
Myyjä-visualistiksi valmistunut Milja löysi uuden uran työvoimakoulutuksen avulla
Elementti näyttää Voice Intuitiven kuuntelunapin ja translate-valikon
Milja Rautio hyppäsi rohkeasti uusille urille työvoimakoulutuksen avulla. Uudessa ammatissa kuvataitelijan visuaalinen silmä pääsee käyttöön, mutta uusiakin taitoja, kuten lävistysten tekemistä, pääsee oppimaan jatkuvasti.
Milja Rautio valmistui OSAOsta myyjä-visualistiksi tammikuun 2025 lopussa. Työvoimakoulutuksena opiskellun liiketoiminnan ammattitutkinnon hän paketoi reilussa vuodessa.
Aiemmin ammattikorkeakoulusta kuvataiteilijaksi valmistunut ja lukuisia luovia harrastuksiaan rakastava Milja suuntasi myynnin ja markkinointiviestinnän osaamisalan opintoihin avoimin mielin.
”Aloitin opinnot ihan puhtaalta pöydältä. Koska koulutus oli lyhyt, siihen uskalsi lähteä matalalla kynnyksellä.”
Milja oli ehtinyt tehdä taidealan projektien lisäksi jo monenlaisia töitä marjamyynnistä henkilökohtaisen avustajan tehtäviin. Kun viimeinen määräaikainen työsopimus päättyi, hän oli uuden edessä. Työvoimakoulutus tuntui hyvältä mahdollisuudelta suunnata uraa uudelleen.
Työvoimakoulutuksessa OSAO tekee yhteistyötä työvoimaviranomaisen kanssa. Tavoitteena on edistää työllistymistä ja kehittää osaamista vastaamaan paremmin työelämän vaatimuksia. Kuten kaikkeen ammatilliseen koulutukseen, työvoimakoulutuksena opiskeltavaan tutkintoon sisältyy niin teoriaa kuin ammattitaidon kartuttamista työelämässä.
”Vaikkei unelmien työpaikkaan heti koulutuksen jälkeen pääsisi, saa arvokasta oppia ja CV:n jatkeeksi näyttöä siitä, että osaamista on”, Milja tiivistää koulutuksen hyötyjä.
Tutkimusten mukaan ammatillinen työvoimakoulutus nostaa siihen osallistuneiden työllisyyttä, ja vaikutukset ovat pitkäkestoisia. Miljakin tietää, kuinka hienosti työvoimakoulutus voi onnistua: hän pääsi suorittamaan työelämässä oppimisen jakson Underground Storen Oulun-liikkeeseen ja työllistyi sinne heti valmistuttuaan.

Työelämässä oppimalla suoraan töihin
Sopimus työelämässä oppimisen jakson suorittamisesta yrityksessä järjestyi Miljan omalla aktiivisuudella – vanhanaikaisesti paikan päälle kävelemällä. Underground Storeen hän oli tutustunut tarkasti jo asiakkaana ja tiesi, mihin halusi työskentelemään.
”Olen aina tykännyt paikan tyylistä ja koin, että se passaisi minulle paremmin kuin esimerkiksi päivittäistavarakaupassa työskentely”, Milja perustelee.
”On tärkeää hakea työelämässä oppimaan paikkoihin, jotka oikeasti kiinnostavat. Sellaisesta saa paljon enemmän irti.”
Milja viihtyi liikkeessä erinomaisesti ja sai kehuja kyvystään oppia nopeasti. Kun yrittäjä oli juuri avaamassa liikettä toiselle paikkakunnalle ja tarve uudelleen työntekijälle oli, Milja innostui, haki ja sai paikan. Hän sanoo, että omalla tekemisellä ja asenteella oli työllistymiseen iso vaikutus.
Nyt Milja on jo päässyt laajentamaan työnkuvaansa lävistäjäksi. Työpaikassaan häntä innostaakin jatkuva uuden oppiminen. Kun voi kehittyä työssään, mielenkiinto säilyy, Milja sanoo.

Avoimet ovet luovalle urapolulle
Underground Storessa Milja on päässyt tekemään monipuolisesti erilaisia tehtäviä myynnistä esillepanoihin ja markkinointimateriaalien suunnitteluun.
Monipuolista osaamista liiketoiminnan ammattitutkinnon on tarkoituskin kerryttää. Myynnin ja markkinointiviestinnän osaamisala tähtää siihen, että ammattilainen osaa paitsi suunnitella ja toteuttaa markkinointia ja myyntiä myös seurata toimenpiteiden tuloksellisuutta ja kehittää asiakaskokemusta.
Milja valitsi alan, koska halusi päästä testaamaan, miten jo hankittu visuaalinen osaaminen kääntyisi konkreettisiksi taidoiksi kaupallisella puolella. Opinnoissaan hän kokee hyötyneensä erityisesti erilaisten ohjelmistojen ja digitaalisten ympäristöjen opiskelusta. Jo tutumpien työkalujen, kuten Photoshopin, lisäksi esimerkiksi Excel on nyt hallussa.
”Myös lainsäädäntöä käytiin kivasti läpi. Lakien ja linjausten kanssa ollaan työssä päivittäin tekemisissä, ja ne voivat olla asioita, jotka eivät ole ihan itsestään selviä”, Milja kertoo.
Miljan mukaan esimerkiksi hinnan ilmoittamisvelvollisuuteen liittyvät seikat ovat visualistille tärkeitä: miten tuote tai markkinointitapa vaikuttaa käytäntöihin tai mikä on harhaanjohtavaa markkinointia.
Opintoja Milja suosittelee lämpimästi kaikille kiinnostuneille. Visuaalinen puoli värioppeineen sommitteluineen tuo aivan uuden valttikortin työhakuun, hän tietää. Monipuolisuus avaa monia ovia.
”Tietysti on ne tietyt kokonaisuudet, jotka kaikki käyvät läpi, mutta opinnoissa on laajalla skaalalla tekemistä, jota voi sitten soveltaa eri tavoin. Kaikkien ei tarvitse lähteä samoihin työtehtäviin, vaan voi hakeutua esimerkiksi mainostoimistoon tai tapahtumatuotantoihin.”
Miljalle tärkein juttu koulutuksessa oli kuitenkin työelämässä oppiminen.
”Ajattelen, että ei auta opiskella pelkästään teoriaa– ei näitä asioita oikein tekemättä opi. Työpaikalla pystyy näyttämään, mihin oikeasti pystyy. Sen jälkeen on näyttöä siitä työelämässä tarvittavasta sinnikkyydestä ja jaksamisesta.”