Erityisen tuen opiskelijoita tuetaan vahvasti 

Olen alkuvuoden ajan saanut toimia ammatillisena erityisopettajana OSAOn Kaukovainion Palvelut -yksikössä, jossa opetetaan muun muassa liiketoimintaa. Erityisopettajia yksikössä on useita. Korona-aikana on opetusta hoidettu sekä etänä että lähiopetuksena. Lisäksi opiskelijoiden muu etäopetus on lisännyt erityisen tuen tarvetta, ja jotkut haluavat opiskella paikan päällä koulussa. Tämä onkin kaikille halukkaille opiskelijoille mahdollistettu.

OSAOssa opinnoissa erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden määrä on ollut jatkuvasti kasvamaan päin. Nähtäväksi jää, kuinka esimerkiksi oppivelvollisuuden pidennys vaikuttaa erityisen tuen tarpeeseen. Valmiutta kuitenkin on, kun erityisopettajaresursseja on nyt lisätty kuluvan kevään ajaksi.

Erityisopettajissa on sekä ammatillisia erityisopettajia että yhteisten aineiden laaja-alaisia erityisopettajia. Tiimissä töitä päästään vaihtelemaan ja integroimaan mielekkäästi. Niinpä olen itsekin päässyt opettamaan muun muassa englantia ja äidinkieltä. Tuloksellisessa toiminnassa eli taloushallinnossa opiskelijat tarvitsevat aika paljon apuja, ja tämä aihealue on haastanut omalta mukavuusalueelta. Itselle läheisiä taas ovat esimerkiksi visuaalinen ilme, markkinointiviestintä ja palvelumuotoilu.

On ollut mahtava kokemus tehdä tätä työtä. Onnistumisen palkitsevia tunteita saa, kun opiskelijoiden kanssa saadaan tehtäviä valmiiksi. On myös ollut mukava muodostaa yksilöllisiä suhteita opiskelijoihin, ja välillä jutellaankin kaikesta maan ja taivaan välillä. Opiskelijoiden kohtaaminen on tärkeää.

Terhi Mustakangas
Ammatillinen erityisopettaja, KTM