Suviseurat OSAOn pelloilla Muhoksella

 

SRK:n Suviseurat ovat Muhoksen Matokorvessa 28.6. – 1.7. Iso osa seura-alueesta sijoittuu OSAOn pelloille.

Peltojen lisäksi OSAOn Muhoksen yksikön asuntolat on vuokrattu suviseurojen käyttöön. Seuroihin odotetaan 80 000 vierasta.

Suviseurojen tunnus on tänä vuonna ”Herra siunatkoon sinua”. Seuroihin ei ole pääsymaksuja ja sinne ovat kaikki tervetulleita.

Seura-alue on noin 200 hehtaaria, josta OSAOn maita on noin 90 hehtaaria. Suviseurojen tulo on huomioitu opetusmaatilan viljelykierrossa jo monen vuoden ajan. Jotta varmistetaan peltojen mahdollisimman hyvä kantavuus vaativissa olosuhteissa, peltojen on oltava kolmesta neljään vuotta vanhaa nurmea. Nurmirehu alueelta on korjattu normaalia aiemmin, jotta kaikki alueet ovat luovutuskunnossa sovittuna aikana.

Varsinaiset seuravalmistelut Matokorvessa alkoivat noin vuosi sitten. Alueen teitä on kunnostettu ja sinne on varastoitu tarpeistoa edellisestä Suviseurapaikasta Äänekoskelta. Talvella pelloille pystytettiin yli sata kaiutinpylvästä. Tämän kevään aikana seura-alueelle on tehty teitä ja muita maanrakennustöitä, rakennettu siltoja, vesijohtoja ja viestiyhteyksiä. Viimeisten viikkojen aikana rakentaminen on kiihtynyt ja pelloille on noussut muun muassa kioski-, ruokailu- ja myymälätelttoja. Viimeisenä pelloille nousee suuri seurateltta.

Seurat olivat viimeksi OSAOn pelloilla Matokorvessa kesällä 2003. Sen jälkeen alueelle on rakennettu OSAOn moderni pihattonavetta ja lehmät laiduntavat aivan juhla-alueen vieressä.

OSAO toivottaa seuraväen lämpimästi tervetulleeksi OSAOn pelloille Muhokselle.

http://www.suviseurat.fi/