OSAO siirtyy hallitusti kohti lähiopetusta

Suomen hallitus on päättänyt koronaviruksen aiheuttamien rajoitusten vaiheittaisesta purkamisesta. Ammatillisia oppilaitoksia koskevat rajoitukset päättyvät 14.5.2020.

Hallituksen päätöksen mukaisesti lähiopetukseen on mahdollista palata hallitusti ja porrastetusti, ja oppilaitosten tilojen käyttöä opetukseen hallitaan tartuntatautilain mukaisilla toimenpiteillä. Henkilömäärärajoitusta lievennetään nykyisestä 10 henkilöstä enintään 50 henkilöön 1.6. alkaen.

OSAOssa etä- ja lähiopetusta

OSAOssa opetus jatkuu pääasiassa etäopetuksena ainakin toukokuun loppuun saakka. Lähiopetusta ja –ohjausta voidaan kuitenkin järjestää harkitusti eri ryhmille yksikönjohtajan päätöksellä. Lähiopetuksessa noudatetaan valtakunnallisia hygienia- ja turvallisuusohjeita.

Lähiopetukseen osallistuville opiskelijoille järjestetään ruokailumahdollisuus oppilaitoksessa.

Riskiryhmään kuuluva opiskelija

Mikäli opiskelija tai hänen lähipiirissään oleva kuuluu koronavirustartunnan riskiryhmään, opetus pyritään järjestämään etäopetuksena. Tarvittaessa oppilaitoksella on oikeus pyytää opiskelijalta terveysviranomaisen lausunto riskiryhmään kuulumisesta.

Henkilöstö jatkaa etätyöskentelyä

Suomen hallituksen etätyösuositus jatkuu toistaiseksi. OSAOn henkilökunta jatkaa edelleen etätyöskentelyä niissä tehtävissä, joissa se on mahdollista. Etätyösuositusta arvioidaan uudelleen kesän aikana.