Lähihoitaja, ikääntyvien hoito ja kuntoutuminen

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto

Lähihoitajan opinnot ikääntyvien hoidon ja kuntoutumisen osaamisalalla sopivat sinulle, jos haluat tukea, ohjata ja hoitaa vanhuksia sekä muistisairaita. Opit työskentelemään myönteisen vanhuskäsityksen mukaisesti ja keskittyen voimavaroihin. Huomioit asiakkaasi erilaisissa vanhustyön tehtävissä niin sosiaali- kuin terveysalalla.

Ammatti ja opinnot

Lähihoitajan opinnoissa saat laaja-alaiset perusvalmiudet ammattialan eri tehtäviin. Perustutkinnon suorittaneena osaat toimia lähihoitajana alan säädöksiä ja toimintaohjeita sekä arvoperustaa ja ammattietiikkaa noudattaen. Osaat toimia ammatillisessa vuorovaikutuksessa sekä moniammatillisissa ja monikulttuurisissa toimintaympäristöissä. Lähihoitajana osaat suunnitella, toteuttaa ja arvioida asiakkaan tai potilaan terveyttä, hyvinvointia, toimintakykyä sekä kasvua ja osallisuutta edistävää hoito- ja huolenpitotyötä erilaisissa sosiaali- ja terveydenhuollon tai kasvatuksen toimintaympäristöissä. Koulutuksen aikana opit hyödyntämään lähihoitajan työssä hyvinvointiteknologiaa ja kehittämään omaa ammattitaitoasi elinikäisen oppimisen mukaisesti. Opit myös huomioimaan potilas- ja asiakasturvallisuuden, toimimaan aseptisesti ja ergonomisesti oikein.

Ikääntyvien hoidon ja kuntoutumisen osaamisalan suorittaneena lähihoitajana osaat toimia esimerkiksi kotihoidossa ja hoito- ja hoivakodeissa asiakkaan toimintakykyä edistävästi ja edistää ikääntyvien osallisuutta.

Työllistyminen ja jatko-opintomahdollisuudet

lIkääntyvien hoidon ja kuntoutumisen osaamisalan suorittaneena lähihoitajana voit toimia esimerkiksi seuraavissa työpaikoissa:

  • kotihoidossa
  • palvelutaloissa
  • palvelukodeissa
  • vanhusten päivätoiminnassa
  • hoito- ja hoivakodeissa, vanhainkodeissa tai sairaaloissa

Työpaikkasi voi löytyä myös järjestöjen ja yhdistysten parista.

Lähihoitajan opinnot antavat sinulle vahvan pohjan jatko-opintoihin. Voit jatko-opiskella esimerkiksi sairaanhoitajaksi. Tutkinto antaa yleisen jatko-opintokelpoisuuden.

Jokaiselle sopiva tapa opiskella. Valitse juuri sinulle sopiva hakutapa.

Valtakunnallinen yhteishaku on tarkoitettu sinulle, peruskoulun päättävä nuori. Yhteishaku on helmi-maaliskuussa. Lisätietoja yhteishausta www.osao.fi/yhteishaku

Hakuaika

Seuraava yhteishaku on 20.2.–19.3.2024.

Opintojen alkaminen ja kesto

Opinnot alkavat elokuussa 2024. Opintojen laajuus on 180 osaamispistettä (osp) ja opiskeluaika 2 – 3 vuotta. Sinulle laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS), jossa tunnistetaan ja tunnustetaan aiempi osaamisesi ja todetaan millaista osaamista tutkinnon muodostumiseen tarvitset. Tämä määrittää opiskeluaikasi.

Koulutuspaikka

  • Kontinkankaan yksikkö, Kiviharjuntie 6, 90220 Oulu

Aloituspaikkoja yhteishaussa

Kevään 2024 yhteishaussa sosiaali- ja terveysalan perustutkinnossa on Kontinkankaan yksikössä yhteensä 231 aloituspaikkaa.

Opiskelijavalinta

Opiskelijat valitaan Opintopolussa tekemäsi hakemuksen sekä pääsy- ja soveltuvuuskokeen perusteella. Pääsy- ja soveltuvuuskokeessa käytetään Opetus- ja kulttuuriministeriön laatimaa valintaryhmäkohtaista koeaihiota ja pisteytystä. Pääsy- ja soveltuvuuskokeen järjestää Suomen psykologikeskus.

Pääsy- ja soveltuvuuskoe muodostuu hakijan aloitteellisuutta ja vastuullisuutta, sosiaalisuutta ja itsensä ilmaisemista sekä ongelmanratkaisua mittaavista osista. Hyväksytystä pääsy- ja soveltuvuuskokeesta hakija saa 1 – 10 pistettä. Hakija, joka ei osallistu soveltuvuuskokeeseen, ei voi tulla valituksi.

Pisteet jakautuvat seuraavasti:

  1. Aloitteellisuus ja vastuullisuus 0-3 p.
  2. Sosiaalisuus ja itsensä ilmaiseminen 0-4 p.
  3. Ongelmanratkaisutaito 0-3 p.
  4. Kokeista pois jääminen (ei osallistunut) tai hylätty pääsy- ja soveltuvuuskoe 0 pistettä

Pääsy- ja soveltuvuuskokeet järjestetään Oulussa 6.5.-8.5., 10,5. ja 13.5.-17.5.2024. Hakijalle lähetetään erillinen kutsu, jossa ilmoitetaan tarkka paikka ja ajankohta.
Vaatimuksena opiskelijavalinnalle on sosiaali- ja terveydenhoitoalalla vaadittava terveys ja toimintakyky. Ohje terveys- ja turvallisuusvaatimuksista.

Tutustu Yhteishaun valintaperusteisiin Opintopolku -palvelussa.

Kielitaidon arviointi

Menestyminen opinnoissa edellyttää opiskelijaksi valittavalta riittävää suomen kielen taitoa. Jos hakijan äidinkieli on muu kuin opetuskieli, hänet kutsutaan tarvittaessa kielitaidon arviointiin. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnossa kielitaitosuositus on B1.1.

Opiskelun toteutusmuoto

Yhteishaun kautta valitut opiskelijat suorittavat opintonsa päiväopintoina.

Tutkinnon sisältö ja laajuus

Tutkinnon laajuus on 180 osaamispistettä (osp). Tutkinto muodostuu ammatillisista tutkinnon osista (145 osp) sekä yhteisistä tutkinnon osista (35 osp).

Pakolliset ammatilliset tutkinnon osat 115 osp
  • Asiakkaan kohtaaminen ja ohjaaminen 20 osp
  • Hyvinvoinnin ja toimintakyvyn edistäminen 25 osp
  • Lääkehoito lähihoitajan vastuualueella 10 osp
  • Ikääntyneen osallisuuden edistäminen 30 osp
  • Kotihoidossa toimiminen 30 osp
Valinnaiset ammatilliset tutkinnon osat 30 osp
Yhteiset tutkinnon osat 35 osp
  • Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen
  • Matemaattis-luonnontieteellinen osaaminen
  • Yhteiskunta- ja työelämäosaaminen

Tutustu 1.8.2024 uudistuviin tutkinnon perusteisiin ePerusteet -palvelussa

Hinta ja kustannukset

Opetus on opiskelijalle maksutonta. Mikäli et kuulu laajennetun oppivelvollisuuden piiriin sinulle voi tulla kustannuksia mm. oppikirjojen, kannettavan tietokoneen, työvaatteiden ja työkenkien hankinnasta. Katso lisätiedot Tietoa uudelle opiskelijalle -sivulta.

Ammattilukio

Ammattilukiolla tarkoitetaan lukio-opintoja ammatillisten opintojen rinnalla. Lukio-opintoja voivat valita kaikki OSAOn perustutkinto-opiskelijat.  Katso lisätiedot ammattilukio-opintojen vaatimuksista sekä ilmoittautumisesta.

Lisätiedot

Koulutuksen sisältöön liittyvät tiedustelut

Tarja Isokangas, p. 050 4210 622, tarja.isokangas@osao.fi
Maria Nykänen, p. 050 471 4358, maria.nykanen@osao.fi

Lisätietoa hakemisesta

OSAO Ovi -hakijapalvelu, p. 040 8266 060, ovi@osao.fi

Hae koulutukseen

Yhteishaussa koulutuksiin haetaan valtakunnallisen Opintopolku -palvelun kautta.

Siirry opintopolku.fi sivulle

Jatkuva haku sopii sinulle, joka et voi hakea valtakunnallisessa yhteishaussa ja haluat hankkia ammatillisen tutkinnon tai kehittää ammatillista osaamistasi.

Kohderyhmä

Koulutukseen voivat hakea kaikki alasta kiinnostuneet, jotka haluavat suorittaa sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon. Hakijalla tulee olla soveltuvuus alalle, sosiaali- ja terveysalalla vaadittava terveys ja toimintakyky (lisätietoa täältä) sekä riittävä kielitaito. Opiskelijavalinnassa mukana oleminen edellyttää osallistumista järjestettävään pääsy- ja soveltuvuuskokeeseen sekä kielitaidon arviointiin tarvittaessa.

Hakuaika

Kontinkankaan yksikössä on haku avoinna erityisesti maahanmuuttajataustaisille hakijoille 19.3. – 11.4.2024.
Muhoksen yksikön seuraava hakuaika ei ole tiedossa eikä seuraavaa aloitusajankohtaa ole sovittu.

Pudasjärven yksikössä seuraava hakuaika elokuussa alkavaan koulutukseen on 20.2.-9.5.2024. Opinnot alkavat 1.8.2024 uudistuvien tutkinnon perusteitten mukaisesti. Haku on perustutkintoon ja osaamisala valitaan myöhemmin opintojen aikana (sairaanhoito, ikääntyneiden hoito ja kuntoutuminen tai lasten ja nuorten kasvatus ja hoito).

Opintojen alkaminen ja kesto

  • Kontinkankaan yksikössä maahanmuuttajataustaisille hakijoille suunntaut opinnot alkavat 13.5.2024 ja arvioitu päättymispäivä on 15.12.2026.
  • Muhoksen yksikössä seuraava aloitusajankohta ei ole tiedossa.
  • Pudasjärven yksikössä opinnot alkavat seuraavan kerran 7.8.2024.

Opintojen laajuus on 180 osaamispistettä (osp) ja opiskeluaika on noin 1,5 – 3 vuotta. Sinulle laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS), jossa tunnistetaan ja tunnustetaan aiempi osaamisesi ja todetaan millaista osaamista tutkinnon muodostumiseen tarvitset. Tämä määrittää opiskeluaikasi.

Koulutuspaikka

  • Kontinkankaan yksikkö, Kiviharjuntie 6, 90220 Oulu
  • Muhoksen yksikkö, Kirkkotie 1, 91500 Muhos
  • Pudasjärven yksikkö, Varsitie 7, 93100 Pudasjärvi

Opiskelijavalinta ja kielitaidon arviointi

Opiskelijavalinnassa mukana oleminen edellyttää osallistumista järjestettävään pääsy- ja soveltuvuuskokeeseen sekä tarvittaessa kielitaidon arviointiin. Jos äidinkielesi on muu kuin suomi, voit osoittaa riittävän kielitaidon todistuksella tai sinut kutsutaan tarvittaessa kielitaidon arviointiin Ouluun (Kotkantie 1).

Jos arvioinnissa todetaan, että kielitaitosi ei ole riittävä, sinua ei kutsuta pääsy- ja soveltuvuuskokeeseen etkä ole mukana opiskelijavalinnassa. Menestyminen opinnoissa edellyttää opiskelijaksi valittavalta riittävää suomen kielen taitoa. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnossa kielitaitotasosuositus on B1.1. Lisätietoa täältä > Maahanmuuttajataustaisille hakijoille suunnatussa koulutuksessa kielitaitotasosositus on A2.2.

Pääsy- ja soveltuvuuskoe muodostuu hakijan aloitteellisuutta ja vastuullisuutta, sosiaalisuutta ja itsensä ilmaisemista sekä ongelmanratkaisua mittaavista osista. Pääsy- ja soveltuvuuskokeessa käytetään Opetus- ja kulttuuriministeriön laatimaa valintaryhmäkohtaista koeaihiota ja pisteytystä. Pääsy- ja soveltuvuuskokeen järjestää Suomen psykologikeskus. Pääsy- ja soveltuvuuskoe on maksuton.
Hyväksytystä pääsy- ja soveltuvuuskokeesta hakija saa 1 – 10 pistettä.

Pisteet jakautuvat seuraavasti:
1.Aloitteellisuus ja vastuullisuus 0-3 p.
2.Sosiaalisuus ja itsensä ilmaiseminen 0-4 p.
3.Ongelmanratkaisutaito 0-3 p.
4.Kokeista pois jääminen (ei osallistunut) tai hylätty pääsy- ja soveltuvuuskoe 0 pistettä.

Pääsy- ja soveltuvuuskoe järjestetään Oulussa, Kontinkankaan yksikkö, Kaukovainion toimipiste, Kotkantie 1. Pääsy- ja soveltuvuuskokeeseen lähetetään erillinen kutsu sähköpostilla ja kutsun lähettämisestä laitetaan tekstiviesti. Opiskelijavalinnasta tiedotetaan sähköpostilla viikon kuluessa soveltuvuuskokeesta. Koulutukseen valittujen tulee vastaanottaa opiskelupaikka kirjallisesti sähköpostilla.

Kontinkankaan yksikköön hakeneet kutsutaan pääsy- ja soveltuvuuskokeeseen, joka järjestetään 6.-10.5.2024 Oulussa. Tarvittaessa hakija kutsutaan kielitaidon arviointiin, joka on 25.4.2024 Oulussa. Opiskelijavalinnasta tiedotetaan sähköpostilla ja sähköpostin lähettämisestä lähetetään hakijalle tekstiviesti.

Pudasjärven yksikköön hakeneet kutsutaan pääsy- ja soveltuvuuskokeeseen, joka järjestetään 10.6. tai 11.6.2024 Oulussa. Tarvittaessa hakija kutsutaan kielitaidon arviointiin, joka järjestetään 21.5.2024 Oulussa. Opiskelijavalinnasta tiedotetaan viikolla 25/2024. Valintatieto lähetetään sähköpostilla ja sähköpostin lähettämisestä lähetetään hakijalle tekstiviesti. Opiskelupaikka tulee ottaa vastaan 27.6.2024 mennessä.

Opiskelun toteutusmuoto

Koulutus toteutetaan päiväkoulutuksena. Koulutus sisältää lähiopiskelua, työpaikalla tapahtuvaa oppimista, ohjattua- ja itsenäistä opiskelua sekä verkko-opiskelua.

Oppisopimusopiskelu

Voit tiedustella mahdollisuutta kouluttautua oppisopimuksella. Oppisopimuskoulutuksen voi aloittaa joustavasti. Opiskelun aloittaminen edellyttää, että sinulla on jo opiskeltavaan tutkintoon soveltuva työpaikka. Lisätietoja oppisopimusopiskeluun liittyen ja siihen, kuinka voit hakeutua oppisopimusopiskelijaksi, antavat Kontinkankaan yksikön oppisopimustoimijat Hanna-Leena Hautaniemi, p. 040 356 6274, hanna-leena.hautaniemi@osao.fi ja Hanna Holappa, p. 050 325 0642, hanna.holappa@osao.fi.

Muhoksella oppisopimusasioita hoitaa Anna-Maija Lawson, p. 050 317 4674, anna-maija.lawson@osao.fi, Taivalkosken yksikössä Arja Salmi, p 0447037776, arja.salmi@osao.fi ja Pudasjärven yksikössä Kaisu Möttönen, p. 050 473 2584, kaisu.mottonen@osao.fi.

Tutkinnon sisältö ja laajuus

Tutkinnon laajuus on 180 osaamispistettä (osp). Tutkinto muodostuu ammatillisista tutkinnon osista (145 osp) sekä yhteisistä tutkinnon osista (35 osp).

Pakolliset ammatilliset tutkinnon osat
  • Kasvun ja osallisuuden edistäminen 25 osp
  • Hyvinvoinnin ja toimintakyvyn edistäminen 30 osp
  • Kotihoidossa toimiminen 40 osp
  • Ikääntyvien osallisuuden edistäminen 35 osp
Valinnaiset ammatilliset tutkinnon osat
  • Hyvinvointiteknologia toimintakyvyn edistämisessä, 15 osp
  • Jalkojenhoito eri asiakasryhmille, 15 osp
  • Kotona asumisen ja elämänhallinnan tukeminen, 15 osp
  • Lapsen ja nuoren mielenterveystaitojen edistäminen, 15 osp
  • Mielenterveys- ja päihdetyö eri asiakasryhmille, 15 osp
  • Näytteenotto ja asiakaspalvelu lähihoitajan työssä, 15 osp
  • Saattohoidossa toimiminen, 15 osp
  • Suun hoito eri asiakasryhmille, 15 osp
  • Toiminnalliset menetelmät hyvinvoinnin edistämisessä, 15 osp
  • Huippuosaajana toimiminen, 15 osp
  • Työpaikkaohjaajaksi valmentautuminen, 5 osp
  • Yrityksessä toiminen, 15 osp
  • Yritystoiminnan suunnittelu, 15 osp

Valinnaisten ammatillisten tutkinnon osien (15 osp) tarjonta vaihtelee lukuvuosittain.
Mikäli olet kiinnostunut myös eläimistä, Muhoksen yksikössä sinulla on mahdollisuus suorittaa perustutkinnon valinnaisena tutkinnon osana Asiakkaiden hyvinvoinnin lisääminen eläinten avulla-tutkinnon osa.

Yhteiset tutkinnon osat 35 osp
  • Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen
  • Matemaattis-luonnontieteellinen osaaminen
  • Yhteiskunta- ja työelämäosaaminen

Tutustu tutkinnon perusteisiin ePerusteet -palvelussa

Huom! Tutkinnon perusteet uudistuvat 1.8.2024 alkaen.

Tutustu 1.8.2024 uudistuviin tutkinnon perusteisiin ePerusteet -palvelussa

Hinta ja kustannukset

Koulutus on maksuton. Jos opiskelija ei kuulu laajennetun oppivelvollisuuden piiriin, kustannuksia voi tulla mm. opiskelumateriaaleista, työpaikalla tapahtuvan oppimisen ja näyttöjen aikaisista asumiskustannuksista ja/tai matkoista. Laajennetun oppivelvollisuuden piiriin kuuluville opinnoissa tarvittavat oppimateriaalit, opiskeluvälineet ja välttämättömät työasut ja -välineet ovat maksuttomia.

Ammattilukio

Ammattilukiolla tarkoitetaan lukio-opintoja ammatillisten opintojen rinnalla. Lukio-opintoja voivat valita kaikki OSAOn perustutkinto-opiskelijat.  Katso lisätiedot ammattilukio-opintojen vaatimuksista sekä ilmoittautumisesta.

Lisätiedot

Koulutuksen sisältöön liittyvät tiedustelut

Kontinkankaan yksikkö, Eija Roininen, p. 050 394 7281, eija.roininen@osao.fi
Muhoksen yksikkö, Liisa Kursula, p. 050 470 5670, liisa.kursula@osao.fi
Pudasjärven yksikkö, Anna Kuosmanen, p. 050 598 8068, anna.kuosmanen@osao.fi

Lisätietoa hakemisesta

OSAO Ovi -hakijapalvelu, p. 040 8266 060, ovi@osao.fi

Hae koulutukseen

Alla olevasta painikkeesta siirryt hakujärjestelmään ja pääset täyttämään hakulomakkeen. Hakulinkki toimii hakuaikana.

Hae Kontinkankaalle maahanmuuttaneille suunnattuun koulutukseen

Hae Pudasjärvelle

Peruutusehto

Koulutukseen valituille vahvistetaan koulutuspaikka erillisellä kutsulla. Vahvistus on sitova.

Ammattitutkintostipendi 

Koko tutkinnon suorittanut voi hakea ammattitutkintostipendiä Työllisyysrahastolta.
Lisätietoja Työllisyysrahaston sivulta >

Työvoimakoulutus on tarkoitettu sinulle, jos olet työtön työnhakija, tai vaarassa jäädä työttömäksi. Koulutuksessa voit opiskella uuden ammatin tai täydentää osaamistasi.

Tämä koulutus on mahdollista suorittaa myös työvoimakoulutuksena, jos olet TE-toimiston tai työllisyyden kuntakokeilun asiakas. Nyt haussa olevat työvoimakoulutukset ja hakulomakkeen löydät koulutushaun kautta. Jos koulutus ei näy auki olevissa hauissa, se ei ole sillä hetkellä tarjolla työvoimakoulutuksena.

Jos osallistumisestasi koulutukseen on sovittu TE-toimiston tai työllisyyden kuntakokeilun kanssa työllistymissuunnitelmassasi, voit saada koulutuksen ajalta korotettua työttömyysetuutta. Korotusosan maksamisesta päättää aina työttömyyskassa tai Kela.

Voit saada koulutukseen osallistumispäiviltä myös kulukorvausta.

Lisätietoja työvoimakoulutuksesta

Voisit olla kiinnostunut myös näistä

Lähihoitaja, lasten ja nuorten kasvatus ja hoito

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto

Lähihoitaja, mielenterveys ja päihdetyö

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto

Lähihoitaja, sairaanhoito ja huolenpito

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto

Lähihoitaja, suunhoito

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto

Lähihoitaja, vammaistyö

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto

Lähihoitaja, verkkokoulutus

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto

Lähihoitaja, osaamisalaopinnot aiemmin tutkinnon suorittaneille

Tutkinnon osat sosiaali- ja terveysalan perustutkinnosta

Hoiva-avustaja

Tutkinnon osat sosiaali- ja terveysalan perustutkinnosta

Ikääntyvien osallisuuden edistäminen, 35 osp

Tutkinnon osa sosiaali- ja terveysalan perustutkinnosta