KAHVI

Koulutusviennin alueellisen osaamisen vahvistaminen

EU:n sininen lippulogo, jonka alla teksti Euroopan unioni ja Euroopan sosiaalirahasto

Logo, jossa teksti Vipuvoimaa EU:lta 2014-2020

Logo, jossa pisaran muotoisessa asetelmassa sinisiä, vihreitä ja punaisia kaarevia viivoja ja vieressä teksti Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus.

Hankkeen toiminta-aika

1.1.2019 – 31.12.2020

Hankkeen kuvaus

KAHVI-hankkeen tavoitteena on kehittää julkisten koulutusorganisaatioiden kansainvälistä koulutusvientiosaamista ja siten vahvistaa organisaatioiden valmiuksia koulutusvientiin.

Hankkeen järjestämien koulutusten ensisijaisena kohderyhmänä ovat alueenjulkisten koulutusorganisaatioiden henkilökunta. Hankkeessa järjestetään koulutuksia, joissa perehdytään koulutusvientiin kohderyhmän koulutustarvekartoituksen perusteella valittujen teemojen kautta. Lisäksi hankkeessa kartoitetaan koulutusvientialueita ja toteutetaan koulutusviennin sähköinen käsikirja.

 

OSAO on osatoteuttajana Oulun ammattikorkeakoulun koordinoimassa hankkeessa. Muina osatoteuttajina ovat Oulun yliopisto ja Diakonia ammattikorkeakoulu.

Yhteystiedot

Projektikoordinaatori Mirja Hietala
p. 050 594 6589
mirja.hietala@osao.fi