Kampustapahtumassa suunnattiin OSAOn tulevaisuutta

OSAOn uuden kampuksen kick-off -tilaisuus pidettiin tiistaina 2.5.2023 Oulussa Kaukovainiolla. Tilaisuuteen kokoontui yli 230 henkilöstön ja sidosryhmien edustajaa keskustelemaan OSAOn ja ammatillisen koulutuksen tulevaisuuden visiosta, sekä kampushankkeesta osana jatkuvan oppimisen ekosysteemiä.

Tilaisuuden asiantuntijapuheenvuoroissa korostuivat koulutuksen saavutettavuus, yhä lisääntyvä tarve osaavalle työvoimalla ja jatkuvalle oppimiselle, sekä vihreä siirtymä ja digitalisaatio.

Monet ammatillisen koulutuksen järjestäjät ovat ryhtyneet rakenteelliseen kehittämiseen, ja OSAOn kampushanke on tästä hyvä esimerkki.

”Tämän tyyliset hankkeet ovat omiaan lisäämään sekä opiskelijoiden että henkilöstön vetovoimaa. Ammatillinen koulutus on keskeinen osa kestävän kehityksen ratkaisuja, mutta mitä se tarkoittaa 50:n vuoden kuluttua?” kysyi AMKE ry:n toimitusjohtaja Veli-Matti Lamppu puheenvuorossaan.

Suomen Yrittäjien koulutusasioiden asiantuntija Marja Vartiainen puhui oppimisympäristöistä oppilaitosten ja yritysten yhteisinä innovaatio- ja elinvoimakeskuksina, ja hän nosti esiin työelämäyhteistyön monet muodot ja mahdollisuudet. Vartiaisen mukaan tulevaisuudessa työelämässä oppiminen tulee lisääntymään, samoin virtuaaliset ympäristöt. Tilojen, koneiden ja laitteiden yhteiskäyttö, laajempi palveluverkosto sekä joustavat opetusjärjestelyt ovat keinoja hyödyntää resurssit tehokkaasti.

Hankkeet tukevat uutta kampusta

Tilaisuuden yhteydessä päästiin vierailemaan OSAOn tieto- ja viestintätekniikan uudessa hyvinvointiteknologian oppimisympäristössä, sekä tutustumaan uutta kampusta tukeviin kehittämishankkeisiin.

Esillä oli kaikkiaan 10 hanketta, joista yhtenä merkittävänä oli mukana Digikampus osana ammatillista koulutusta -hanke, joka käynnistyy ensi syksynä. Hankkeen budjetti on noin 1,5 ME, josta EU-tuen osuus on reilu 1 ME. Hankkeen päätavoitteena on perustaa oppimisanalytiikkadatan keräämisen mahdollistavat virtuaali- ja simulaatio-oppimisympäristöt sekä vuorovaikutteiset hybridioppimisratkaisut. Oppimisympäristöt suunnitellaan yhdessä työelämän kanssa.

Uusi kampus luo hyvää koko seudulle

OSAO Kampus 2030 -hanke tehdään yhdessä. ”Osallistamme hankkeeseen mukaan henkilöstön, opiskelijat, omistajakunnat, luottamushenkilöt ja sidosryhmät”, sanoi tilaisuudessa puhunut kuntayhtymäjohtaja-rehtori Jarmo Paloniemi.

OSAOn suurinta omistajaa Oulun kaupunkia tilaisuudessa edusti konsernijohtaja Ari Alatossava. Hän kiitti OSAOn johtoa hyvästä ja avoimesta yhteistyöstä, ja näki uuden kampuksen alueellisen merkityksen vahvana: ”OSAO on arvostettu ja vetovoimainen kouluttaja. Kampus luo hyvää koko Oulun seudulle ja turvaa hyvän tulevaisuuden myös jatkossa.”

OSAO Kampus 2030 -hankkeessa uudistetaan ammatillisen koulutuksen pedagogiikkaa, kehitetään virtuaalisia oppimisympäristöjä sekä vahvistetaan yhteistyötä työelämän kanssa. Uusi kampus tulee koostumaan olemassa olevista rakennuksista ja uudisrakentamisesta, ja sen kustannusarvio on noin 100-120 miljoonaa euroa.

”Tämä tilaisuus antoi meille lisäbuustia ja vahvistusta sille, että on aika tehdä muutoksia. Hanke etenee seuraavaksi tontin kaavoituksella yhdessä Oulun kaupungin kanssa. Päätöksiä tehdään jo kesäkuun yhtymähallituksessa. Rakentaminen alkaa vuonna 2026, ja rakennushankkeen 1. vaiheen tupaantuliaisia vietetään vuonna 2028”, Paloniemi lupasi.

Alla kuvia tilaisuudesta. Kuvaaja Jouni Ylisuutari.