OSAO

FI EN
Tulosta
Etusivu / OSAO / OSAOlaiselle / Kansainvälisyys / Matkaraportteja maailmalta / Pystyn työskentelemään kahdella, ja melkein kolmannella, kielellä

Pystyn työskentelemään kahdella, ja melkein kolmannella, kielellä

Pystyn työskentelemään kahdella, ja melkein kolmannella, kielellä

Berufsbildende Schulen V für Gesundheit, Körperflege und Sozialpädagogik, Halle, Saksa

Matkavalmisteluihin pitää varata aikaa

Olin alun alkaen halukas lähtemään Englantiin, missä englannin kieleni paranisi huimasti. Opettaja kuitenkin kertoi, että mahdollisuudet Englantiin lähtemisestä eivät olleet huimat, joten mietin muita vaihtoehtoja. Opettaja kertoi Saksasta, ja lopuksi päätin, että maalla ja kaupungilla ei ole niin suuri merkitys vaan sillä, että pääsen ulkomaille työharjoitteluun. Sain myöhemmin tietää, että Hallessa, kaupungissa mihin vaihtomme sijoittui Saksassa, on kansainvälinen päiväkoti ja innostukseni nousi huimasti – pääsen kuin pääsenkin oppimaan englantiani paremmaksi! Vaihtomme suoritimme Hallelaisen ystävyyskoulumme Berufsbildende Schulen V für Gesundheit, Körperflege und Sozialpädagogik kanssa, jonka kautta menin päiväkodille harjoitteluun.

Harjoitteluni päiväkodista en katsonut sen enempää tietoa internetistä, sillä halusin mennä täysin uuteen paikkaan avoimin mielin ilman sen isompia etukäteisiä vaikutteita. Opettajat kertoivat kuitenkin, että siellä jokainen opettaja/ohjaaja ei puhu englantia, mikä hiukan lisäsi jännitystäni. Tiesin päiväkodista vain sen, että siellä on alle kouluikäisiä lapsia, ja siellä on aiemmin ollut jopa suomalainen lapsi hoidossa.

Ennen matkaa oli paljon tehtävää. Koululta piti tarkistaa opettajilta ja Wilmasta, että kaikki kurssit ja kokeet olivat hyväksyttyinä, jotta mikään ei jää roikkumaan. Koulun ulkopuolella piti hankkia englanninkielinen terveystodistus, joka oli helpommin sanottu kuin tehty. Todistus piti hakea terveyskeskuksesta ensin sinne soittamalla, jotta he osasivat niitä varata. Sen jälkeen, kun sai todistuksen itselleen, sai itse valita, missä lääkärissä sen käy täyttämässä. Itse kävin yksityisellä ja täyttäminen meni helposti. Kannattaa ottaa varalta mukaan vanhoja todistuksia, esim. näköä tai kuuloa varten, sillä niitä ei aleta lääkärissä silloin tarkastaa. Myös englanninkielinen rikosrekisteri piti tilata matkalle internetin kautta. Ville katseli myös internetmahdollisuuksia netin kautta jo valmiiksi, sillä asuntoon missä me asuimme, ei kuulunut nettiä. Matkavakuutuksen sai koulun kautta, enkä nähnyt itselleni tarpeelliseksi ottaa muita. Asiat yleisesti ottaen sujui hyvin, aikaa vaan siihen kannattaa varata tarpeeksi. Viikko ei riitä.

Työssäoppimispaikka

Päiväkoti sijaitsi Hallen keskustan ulkopuolella. Alue oli hyvin vanhaa ja haluttua asuinseutua – sen huomasi talojen kauneudesta, hinnasta sekä kunnosta. Työssäoppimispaikkani oli neli kerroksinen omakotitalo, jota oli peruskorjattu ja siihen tehty päiväkoti. Lapset oli jaettu niin, että toisessa kerroksessa oli alle kolmivuotiaat, sekä kahdessa ylimmässä kerroksessa oli 3-6 vuotiaat. Isompia lapsia oli yhteensä yli 40, joten niitä jaettiin paljon kahden kerroksen välillä. Siellä toimi myös kuusivuotiaille esikoulua päivittäin, samalla tavalla kuten Suomessakin. Alin kerros oli keittiö, missä maailman mukavin keittiöemäntä vastaanotti ruokakuljetukset sekä teki itse välipalat. Keittiön yhteydessä oli myös ruokailutila, missä kaikki yli 3-vuotiaat lapset kävivät syömässä, sekä pienimpien lastenryhmän 2-3–vuotiaat. Työntekijöistä lastentarhanopettajia piti olla yksi kuutta lasta kohden, jonka lisäksi lastenhoitajia oli yksi tai kaksi opettajan kanssa. Kovasti oli työntekijöitä sairaana, ja välillä oli pahastikin pulaa työntekijöistä, mutta mukavaa päiväkodissa oli se, että kaikkia autettiin ja kaikki puhalsi samaan hiileen.

Minä pääsin työskentelemään alle 3-vuotiaiden kanssa. Tyypillinen päiväni alkoi aamuleikeillä lasten kanssa sekä aamupalan jälkeisellä välipalalla klo 9. Sen jälkeen meillä oli aamupiiri, jossa laulettiin ja leikittiin englanniksi sekä saksaksi. Aamupiirin jälkeen ryhmämme isoimmat lapset lähtivät hyvällä ilmalla ulos, jotta saimme lapsiryhmää hieman hajotettua. Lounas meillä alkoi 10.30, ja heti sen jälkeen kaikki lapset menivät päiväunille. Päiväunien aikana opettajat ja ohjaajat menivät puolentunnin tauolleen limittäin, ja tauon aikana syötiin lounas, joka tuotiin kotoa joka päivä. Joinakin harvoina päivinä lounaan sai ottaa päiväkodilta, jos lapsilta jäi paljon ruokaa. Päiväunilta lapset heräilivät noin yhden-kahden aikaan, ja kaikilta vaihdettiin vaipat tai käytiin vessassa. Pesujen jälkeen oli välipala-aika, jonka jälkeen menimme pihalle sään salliessa, tai leikimme vapaasti sisällä. Päiväkoti oli aina arkisin auki aamu kuudesta ilta kuuteen.

Kuten aiemmin jo kerroin, jotkin omat opettajani oli kertonut, että päiväkodissa kaikki opettajat eivät puhu kunnolla englantia. Sen takia itselläni oli pieni jännitys siitä, millainen kielimuuri meille syntyisi, ja miten saisin tehtyä kaikki paperityöt ohjaajani kanssa päiväkodilla. Kun ensimmäistä kertaa menin päiväkodille, tyrmistyin täysin – oma ohjaajani, sekä muut työntekijät jotka työskentelivät pienten lasten kanssa, puhuivat todella hyvää englantia! Isompien lasten kanssa työskentelevät eivät kaikki puhuneet hirveästi englantia, mutta he eivät kuitenkaan olleet pelokkaita käyttämään sitä. Yksi työntekijä ei puhunut saksaa lainkaan, vaan hän keskusteli ainoastaan englanniksi. Itselleni tämä tilanne oli todella hyvä, sillä sain keskusteltua joskus hankalistakin puheenaiheista ohjaajani ja muiden työntekijöiden kanssa englanniksi. Opin samalla myös hiukan saksaa, jota muut työntekijät puhuivat lapsille.

Minulta odotettiin päiväkodilla avointa ja lapsilähtöistä käyttäytymistä. Kaikki työntekijät olivat suhteellisen nuoria, joiden kanssa kaikenlaisista asioista keskusteleminen rentoutti ilmapiiriä ja pystyin olemaan oma itseni. Huomasin sen, että työntekijät odottivat lasten leikkivän itsenäisesti, joten he eivät ohjattuja aktiviteettejä paljoa tehneet. Opin Suomessa ohjaamaan paljon aktiviteetteja lapsille, joten niiden tekeminen Saksassa oli iso plussa. Vanhemmille lapsista ja päivästä keskusteleminen oli rentoa ja avointa – työntekijät keskustelivat heille lähes kuin kavereilleen. Selkeän eron huomasin suomalaiseen kulttuuriin siinä, että positiiviset ja negatiiviset asiat otettiin helpommin esille ja niistä keskusteltiin avoimesti. Tähän oli opettelemista, mutta työilmapiiri oli tosi hyvä, koska ei ollut puhumattomia asioita toistemme välillä. Muuten käyttäytyminen oli samanlaista, kuin suomalaisissa päiväkodeissa. Sopeuduin työyhteisöön todella nopeasti, sillä minut otettiin myös avoimesti vastaan ja minusta oltiin kiinnostuneita ihmisenä. Minun ja työyhteisön välille muodostui hyvä luottamussuhde nopeasti.

Työskennellessäni pienempien lasten kanssa, hoitopöytiä käytettiin paljon. Vaikka lapsi osasi jo kävellä, se monesti nostettiin hoitopöydälle istumaan esimerkiksi pukemistilanteissa helpottaakseen työntekijän ergonomiaa. Myös taukojen pitäminen päiväunien aikana oli hyvä, sillä lasten ollessa hereillä kaikki työntekijät olivat aina paikalla.

Päiväkodin työn arvostus ei näy mitenkään selkeästi, kuten ei Suomessakaan. Kansainvälisyyttä arvostetaan kuitenkin Saksassa suuresti, ja kun kerroin muille, että olen kansainvälisessä päiväkodissa harjoittelussa, he pitivät sitä hyvänä asiana. Hallessa ei tietääkseni ole toista kansainvälistä päiväkotia ja sitä mielestäni pitäisi kehittää. Nuorten mielipiteet ovat samanlaiset, kuin suomalaistenkin nuorten työn ja opiskelun suhteen. Suurin osa nuorista on opiskelujen ohella töissä. Kaupungilta nuoret saavat paljon vähemmän taloudellista tukea, kuin Suomessa. Näin ollen jonkinlainen työnteko opintojen ohella on lähes pakollista.

Hyvät ostosmahdollisuudet söivät matkakassaa

Rahaa meni Saksassa paljon. Asuminen maksoi kuuden viikon aikana hieman yli 400 euroa kattaen kaiken muun, paitsi nettiyhteyden. Oulu-Berliini-Oulu lennot maksoivat hieman yli 200 euroa, eli ne sai edullisesti, kun varasi ajoissa. Ruoka oli yleisesti ottaen halvempaa, joten siihen meni viikkotasolla alle 50 euroa. Peruselämiseen ei siis mennyt paljoa, mutta ostosmahdollisuudet ovat Saksassa tuhat kertaa paremmat, kuin Suomessa, joten sinne sitä rahaa upposikin. Söimme myös paljon ulkona, joka oli myös halvempaa, kuin Suomessa. Työharjoittelupäivinä lounaan ostin aina läheisestä ravintolasta ja se maksoi hieman yli kolme euroa.

Ensimmäisten päivien aikana kävimme erään saksalaisen opettajan kanssa kaupungilla ja hän sanoi, että olemme menossa ostamaan opiskelijakorttia, sekä kuukausittaista matkustuslippua. En ollut tiennyt lipusta aiemmin ja se maksoi 50 euroa, joten siihen kannattaa varata käteistä. Kortti ei myöskään käy useimmissa paikoissa, varsinkaan Visa. Lippu ei siis tietenkään oli täysin pakollinen, mutta olihan se helppo, sillä voit Hallessa kulkea kaikilla julkisilla kulkuneuvoilla. Raitiovaunua (saksaksi Tram) käytettiin päivittäin. Vaikka matkasi olisi vain kaksi km pitkä, se yleensä mennään ratikalla. Saksalaiset eivät muutenkaan mittaa matkoja kilometreinä, vaan aikana, kauan siihen menee kävellen.

Vapaa-aika

Vapaa-ajalla katsoin paljon elokuvia asunnollani ja kävin myös paljon kaupungilla kiertelemässä ja ostoksilla. Työssäoppimispaikkani ei järjestänyt vapaa-ajan aktiviteetteja. Koulu sen sijaan järjesti pienen oppilasryhmänsä kanssa meille erilasia juttuja, kuten keilailua, kahvitteluja sekä suklaamuseossa vierailun. Erityisesti suklaamuseo oli erityisen hauska ja maistuva! Myös joinain viikonloppuina kävimme katsomassa saksalaista yöelämää. Muuten vapaa-ajallani kuljeskelin paljon ympäristössä, sekä tutustuin erääseen saksalaiseen oppilaaseen paremmin. Hän opiskeli ensimmäistä vuotta, ja oli ollut Amerikassa Au pairina, joten hänen englannin kielensä oli todella hyvä. Joillain muilla oppilailla, jotka eivät olleet käyttäneet englantia paljoa, aluksi toinen kieli hiukan takkuili, mutta jännityksestä päästyään sekin kulki oikein sujuvasti. Myös puolisoni tuli käymään Hallessa ja silloin kävimme esihistoriallisessa museossa sekä Berliinissä. Eräänä viikonloppuna kävimme myös läheisessä suuremmassa kaupungissa Leipzigissä.

Vaihdossa ollessani tein oman arjen samanlaiseksi, kuin Suomessa, joten käyttäytymiseni vaihdon aikana sekä vaihdon jälkeen on pysynyt samanlaisena. Sen ehkä huomaan, että olen paljon suvaitsevaisempi sekä kielellisesti avoimempi uusissa tilanteissa ja ihmisiä kohtaan. Vaikka yleisesti Saksa oli käyttäytymiseltään hyvinkin samantapainen kuin Suomi, totta kai joitain pieniä eroavaisuuksia löytyi esimerkiksi päiväkodilta. Pihalle mennään vain silloin, jos ei sada tai on muuten hyvä ilma. Myös sairastumisissa sekä sairaslomapäivissä ollaan paljon löysempiä sekä ymmärtäväisiä. Sairaspäivissä joskus jopa hieman liiankin ymmärtäväisiä, sillä nuhasta saat yleensä jo noin viikon sairasloman.

Käyttäytymiseroja Suomen ja Saksan välillä ei ollut paljoa. Asia minkä huomasin, oli se, että etenkin vanhemmat ihmiset tervehtivät muita samassa tilassa olevia ihmisiä, tunsivatpa he toisiaan tai eivät. Esimerkiksi sairastuessani angiinaan, menin lääkäriin ja odotusaulassa potilaat tervehtivät muita odotusaulan ihmisiä. Myöskin jos satut aivastamaan yleisellä paikalla, sana ”terveydeksi” tulee viereiseltä ihmiseltä hyvinkin nopeasti. Saksassa ollessani heidän avoimesta vuorovaikutuksestaan opin olemaan vielä hiukan avoimempi, jos tästä enää voi avoimempi olla. Myös avun kysyminen ei tunnu enää niin hankalalta, vaikka yhteistä kieltä ei olekaan. Toisena huomasin joitain eroja ruokakulttuurissa. Siellä on hyvinkin yleistä, että ruokaa haetaan ja syödään matkan aikana tai ulkona. Joka korttelissa oli ainakin yksi leipomo tai kebab -ravintola. Ihmiset monesti ostivat ruokaa, yleisesti leipomosta leipää, työmatkoillensa aamuisin. Välillä oli myös hankala tilata ruokaa, sillä joka paikassa oli leipää, sillä itse en syö gluteiinia sisältäviä ruokia. Niitä toki siellä oli, mutta se piti aina tarkistaa.

Yllättäviä tilanteita ei omalle kohdalleni tullut harjoitteluni aikana. Ainoa asia, josta piti olla hieman varuillaan, oli se, että päiväkodin viereisessä rakennuksessa oli tapahtunut murha. Se näkyi julkisuudessa sekä meille oli annettu ohjeeksi, että mitään ei saa lehdistölle kertoa, jos he tulisivat jotain kyselemään. Me emme nähneet tapahtumasta mitään tilanteita, eikä se muullakaan tavalla koskettanut meitä. Saimme ohjeen varmuuden vuoksi, jos jotkut asiasta kiinnostuneet ihmiset näkevät, että työskentelemme rikospaikan lähellä.

Monikulttuurisuus näkyi Saksassa eri tavalla eri paikoissa. Suurimmissa kaupungeissa, esim. Leipzigissa sekä Berliinissä, lähes jokainen aikuinen ihminen osasi puhua englantia, niin kaupan kassalla kuin kadullakin. Hallessa puolestaan englannin kielen puhumisen taito riippui hyvin paljon ihmisen asemasta. Suurin osa kaupassa työskentelevistä puhui, mutta pienempien kauppojen, kuten leipomojen, kauppiaat eivät puhuneet sanaakaan. Monikulttuurisuus näkyi kauniisti myös kaduilla. Vastaan tuli yhtä paljon tummaihoisia, aasialaisia sekä muslimeja. Työharjoittelupaikallani oli myös työntekijöinä eri kulttuureista tulleita; Afrikasta tullut, kaksi muslimia, ateisti sekä Iso-Britanniasta tulleita. Lapsille oli ihana opettaa, sekä huomata, että se ovat oppineet uskaltautumaan luottamaan erinäköisiin ihmisiin, sillä se ei ole itsestäänselvyys. Yhden lapsen kohdalla nimittäin huomasi suuresti sen, että hän aluksi vierasti todella paljon erinäköisiä ihmisiä. Myös omalle kohdalle oli mahtava tuntea, että lapset selkeästi huomasivat, että olen erilainen kielellisesti kuin muut, ja se silti uskaltautuivat tulla luokseni sekä kertomaan omia asioitaan. Myös hyvin suuri osa lasten vanhemmista olivat ulkomailta kotoisin.

Jakso onnistui maailman parhaiten!

Vieraan kielen käyttäminen oli hankalaa kaverillisissa tilanteissa muiden oppilaiden kanssa, sekä silloin, kun keskustelit kouluasioista oman työpaikkaohjaajasi kanssa. Jotkin asiat ja keskusteluaiheet ovat niin hankalia, jotta niiden kääntäminen vielä englanniksi oli välillä todella haastavaa. Nauroimmekin aina ohjaajan ja oppilaiden kanssa, että keskustelumme tapahtuu Google translate:n kautta. Muuten vieraan kielen käyttäminen oli todella mukavaa ja helppoa. Ensimmäiset muutamat päivät tuntuivat töksähtäviltä jokaisessa tilanteessa mutta se ei minua haitannut. Sen jälkeen jokainen päivä kielen käyttäminen oli vain helpompaa ja helpompaa. Myös saksan käyttäminen lasten kanssa oli helppoa viimeisillä viikoilla.

Huomasin kulttuurishokin eri vaiheet kyllä itsestäni helposti. Aluksi vielä Suomessa oli n todella innoissani lähdöstä, ja sen jälkeen tuli ikävä ja itku. Lähtöpäivänä itkin muutaman kerran, mutta sitten se loppui kokonaan. Saksaan mennessäni olin todella innoissani, ja sopeutuminen kävi helposti. Noin ensimmäisen viikon aikana minua aristi hieman mennä joihinkin kauppoihin, sillä en halunnut puhua kellekään ja varsinkaan kertoa, etten puhu saksaa. Sekin pelko kyllä hälveni päivä päivältä. Viimeisellä viikolla lähtö tuntui inhottavalta, sillä en olisi millään halunnut lähteä kotiin. Lähtöpäivänä olin kuitenkin taas innoissani lähtemässä. Onneksi tiesin koko vaihtoni aikana, että jokainen tulee kokemaan kulttuurishokin jollain tasolla ja tiesin, millainen oma shokkini on, joten osasin siihen varautua. Alku kankeus sekä pieni pelko lähtee rohkeudella! Ajattelin, että kun olen tänne kerrankin päässyt, otan kaiken irti, sillä en halua harmitella huonoa vaihtoa loppu elämää.

Jakso onnistui maailman parhaiten! Pidin välillä työharjoittelupäivän jälkeen vapaailtoja, jolloin hain ulkoa ruokaa ja katsoin elokuvia. Joinakin iltapäivinä kävin lenkeillä kävelemässä ympäristössä sekä joskus olin kotona ja siivosin, treenasin sekä tein ruokaa. Mikä vielä lisäsi jakson parhautta, oli se, että minua ei kohdeltu mitenkään erilaisena. Totta kai, kun puhuin yleisellä paikalla suomea, niin katseita kääntyi, mutta niinhän mekin teemme. Muuten olin tavallinen tallaaja, johon ei kiinnitetty mitenkään erillä tavalla huomiota. Päiväkodilla minua pidettiin totta kai oppilaana, mutta kuitenkin luotettavana työyhteisön jäsenenä, joka sai tehdä paljon asioita itsenäisesti. Opin jakson aikana kärsivällisyyttä, suvaitsevaisuutta muita ihmisiä kohtaan, sekä ottamaan mielessä pohdittavia asioita rohkeasti esille, sekä kertomaan oman asiani uudestaan, jos sitä toinen keskustelun osapuoli ei ymmärtänyt oikein. Oma kielitaitoni, niin englanti kuin saksa, paranivat huomattavasti. Nyt voin ylpeänä sanoa, että minun saksankieleni on parempi kuin ruotsi! Englanniksi pystyn keskustelemaan ja toimimaan lähes missä tahansa tilanteessa. Kielitaidon lisääntyessä itseluottamukseni ja rohkeuteni on lisääntynyt huimasti, ja tuntuu että olen ainutlaatuinen ja sika hyvä työntekijä, sillä voin ylpeänä sanoa, että pystyn työskentelemään kahdella, ja melkein kolmannella, kielellä. En tiedä mitä elämässä olisikaan tapahtunut. jos en olisi vaihtoon mennyt. Ei ainakaan mitään parempaa, sillä sellaista ei ole.

28 elokuuta 2017

Tunnisteet: 2016hanke, Erasmus+, kansainvälisyys, lähihoitaja, saksa,