikana tuhansia yhdeksäsluokkalaisia, jotka miettivät ammatinvalintaansa ja opiskelupaikkaansa kevään yhteishakua varten. OSAOssa on kevään 2018 yhteishaussa tarjolla 1 569 opiskelupaikkaa, joista ylioppilaille suunnattuja paikkoja on 94.

Oulun kaupungin yksiköissä avoimia ovia vietetään 27.-28.9.2017. Kaukovainion tekniikan ja palveluiden yksiköissä sekä Kontinkankaan yksiköissä tutustutaan yksiköihin ja niiden koulutusaloihin opiskelijoiden opastuksella. Kaukovainion tekniikan yksikössä on lisäksi nähtävillä koulutusalojen työnäytöksiä ja yritysten esittelypisteitä.

Ensi viikolla ovet ovat avoinna Haukiputaan, Kempeleen-Limingan ja Taivalkosken yksiköissä 4.-5.10.2017 ja Pudasjärven yksikössä 4.10. Muhoksen yksikössä avoimia ovia vietetään 10.-11.10.2017.

Katso OSAOn avoimien ovien ohjelma »

27.09.2017