
Taitaja-kultamitalistilla suuntana insinööriopinnot
Putkiasentaja Artturi Arola rakentaa tulevaisuuttaan osaamisella
Elementti näyttää Voice Intuitiven kuuntelunapin ja translate-valikon
OSAOssa putkiasentajaksi opiskellut Artturi Arola nappasi keväällä 2025 kirkkaimman mitalin ammattitaidon SM-kilpailuissa Taitajassa. Putkiasennuslajin kultamitalin taustalla on pitkäjänteistä kädentaitojen harjoittelua, määrätietoisuutta, työelämässä oppimista ja aito kiinnostus omaan alaan.
“Sanoisin, että hyvän putkiasentajan tunnistaa oma-aloitteisuudesta ja tietynlaisesta innosta työtehtäviin ja uuden oppimiseen. Ettei vain vedetä putkia, vaan oikeasti mietitään, miten homman tekisi parhaalla mahdollisella tavalla”, Artturi Arola sanoo.
Suoraan peruskoulusta OSAOon tullutta Artturia on aina kiinnostanut käsillä tekeminen, joten ammatillinen koulutus oli selvä valinta. Hän puntaroi sähköasentajan ja putkiasentajan ammattien välillä päätyen lopulta jälkimmäiseen.
“Opin tekemällä paljon paremmin kuin kirjasta lukemalla, joten talotekniikan perustutkinto vaikutti senkin puolestaan sopivalta. Halusin päästä konkreettisesti tekemään asioita.”
Artturi valmistui ammattiin hieman reilussa 2,5 vuodessa. Jo ensimmäisenä opiskeluvuotenaan hän pääsi kuukaudeksi oppimaan työelämään oikealle työpaikalle. Muutenkin työelämässä oppimista kertyi reilusti, yhteensä vuoden verran.
“Minulla ei ollut mitään suhteita rakennusalan yrityksiin. Putkimiehen töiden ja muutenkin rakentamisen suhteen aloitin nollatilanteesta, ja oppiminen alkoi koulussa.”

Toinen kerta toden sanoi Taitajissa
Ammattitaidon SM-kilpailuista Artturi kuuli toisen opiskeluvuoden aikana. Opettajan ehdotuksesta hän lähti mukaan koitokseen. Ensimmäinen kerta semifinaaleissa ei mennyt aivan nappiin, kun aikapaine ja yleisön läsnäolo toivat ylimääräistä jännitystä suoritukseen.
“Takkiin tuli aivan kunnolla. Iso asia kilpailuissa on henkinen puoli. Kaikki osaavat kyllä asentaa, mutta se pärjää, jolla pysyy ajatukset kasassa ja pää kylmänä.”
Kisan jälkeen opiskelu jatkui, ja seuraava kesä sujui töissä. Kolmosvuonna opettaja otti Taitaja-kilpailun uudestaan puheeksi, ja sen verran jäi ensikerrasta hampaankoloon, että Artturi lähti taas mukaan.
“Ajattelin myös, että kolmantena kouluvuotena osaaminen voisi riittää jopa hyvään tulokseen. Työelämässä oppimisen ohella kisaan treenattiin aina perjantaisin.”
Artturin mukaan semifinaalitehtävässä mitataan putkimiehen perustaitoja, kuten putken taivutusta ja putken mittausta. Turussa Taitaja-kisan finaalissa tehtävä puolestaan oli erinomaisen realistinen, melkein kuin työelämästä: vesi-ilmalämpöpumpun kytkentä, kylpyhuoneen kalustus ja lämmitysjärjestelmän asennus.
“Kaikkeni annoin. Pari tyhmää virhettäkin tuli. Annan itselleni finaalisuorituksesta arvosanaksi ysin, kun huomioi kaiken mitä osaan. Tuomareilta sain 79,50 pistettä. Kultamitali tuli hieman yllätyksenä, mutta pysyin todella hyvin annetussa ajassa, niin se taisi ratkaista voiton.”

Artturin My way on Highway
Vaikka Artturi kokee erityiseksi vahvuudekseen tekemällä oppimisen, myös teorian opiskelu on sujunut mallikkaasti, vaikka muutaman kerran onkin pitänyt “lyödä hieman päätä seinään”. Hän suoritti OSAO-aikana Highway-opintoja, joiden parissa ahertaminen palkittiin opiskelupaikalla Oulun ammattikorkeakoulussa.
“Tavoitteena on myöhemmin työnjohtajan tai suunnittelijan tehtävät, joten lisää koulutusta tarvitaan.”
Highway-opinnot tarjoavat toisen asteen opiskelijoille mahdollisuuden suorittaa korkeakouluopintoja jo ammatillisen koulutuksen aikana. Opiskelija voi tutustua häntä kiinnostavaan alaan tekemällä yksittäisiä kursseja tai isompia opintokokonaisuuksia. OSAOssa Highway-opinnot toteutetaan yhteistyössä Oamkin kanssa.
OSAOn opiskelijalle väyläopinnot ovat myös keino varmistaa opiskelupaikka Oamkissa jo toisen asteen opintojen aikana. Kun opiskelija suorittaa OSAOssa perustutkinnon ja Oamk Highway -opinnot, hänelle luvataan opiskelupaikka Oamkin informaatioteknologian, liiketalouden, luonnonvara-alan tai tekniikan opintoihin.
“Mielestäni Highway-opintoja kannattaa jokaisen ainakin koittaa. Ei siinä mitään häviä, vaikka ei ammattikorkeaan sitten menisikään. Mutta väyläopinnot tuovat lisää vaihtoehtoja ammatillisen koulutuksen jälkeen”, sanoo Artturi.
Highway-kurssien suorittaminen on itsenäistä työtä, mutta Artturin mukaan kysymällä saa opettajilta apua ja tukea. Oamk Highway koostuu kolmesta tutkinto-ohjelmakohtaisesta opintojaksosta, yhteensä 15 opintopisteestä. Artturi suoritti pakolliset kurssit matematiikasta ja fysiikasta sekä omavalintaisena kurssin rakennusmateriaaleista. Nämä opinnot huomioidaan osaksi ammattikorkeakoulututkintoa.
“Armeija odottaa tammikuussa. Työsopimus on siihen asti, ja aloitan insinööriopinnot sitten armeijan jälkeen”, suunnittelee Artturi.

Taitaja työllistyi oman alan töihin
Taitaja-voittaja on työllistynyt ammattia vastaaviin töihin LVI-Pitkälälle. Artturin arki sujuu saneerausten parissa, eli esimerkiksi rivitaloihin ja kerrostaloihin tehdään LVI-saneerauksia ja asennetaan uusia putkia.
Joskus asukkaat voivat lähteä remontin alta pakoon, mutta usein he asuvat kodeissaan saneerauksen ajan. Silloin ammattiosaamisen lisäksi tarvitaan asiakaspalvelukykyä ja taitoa tulla toimeen ihmisten kanssa.
“Kyllähän se kysymyksiä herättää, kun tullaan asuntoon työkalujen kanssa. Pitää osata kertoa maallikkokielellä, mitä me olemme tulleet tekemään.”
Niin työelämässä oppiminen kuin nyt työt vastavalmistuneena putkiasentajana LVI-alan palveluyrityksessä ovat Artturilla sujuneet hyvin. Alussa kokeneemmat tietenkin hieman katsovat, millainen tekijä tulokas on.
“Ei kuitenkaan tarvitse esittää mitään muuta kuin mitä oikeasti on. Hyvin otetaan vastaan, kun vain on ahkerana ja reippaana. Kannattaa tehdä niin sanotusti huonompiakin hommia, niin työkaverit alkavat vähitellen luottaa. Sitten pikkuhiljaa pääsee mukaan muuhunkin tekemiseen ja itsenäiseen työskentelyyn.”
Artturi neuvoo opiskelijoita ja tulevia ammattilaisia, että työmailla kannattaa rohkeasti kysyä kokeneemmilta apua pienimpiinkin asioihin. Aina on helpompi varmistaa ja tehdä kerralla kunnolla, kuin tehdä ensin vähän sinne päin ja sitten kysyä apua ja tehdä toiseen kertaan.
“Vauhti ei ole opiskelijalle ykkösenä. Työnantajat kyllä ymmärtävät, että aikaa menee hieman enemmän kuin ammattilaisella. Työelämässä aloittelevalle tärkeintä on pyrkimys tehdä hyvää työnjälkeä.”