Innolla EM-kisoihin

Innolla EM-kisoihin

Reetta Immonen edustaa OSAOta ja Suomea EuroSkills-kisoissa Budapestissä.

Muoti ja vaatetus -lajissa kilpaileva Reetta uskoo tulevan EM-koitoksen olevan tähänastisen elämän hienoin juttu.

Haaste on mielenkiintoinen: valitse musiikkikappale, joka kertoo sateesta. Suunnittele sen herättämien mielikuvien pohjalta takki, piirrä kaavat ja tekniset kuvat. Ja lopulta valmista takki valmiiksi vaatteeksi – tiukassa aikataulussa kansainvälisen tuomariston ja runsaslukuisen yleisön vaativan katseen alla.

Tämä on OSAOsta vaateompelijaksi valmistuneen Reetta Immosen ja hänen jyväskyläläisen kilpailuparinsa Melissa Kuisman tehtävä ammattitaidon EuroSkills 2018 -kisoissa Budapestissa syyskuun lopussa. Muoti ja vaatetus -lajissa kilpaileva Reetta uskoo tulevan EM-koitoksen olevan tähänastisen elämän hienoin juttu.

”Olen innoissani ja iloinen tästä mahdollisuudesta. Meillä on selvät sävelet mitä haluamme ja teemme. Kilpailijat ovat kovia mutta kyllä mekin olemme ammattitaitoisia. Varmoilla mielin lähdemme”, Reetta ennakoi kisatunnelmia.

Kilpailussa mitataan osaamien moipuolisesti

Kolmipäiväisissä kisoissa takin valmistamiseen on aikaa 18 tuntia. Parin sisäisessä työnjaossa Reetan vastuulla on suunnittelu, Melissa puolestaan vastaa takin valmistamisesta.

”Minulle kuuluu myös malliston suunnittelua ja valmiin takin presentoimista vaateteollisuuden ostajille. Tämäkin osuus arvostellaan ja se vaikuttaa menestykseen”, Reetta tietää.

Reetta sanoo vanhempiensa olleen kädentaitajia ja heidän harrastuneisuutensa innosti käsitöiden pariin jo nuorena. Lukion ja OSAOsta saadun ammatin jälkeen opinnot jatkuvat parhaillaan ammattikorkeakoulussa vestonomiksi.

”Tavoitteena on työpaikka suomalaisella vaatebrändillä ja ehkä oma yritys olisi mahdollinen. Kuluttajien valveutuneisuus on lisääntynyt ja laadukkaat, omintakeiset suunnittelijavetoiset vaatemerkit ovat saaneet tuulta alleen. Se on hienoa”, kiittää Reetta.

Kädentaitojen juhlaa

EM-kisoissa 22 lajiin osallistuvat Suomen ammattitaitomaajoukkueen kilpailijat tulevat eri puolilta Suomea. Joukkue koostuu alle 25-vuotiaista nuorista, joista osa opiskelee, osa on ehtinyt toimia jo vuosia työelämässä.

Ammattitaidon EM-kisat ovat paitsi totista kilpailua myös kädentaitojen suurta juhlaa. Suomessa kilpailutoimintaa koordinoiva Skills Finland ry haluaa tuoda esille nuorten ammattitaitoa ja osaamista suurelle yleisölle.

”OSAOlle on tärkeää pysyä kansainvälisessä kehityksessä mukana ihan huipputasolla. EM- ja MM-kisat tarjoavat tietoa millä tasolla muualla maailmassa ollaan. Pääsemme myös vahvistamaan kansainvälisiä yhteistyökuvioita – saamme tärkeitä kontakteja ulkomaisiin koulutuksen järjestäjiin ja yrityksiin”, kertoo OSAOn hankepäällikkö Sauli Jaara.

”Opiskelijoille kisa tarjoaa hienon mahdollisuuden menestyä, vaikka jo pääsy kisoihin on upea saavutus. EuroSkills-mitalistit voivat valita työpaikkansa mistä päin maailmaa tahansa. Niin arvostettua menestys on”, Sauli jatkaa.

Tsemppiä maajoukkueleireiltä

Kuten aina korkealla tasolla kilpailtaessa, myös Suomen Skills-taitajat hiovat kuntoaan viimeistelyleireillä.

”Koko joukkueen leireillä on ollut kiva henki. Tunnelma on myös motivoiva – onhan koolla omien alojensa parhaat osaajat. Lisäksi leireilemme parin ja valmentajan kanssa”, Reetta kertoo.

OSAOsta EM-kilpailuihin Budapestiin lähtevät Reetta Immosen lisäksi Miika Viitala (hitsaus) ja Joonatan Kivelä (elektroniikka) sekä ekspertit Keijo Kivioja (hitsaus) ja Sauli Jaara (putkiasennus).