Oulun osaamiskeskus 2020

OSKE

Valkoisella lukee Opetus- ja kulttuuriministeriö mustalla tekstillä.

Hankkeen toiminta-aika

1.5.2020 – 30.6.2021

Hankkeen kuvaus

Oulun osaamiskeskus on Oulun kaupungin hanke, joka toteutetaan yhdessä OSAOn kanssa. OSAO toteuttaa hankkeessa osaamisen kehittämisen palveluita, osaamisen kartoitusta, ohjausta koulutuspoluille ja kielitukea työpaikoille.

Osaamiskeskuksessa maahanmuuttaja-asiakkaille tehdään yksilöllinen osaamiskartoitus, joka voi sisältää ammatillisen osaamisen, suomen kielen osaamisen, oppimisvalmiuksien, soveltuvuuden, viestintä- ja vuorovaikutusosaamisen ja matemaattisluonnontieteellisen osaamisen, digitaalisessa toimintaympäristössä toimimisen osaamisen ja yhteiskunta- ja työelämäosaamisen sekä työkykyisyyden kartoittamisen. Asiakas ilmoittautuu palveluun TE-toimiston asiantuntijan ohjaamana.

Osaamiskartoituksella kartoitetaan asiakkaan osaamista ja tavoitteita, minkä pohjalta suunnitellaan yhdessä asiakkaan kanssa hänelle soveltuva polku. Henkilökohtainen ohjaus tukee asiakkaan etenemistä kohti hänen tavoitettaan.

Yksilöllinen polku voi suuntautua suoraan työelämään, ammatilliseen koulutukseen tai suomen kielen vahvistamiseen. Koulutuspolulla on mahdollista tutustua eri koulutusaloihin tarvittaessa kielituetusti, hakeutua esimerkiksi Valmaan, suoraan tutkinto-opintoihin, oppisopimukseen, osatutkintoon tai mahdollisiin polkuopintoihin.

Hankkeessa kehitetään maahanmuuttajille moniammatilliset ja monikanavaiset ohjauspalvelut, jotka toimivat verkostomaisesti. Hankkeessa yhteen sovitetaan suomen kielen opetuksen, maahanmuuttajien koulutukseen ohjauksen, alkuvaiheen ohjauksen, monikielisen neuvonnan ja Oulun yhteispalvelupisteen palveluita.

Hanketta rahoittavat Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) ja Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM).

Yhteystiedot

OSAOn hankehenkilöstö

Sanna Määttä
projektiasiantuntija, AmO
p. 050 594 3791
sanna.maatta@osao.fi

Lenita Pihlaja
S2, opinto-ohjaus, kielitaidon kartoitus
p. 050 500 3603
lenita.pihlaja@osao.fi

Hankkeen projektipäällikkö

Priyanka Sood
p. 044 703 1674
priyanka.sood@ouka.fi