OSAO

FI EN
Tulosta
Etusivu / OSAO / OSAOlaiselle / Kansainvälisyys / Matkaraportteja maailmalta / Orkideapuutarha Madeiralla

Orkideapuutarha Madeiralla

Orkideapuutarha Madeiralla

Quinta da boa vista, Fuchsal, Madeira, Portugali

Liikkuvuusjaksoni suuntautui Portugaliin, Madeiran saarelle, Funchalin kaupunkiin. Kyseessä oli orkidea puutarha, Quinta da boa vista. Fuchsalissa odotin näkeväni paljon erilaisia kukkasia ja kasveja, mutta en osannut ajatellakaan kuinka paljon ja kuinka kauniita ne voivatkaan olla. Odotukseni ylittyivät.

Asuminen Fuchsalissa

Asuntomme oli pienehkö, 2 huonetta ja kylpyhuone. Asuminen erosi suomalaisesta mm. siten ettei asuntoja lämmitetä millään tavalla. Ikkunoissa ja ovissa ei ollut tiivisteitä minkäänlaisia ja kaikki äänet kantautuivat helposti sisälle, mutta siihenkin tottui hyvin pian.

Kokkasimme vapaa-ajalla itse ruokamme tai kävimme ulkona syömässä. Asunnossamme ei ollut keittiötä, vaan käytimme päärakennuksen keittiötä, joka sijaitsi asuntomme välittömässä läheisyydessä. Kylpyhuone oli siisti ja siellä oli mahdollista käydä suihkussa. Pyykinpesukone oli erillisessä huoneessa ja sitä käyttivät kaikki talon asukkaat.

Asuinympäristömme, asuntomme välittömässä läheisyydessä, oli melko karu. Betoniseinää joka puolella, mitkä kaiken lisäksi olivat melko rapistuneen näköiset. Se oli ikään kuin sisäpiha, jonne vain talon asukkaat pääsivät. Rakennuksen ulkopuoli eli puutarha oli kaunis. Liikennettä oli paljon, mutta se ei haitannut millään tavalla, autot eivät edes näkyneet puutarhaan. Tiet todella kapeita ja mutkaisia. Ihmiset olivat aluksi hieman varautuneita, eivätkä juuri puhuneet, mutta pikkuhiljaa saimme keskustelua aikaiseksi. Suomeen verrattuna mm. kadut olivat yhtä serpentiiniä, mutkaisia ja mäkisiä. Asuinympäristö oli hyvin ahdas Suomeen verrattuna.

Madeiralla on työttömyyttä siinä missä Suomessakin ja monet nuoret muuttavatkin manner-Portugaliin tai muualle työnperässä.

Työssäoppiminen orkideapuutarhassa

Työssäoppimispaikkani oli orkideapuutarha, isäntäväen lisäksi siellä työskenteli 10 henkilöä. Työpäivät olivat 8 tunnin mittaisia ja niihin sisältyi erilaisia tehtäviä. Kasvien hoitoa, rikkaruohojen kitkentää, kasvien lisäämistä, paikkojen siistimistä, bambujen kaatoa, yms.

Joinakin päivinä Patrick kokkasi meille lounasta ja toisina järjestimme lounaan itse. Kokkasimme edellisenä iltana, joten seuraavana päivänä tarvitsi vain lämmittää lounas tai sitten teimme esim. salaattia. Leipää syötiin paljon, koska leipäkuski toi joka päivä tuoretta leipää ja se oli todella edullista.

Minulta odotettiin asiallista ja korrektia käyttäytymistä, suomalainen käyttäytymismalli sopii Madeiralle oikein hyvin. Työskentelytavat ja työturvallisuus olivat hyvin erilaisia kuin suomessa, juurikaan mitään sähkö- tai moottoroituja työkaluja ei ollut käytössä, kaikki tehtiin käsin. Portaissa ei välttämättä ollut kaiteita. Ajankäytön suhteen työskentely oli myös erilaista, yhteen asiaan saatettiin käyttää tosi paljon aikaa. Patrick ohjeisti meitä hyvin ja tarkasti, toisti sanomansa useasti. Tauoista huolehdimme itse, meille kuului 2 kahvitaukoa ja 1 lounastauko.

Kielimuurin takia (vanhimmat työntekijät eivät puhuneet lainkaan englantia) emme kaikkien kanssa päässeet oikein juttuun, mutta jotka puhuivat englantia olivat helpommin lähestyttävissä. Ja saimme olla opiskelijan roolissa, Patrick painotti sitä usein. Meihin suhtauduttiin hyvin.

Englanninkielen käyttö tuntui aluksi hieman ”ujolta”, mutta sitten, kun pääsi alkujännityksestä yli niin puhuminen helpottui. Portugalia en osaa edelleenkään, perusfraaseja lukuun ottamatta. Liikkuvuusjakso sujui mielestäni erittäin hyvin, opin paljon mm. orkideojen hoidosta. Liikkuvuusjakso lisäsi ammatillista kielitaitoani ja itseluottamusta jonkin verran. Jakso oli erittäin ikimuistoinen ja suosittelen lämpimästi kaikkia kokeilemaan työskentelyä ulkomailla ja Madeiralla.

Vapaa-aika

Vapaa-ajalla kävimme kävelyillä ja teimme myös viikonloppumatkan viereiselle Porto Santon saarelle. Luimme kirjoja, televisiota meillä ei ollut. Vietimme paljon aikaa ulkona, koska säät olivat hyvät.

Ihmiset olivat tavoiltaan samankaltaisia kuin eurooppalaiset yleensäkin ovat, mukavia ja kohteliaita, aluksi pidättyväisiä.

Vaatetus meillä oli samanlainen kuin Suomessa, kesällä. Paikalliset kulkivat vielä talvivaatteissa ja aluksi olikin hieman ”alaston” olo. Isäntämme Patrick suojautui todella tehokkaasti auringolta, aina pitkät housut ja pitkähihainen paita päällä sekä leveälierinen hattu kuului varustukseen.

Kaikki tervehtivät toisiaan kohteliaasti esim. toivottamalla hyvää huomenta – Bom Día - töihin tullessa. Tervehdin erilaisia ihmisiä kohteliaasti ja ystävällisesti. Kommunikoin heidän kanssaan englanniksi, tervehdykset portugaliksi.

Paikallinen ruoka oli hyvää, paljon oli liha- ja kalavaihtoehtoja, mutta myös kanavaihtoehtoja löytyi. Paljon oli myös paikallisen Madeira-leivän ympärille rakennettuja vaihtoehtoja.

Jalkapallo oli melkeinpä kaikissa medioissa päällimmäisenä, johtunee Christiano Ronaldosta, kun hän on kotoisin Madeiralta. Turisteja muualta Euroopasta oli paljon ja ehkäpä Afrikan läheisyys on vaikuttanut myös monikulttuurisuuden syntyyn.

28 elokuuta 2017

Tunnisteet: 2016hanke, Erasmus+, kansainvälisyys, madeira, portugali, puutarha-alan perustutkinto, viherala,