Boostaus liikunta-alan uralle

Boostaus liikunta-alan uralle

Elviira Korpela jatkoi liikunnanohjauksen peruskurssin jälkeen opintojaan Vuokatin urheiluopistossa, jossa hän opiskelee liikuntaneuvojaksi.

– Unelma-ammattini on olla liikuntaopiston opettaja, kuvailee 20-vuotias Elviira Korpela, joka opiskelee tällä hetkellä liikuntaneuvojaksi Vuokatin urheiluopistossa. Korpelan tie alalle lähti Virpiniemen liikuntaopiston neljä kuukautta kestäneeltä peruskurssilta.

Virpiniemen liikuntaopisto on osa OSAOn Kontinkankaan yksikköä. Virpiniemessä voi opiskella peruskurssin lisäksi liikunnan ammattitutkinnon, ja tarjontaan kuuluu myös paljon täydennys- ja lyhytkoulutuksia.

Liikunnanohjauksen peruskurssi LOP antoi Korpelalle hyvät lähtökohdat jatkolle ja teki häneen vaikutuksen. Pienessä 10 hengen ryhmässä koko porukka tuli tutuksi ja läheiseksi.

– Parasta kurssissa oli se, että saimme kaikki tosi paljon henkilökohtaista neuvontaa, muistelee Korpela.

Valmiudet jatko-opintoihin

LOPin tarkoitus on valmistaa opiskelijoita pääsykokeisiin – oli tavoitteena sitten lähteä liikunnanohjaajaksi, -neuvojaksi tai -opettajaksi. LOPin aikana voi myös suorittaa muita koulutuksia, kuten uimaopettajan pätevyyden ja ensiapukurssin. Korpela suoritti itse edellä mainittujen lisäksi kuntonyrkkeilyn ohjaajan pätevyyden.

– Olen käynyt uimahalleilla avustamassa uimavalvojia. Yksi kurssikaverini lähti kurssin jälkeen töihin uimavalvojaksi ja –ohjaajaksi, kertoo Korpela.

Suurimman hyödyn Korpela sai LOPista pääsykokeisiin. Peruskurssin teoria- ja käytännönopinnot vahvistavat oikeita taitoja hakeutumisen kannalta. Koulutuksen aikana saa myös ensimakua alasta ja vahvistuksen siitä, onko tämä ala sopiva juuri minulle.

– Kurssista sai lisäpisteitä hakuun ja se näyttää hyvältä CV:ssä.

Salibandy ja terveysliikunta intohimoina

Korpela pelaa salibandyä kajaanilaisessa Papas-seurassa. Opiskelu on tukenut myös oman lajitaidon kehittämistä.

– Totta kai se auttaa, kun ymmärtää oman kehon toimintoja ja ravinnon vaikutuksia.

Ammattia Korpela ei halua kuitenkaan salibandystä tehdä. Liikunnassa Korpelaa innostaa erityisesti terveyttä edistävä liikunta, johon hän on myös suuntautumassa Vuokatissa. Työkokemusta hän on ehtinyt kerryttämään jo harjoittelun parissa vanhassa opiskelupaikassaan Virpiniemen liikuntaopistossa.

Teksti: Iida Latvala
Kuva: Jouni Ylisuutari