Ryhmäytymispäivä

Liikunnallisia ryhmäytymispäiviä voidaan järjestää meillä Virpiniemessä tai teidän koulullanne. Järjestämme vuosittain ryhmäytymispäiviä kouluille esimerkiksi syksyisin uusien luokkien ja koulujen aloittaessa toimintansa.

Ryhmäytymispäivä tutustuttaa ryhmän toisiinsa, kehittää vuorovaikutustaitoja ja parantaa ryhmän turvallisuutta. Meillä on kokemusta järjestää ryhmäytymispäiviä niin pienille kuin isoillekin ryhmille (esimerkiksi 100-300 henkilöä).  

 

Aktiviteetti sisältää

Ryhmäytymispäivä sisältää koulutetut liikunnanohjaajat, koulutetun varmistajan seinäkiipeilyssä ja köysilaskeutumisessa, välineet, tilat mikäli aktiviteetti toteutetaan Virpiniemessä. 

Kohderyhmä

Aktiviteetti sopii koululaisille (1-9 lk.), lukiolaisille, ammattikoululaisille sekä ammattikorkeakoulun ja yliopiston opiskelijoille. 

Kesto

Aktiviteetin kesto räätälöidään asiakkaan toiveiden mukaiseksi. Ryhmäytynispäivä voi kestää esimerkiksi puoli päivää tai koko päivän.

Osallistujamäärä

Ryhmäytymispäivään voi kerralla osallistua 10-300 henkilöä.

Tietyt aktiviteetit rajoittavat kerralla aktiviteettiin osallistuvien määrää: seinäkiipeilyyn voi osallistua 10 henkilöä / ohjaaja / tunti ja köysilaskeutumiseen 8 henkiä /ohjaaja /tunti .

Osallistujien varustus

Osallistujien tulee varautua ulkona toteutettaviin osioihin sään mukaisella ulkoliikuntavarustuksella sekä lenkkareilla. Sisällä liikuntasalissa osallistujien tulee varustautua sisäliikuntavarustuksella sekä sisäliikuntaan sopivilla kengillä. 

Toteutus

Ryhmäytymispäiviä toteutetaan ympäri vuoden Virpiniemessä ulkona, Virpiniemen liikuntaopiston liikuntasalissa tai asiakkaan tiloissa (sisällä tai ulkona).   

Ryhmäytymispäivään voi valita eri aktiviteetteja aktiviteettitarjottimestamme: 

  • Erärata 
  • Frisbeegolf 
  • Hupipalloilu 
  • Impro 
  • Kehonhuolto ja rentoutus 
  • Köysilaskeutuminen (30 m) 
  • Lumikenkäily 
  • Luontotiimit 
  • Lötköpötköfutis 
  • Seinäkiipeily (9,5 m) 
  • Toiminnalliset tiimit 
  • Tutorpiste, jos koulun haluaa järjestää yhden oman toimintapisteen (ei välttämättä tarvitse olla liikunnallinen) 
  • Zumba 

Tarvittaessa räätälöimme ryhmällenne juuri teidän näköisenne päivän.

 

Esimerkkeinä puolen päivän ja koko päivän ryhmäytyminen

Esimerkkipäivän kesto

klo 9.00 – 13.00

Ryhmän koko

90 henkilöä  (30 henkilöä/ryhmä)

Yhden aktiviteetin kesto

45 minuuttia

Ohjelma

  • Yhteinen aloitusinfo (15 min)
  • Aktiviteetti 1
  • Aktiviteetti 2
  • Ruokailu
  • Aktiviteetti 3
  • Aktiviteetti 4

Esimerkkipäivän kesto

klo 9.00 – 15.00

Ryhmän koko

250 henkilöä (25 henkilöä/ryhmä)

Yhden aktiviteetin kesto

30 minuuttia

Ohjelma

  • Yhteinen aloitusinfo (15 min)
  • Aktiviteetti 1
  • Aktiviteetti 2
  • Aktiviteetti 3
  • Ruokailu
  • Aktiviteetti 4
  • Aktiviteetti 5
  • Aktiviteetti 6
  • Aktiviteetti 7
  • Aktiviteetti 8
  • Aktiviteetti 9

Kuvia ryhmäytymispäivän mahdollisista aktiviteeteista

Ota yhteyttä

Täytä lomake ja jätä yhteystietosi. Me otamme sinuun yhteyttä viikon sisällä yhteydenotostasi.

Samalla lomakkeella voit ilmoittaa kiinnostuksestasi useampia Virpiniemen aktiviteetteja kohtaan. Räätälöidään toiveidesi mukainen ryhmäytymispäivä.

Tarvittaessa lisätietoja antaa liikunnanohjaaja Johanna Pelkonen, p. 050 597 8768.

Täytä yhteydenottolomake