Ei kosketa am­mat­ti­kou­lu­tuk­sen pi­tuu­teen

Suomen valtiovarainministeriön budjettipäällikkö Mika Niemelä ehdotti valtiovallan säästötoimeksi ammatillisen koulutuksen tutkintoajaksi kaksi vuotta. Ehdotus kertoo heikosta ammatillisen koulutuksen tuntemuksesta.

Jo nyt suurin osa opiskelijoista suorittaa opintonsa vain hieman yli kahdessa vuodessa – aikuiset paljon lyhyemmässäkin ajassa. On syytä myös muistaa, että osa laajennetun oppivelvollisuuden piirissä olevista tarvitsee opintoihinsa kolme vuotta, jotkut jopa enemmän.

Saksassa yritykset rahoittavat ison osan koulutuksen kalustohankinnoista. Tämä suunta odottanee Suomeakin nykyrahoituksella.

Ajatus kaksivuotisesta toisen asteen ammatillisesta koulutuksesta olisi epätasa-arvoinen myös lukio-opiskelijoihin nähden, heikentäisi ammattikorkeakouluihin haluavien mahdollisuuksia ja olisi takaisku erityistukea tarvitseville. Kevään yhteishaussa 60 prosenttia Pohjois-Pohjanmaan peruskoulunsa päättäneistä hakeutui ammatilliseen koulutukseen. Kukaan alueellamme tuskin haluaa asettaa lukiolaisia ja ammatillisen koulutuksen nuoria eri asemaan.

Vuosina 2017–2022 ovat isot koulutuksen rahoitusleikkaukset, indeksijäädytykset ja kova inflaatio vähentäneet rajusti itsenäisten ammatillisten koulutuskuntayhtymien rahoitusta: esimerkiksi metsäkoneenkuljettajakoulutuksessa noin 25 prosenttia. Tällä hetkellä olemme jo tilanteessa, jossa varsinkin kalustovaltainen koulutus kaipaa lisärahoitusta. Mahdolliset lisäleikkaukset vaikeuttavat koulutuksen toteutusta. Saksassa yritykset rahoittavat ison osan koulutuksen kalustohankinnoista. Tämä suunta odottanee Suomeakin nykyrahoituksella.

Jarmo Paloniemi
kuntayhtymäjohtaja-rehtori
Koulutuskuntayhtymä OSAO

Mielipidekirjoitus on julkaistu Kalevassa 25.4.2023.