Kuluneen vuoden aikana ympäröivän yhteiskunnan haasteet ovat olleet jopa perusturvallisuutta ravistelevia. Koronaviruksen vaikutukset näkyvät edelleen vahvasti. Sen vaikutuksiin vastaaminen on itseasiassa haastavampaa, kun akuutti tilanne on muuttunut pitkäaikaisten vaikutusten tunnistamiseen ja niihin puuttumiseen.
Ukrainan sodan aiheuttama huoli huoltovarmuudesta, hintojen kohoaminen ja ennen kaikkea turvallisuuden tunteen järkkyminen muuttuneessa maailmantilanteessa on nostanut esiin monia kysymyksiä tulevaisuudesta.
Samaan aikaan osaavan työvoiman saaminen on nousemassa kasvun esteeksi. Toteutuvat odotukset tekoälystä ja robotiikasta asioiden ratkaisijana ovat vielä huomisen hämärässä. Työn muutoksen tosiallinen ennustaminen on vaikeaa, vaikka ChatGPT:n kaltaiset tekoälyt luovat jo varsin innoittavaa tekstiä tiimipalavereita piristämään.
Siihen asti, kunnes saamme tekoälyn täysimääräisesti työelämän arkeen toimijaksi, tarvitaan ihan oikeita käsiä: Hoitamaan, asentamaan, työstämään, harventamaan ja ajamaan. Ja sen jälkeenkin – empatiaa ja moraalia ei voi ulkoistaa tekoälylle.
Ammatillinen koulutus luo kasvua ja turvaa
Ammatillinen koulutus luo mahdollisuuksia ja tuo turvallisuutta kasvulle niin alueellisesti kuin yksilöllekin. Ammatillisen koulutuksen muutos lähti ennen kaikkea työelämän toiveesta ja tarpeesta. Opiskelijat haluttiin työelämään aitoihin oppimisympäristöihin hankkimaan osaamista jo aiemmin teorialuokissa tai työsaleissa tapahtuvan oppimisen sijaan.
Olen samaa mieltä siitä, että tämä oli toivottu muutos, joka myös motivoi tekijäopiskelijoita. On kuitenkin myös hyväksyttävä se, että opiskelijat eivät ole työpaikalla tapahtuvaan oppimiseen saapuessaan heti valmiita ammattilaisia. Yhteistyö työelämän ja oppilaitosten kanssa on oltava jatkuvaa, tiivistä, reaaliaikaista ja dialogista.
Yksittäisen opiskelijan henkilökohtaisen polun seuraamisen lisäksi tarvitaan rakenteita ja yhteistä työtä, joka perustuu molemminpuoliseen arvostukseen ja toisen työn riittävään tuntemiseen. Sen eteen pitää käyttää aikaa ja vaivaa perehtyä. OSAOn katson onnistuneen tässä varsin hyvin: Saimme työelämäpalautteessa keskiarvona kysymykseen ”voisimme rekrytointitilanteessa palkata tästä oppilaitoksesta valmistuneita opiskelijoita” arvosanaksi 4.3 arvosteluasteikon ollessa 1–5.
Osallisuus syntyy arvostavasta kohtaamisesta
Opiskelijoiden kuunteleminen on tärkeä asia niin työelämässä kuin meillä oppilaitoksessa. Minut pysäytti erään opiskelijamme toive jatko-opintoihin ohjaaville tahoille ja opoille: ”Ottakaa meidän toiveemme vakavasti ja tukekaa meidän opiskelijoiden unelmia. Jos me halutaan amikseen, niin emme toivo vastauksena, että sinä kyllä selviäisit ammattikorkeakoulussa”.
Juuri tämän päivän nuorissa on tulevaisuus. Ei vähätellä tai aliarvioida heitä, vaan autetaan heidät puhkeamaan täyteen kyvykkyyteensä siellä missä he kokevat sen parhaiten itse tapahtuvan, olipa se lukiossa, ammattikoulussa tai korkeakoulussa. Tapaan säännöllisesti opiskelijavaikuttajiamme ja he tuovat esille erityisesti yhteisöllisyyden ja turvallisuuden merkityksen. Osallisuuden kokemus ei synny pelkästään tutkinnon osista, vaan hyvinvoinnista. Tässä kaikessa keskeistä on arvostava kohtaaminen.
Tulla nähdyksi, kuulluksi ja arvostetuksi sellaisena versiona kuin itse haluaa. Tämä tuo turvallisuutta yksilölle ja koko yhteisölle sekä mahdollistaa oppimisen. Opiskelijamme haluavat olla itse aktiivisesti tätä edistämässä. Tähän me annamme OSAOssa mahdollisuuden. Amispalautteessa, eli valtakunnallisessa opiskelijapalautteessa, saimme opiskelijoilta opiskeluilmapiiristä arvosanan 4.45 asteikon ollessa 1–5. Olen erityisen iloinen tässä onnistumisesta.
Muutos vaatii resilienssiä
Organisaatiolta ja sen henkilökunnalta muutos vaatii resilienssiä. On totta, että se vaatii myös resursseja, mutta raha ei ole yhtä kuin resurssi. Ennen kaikkea se vaatii onnistuakseen ihan uudenlaista ajattelua. Me kuormitumme ja resurssit loppuvat, jos teemme kaiken kuten ennenkin ja vielä kehitämme uusia käytänteitä.
Meidän on uskallettava tehdä uudella tavalla ja luopua rohkeasti siitä vanhasta, mitä ei enää tarvitse tehdä. OSAOn tekijät ovat toden totta tehneet sloganimme ”kaikki on mahdollista” todeksi. Olemme venyneet, omistautuneet ja kehittäneet. Olleet ylpeitä toisistamme, opiskelijoistamme, ammatillisessa koulutuksessa tehtävästä työstämme ja työelämästä. Toivoisin, että ammatillinen koulutus saisi ansaitsemansa arvostuksen laajemminkin!
Ammatillinen koulutus ja sen muutos on itseasiassa koko ekosysteemin tehtävä. On luotettava oman organisaation, muiden viranomaisten ja päättäjien päätöksiin ja pantava ne toimeen viisaudella ja ratkaisukeskeisesti. Me OSAOssa keskitymme opettamaan ja ohjaamaan niitä opiskelijoita, jotka meille ovat hakeutuneet ja joiden osaamisen hankkiminen on meille uskottu. Emme käytä aikaa haikailuun niistä, joita oli ennen entisinä hyvinä aikoina tai ketä toivoisimme saavamme opettaa.
Muutos tarvitsee positiivista johtamista, jossa myönteinen ilmapiiri ja rakenteet mahdollistavat kyvykkyyksien ja vahvuuksien esille tulon. Sen mukana syntyy tulosta ja laatua. Johtaminen on yksittäisen yksilön lisäksi koko yhteisön asia: Se on koko organisaation jokaisen toimijan aktiivista tekemistä. Olen seurannut ammatillisen koulutuksen kenttää yli 20 vuotta ja olen ylpeä meidän OSAOn joukkueesta. Meillä on etuoikeus tehdä laajan verkoston kanssa tiivistä yhteistyötä alueemme vetovoiman eteen.
Ammatillinen koulutus ei vain kanna muutoksessa, vaan on sen aktiivinen tekijä. Kiitos kuluneesta vuodesta niin omalle OSAOn joukkueelle kuin teille yhteistyökumppaneille!
Raija Näppä
Koulutuskuntayhtymä OSAOn vararehtori, pedagoginen johtaja
