
Johtajan katsaus vuoteen 2025
Elementti näyttää Voice Intuitiven kuuntelunapin ja translate-valikon
Vuosi 2025 oli OSAOssa sekä onnistumisten että kasvavien paineiden vuosi. Opiskelijapalaute säilyi kiitettävällä tasolla, mutta opiskelijoiden tuen tarve kasvoi ja työmarkkinoiden heikentyminen haastoi valmistuneiden työllistymistä. Samaan aikaan kansainvälisten opiskelijoiden määrä nousi, toimialamalliin siirtyminen eteni ja kiinteistöjärjestelyt turvasivat koulutuksen jatkuvuutta.
Vuosi 2025 oli onnistunut vuosi, mutta ei ilman varauksia. Opiskelija- ja työelämäpalaute oli jälleen kiitettävällä tasolla. OSAOn strategian tärkein tavoite on hyvinvoiva opiskelija. Olemme panostaneet kovasti henkilökohtaiseen ohjaukseen ja erityisopetukseen; silti tuntuma on, ettei riittävästi. Oppivelvollisissa on yhä enemmän laajemman tuen tarvitsevia. Tämä näkyy muun muassa TUVA-opiskelijoiden suurena määränä.
Valmistumisen jälkeinen työllistyminen on tällä hetkellä haasteellista. Koko Suomea koettelee korkea työttömyys, mikä hankaloittaa myös OSAOsta valmistuneiden työllistymistä. Yhä useampi valmistuneista jatkaa opintojaan ammattikorkeakouluissa, erityisesti hyvinvoinnin ja tekniikan aloilla.
Kansainvälisten opiskelijoiden määrä nousussa
Kansainvälisten opiskelijoiden määrä lähti vuonna 2025 kasvuun. Ouluun muuttaa vuosittain yli 1000 henkilöä ulkomailta. Tämä on lisännyt ja lisää tulevaisuudessa kieli- ja kotouttamiskoulutuksessa olevien määrää. Pyrimme entistä aktiivisemmin ohjaaman kyseiset koulutukset suorittaneet perustutkintojen pariin.
Vielä vuosina 2025-2027 peruskoulunsa tulevien määrä pysyy isona, mutta jo vuodesta 2028 alkaen uusien oppivelvollisten määrä lähtee laskuun. OSAOn uuden strategian yhtenä tavoitteena on ulkomaalaistaustaisten opiskelijoiden määrän nosto tuhanteen vuoteen 2030 mennessä. Tällä hetkellä näyttää siltä, että tavoite toteutuu.
Toimialamalli yhdenmukaistaa toimintaa
Koko vuoden 2025 valmistelimme toimialamalliin siirtymistä, ja neljälle toimialalle valittiin myös toimialajohtajat. Heidän lisäkseen OSAOssa valittiin useita koulutuspäällikköjä uusiin virkoihin. Toimialamallilla pyritään toiminnan yhdenmukaistamiseen ja myös taloussäästöihin. Ylläpitäjäpalveluihin on jo aiemmin keskitetty henkilöstö-, talous- ja opintosihteeripalveluita.
Digitalisaation kehittyminen ja etätyöt mahdollistivat entistä monipuolisemman työn tekemisen. Toimialamalli ei kuitenkaan valmistunut vuoden 2025 aikana, vaan hienosäätöä tarvitaan. Ensimmäiset kokemukset ovat kuitenkin rohkaisevia.
Kiinteistöjen vähentämisellä turvataan koulutuksen jatkuvuus
OSAOn taloustulos oli vuonna 2025 plussan puolella. Pääsimme tähän, kun saimme Myllytullin kiinteistöistä saadut voitot tuloutettua. 14 vuoden aikana OSAOssa on vähennetty noin 120 000 neliötä. Perusperiaatteemme on ollut noina vuosina: “Mieluummin vähennämme seinistä kuin ydintoiminnasta eli koulutuksesta.”
Vuoden 2025 palkankorotustaso ja sitä seuraavat kaksi vuotta korotuksineen on kuitenkin niin iso, että tarvitsemme kiinteistöjen vähennysten lisäksi myös muita tehostamisia. Toimialamalli on tähän yksi ratkaisu.
Kiinteistöjen osalta jatkoimme päättyneenä vuonna uudistuvan Kotkantien kampuksen suunnittelua. Tätä kirjoitettaessa vuonna 1968 rakennetun kiinteistön purku uuden tieltä on käynnistynyt, ja kilpailutus uudisrakentamisen ensimmäisen vaiheen rakentamisesta on vauhdissa.
Haukiputaalle on valmistumassa uudistetut tilat Limingasta siirtyvälle turvallisuusalan koulutukselle ja Kaukovainiolle on rakenteilla Hilikusta tulevalle henkilöstölle ja opiskelijoille väliaikainen opetuskeittiö. Muhoksen opetusnavetan vuokrasimme yksityiselle toimijalle.
Kaikilla näillä operaatioilla pyrimme turvaamaan koulutuksen jatkuvuuden.
Hyvää palautetta esihenkilötyöstä ja työyhteisöstä
Henkilöstölle järjestimme vuoden 2025 aikana kaksi pulssikyselyä. Eniten hyvää palautetta saivat esihenkilöt ja työyhteisö. Suurin osa kyselyihin vastanneista myös suosittelee OSAOta työpaikkana.
Monet meille hakeutuneet uudet työntekijät ovat maininneet syyksi hakeutumiseen OSAOn hyvän työnantajakuvan. Tästä jokainen osaolainen pitää vastuullisesti huolta myös alkaneena vuonna 2026.




