Kunniaa ansiokkaalle asiantuntijalle

Kunniaa ansiokkaalle asiantuntijalle

Tietohallintopäällikkö Jarno Temonen ja Osekkin levyjärjestelmät. Kaapissa on levykapasiteettia n. 200 terabittiä.

Ammatillisen koulutuksen kultainen ansioristi sai Osekkin tietohallintopäällikkö Jarno Temosen tunnelmat vaihtumaan pienen hämmennyksen kautta iloon.

”Ensin tuli fiilis, että miksi minulle, samaa työtä on tehty jo pitkään. Mutta kyllä nyt tuntuu hyvältä saada tunnustus. Jotakin on tullut tehtyä oikein, kun saa luottamusta AMKEn ja esimiesten suunnalta”, Temonen sanoo.

”Toisaalta eihän tämä uran päätepiste ole, vaan välietappi. Arki pyörii tänäänkin entiseen malliin haasteineen. Mutta nautitaan nyt hetki tästä.”

Ansiomerkin myöntänyt Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry mainitsee palkintoperusteissa muun muassa ammatillisen koulutuksen digitalisaation edistämisen, asiantuntijan roolin merkittävien ohjelmistosopimusten neuvotteluissa sekä merkittävien hyötyjen synnyttämisen koulutuksenjärjestäjille.

Temosen ohessa palkittiin hänen ”tutkaparinsa”, tietohallintopäällikkö Urho Mäenpää Riveriasta.

”Kahden miehen tiimillä olemme AMKEn sateenvarjon alla tehneet yhteistyötä ja neuvotelleet etenkin Microsoft-sopimuksia viimeisen kymmenen vuoden ajan. Kun henkilökemiat toimii, olemme yhdessä enemmän kuin 1 + 1”, Temonen kiittää työpariaan.

”Me emme pidä palveluntarjoajaa vihollisena, vaan lähdemme yhdessä etsimään AMKEn kentälle parasta ratkaisua. Toinen iso asia on, että AMKEn edustajana en voi hakea vain Osekkin etua viimeisen euron päälle, vaan pitää katsoa laajemmin koko verkoston hyötyä.”

Temosen ja Mäenpään neuvottelemia sopimuksia hyödyntää 80–90 % koulutuksenjärjestäjistä, joiden opiskelijamäärä on yli 90 % kaikista Suomen ammatillisista opiskelijoista.

Tehtävänä tukeminen

Osekkissa 2002 aloittanutta Temosta työllisti alkuvuosina monessa OSAOn yksikössä itsenäisesti toimineen IT:n yhdistäminen ja koordinointi yhdeksi toimijaksi.

”Sen jälkeen paljon on muuttunut ja muutosvauhti on vain kasvanut. Paljon pitää hakea aktiivisesti uutta tietoa, jolla varmistaa osaamisen ajantasaisuus. Ei ole oikotietä onneen.”

Temosen vetämän kuuden hengen tiimin päivät koostuvat esimerkiksi taustajärjestelmien ylläpidosta, verkoista, palvelinsaliympäristöstä, pilvipalveluiden hallinnasta ja hankintojen valmistelusta.

”IT-palvelujen keskeinen tehtävä on ydinprosessien tukeminen – ei toiminnan ohjaaminen. IT on parhaimmillaan tukipalvelu, jonka lonkerot ulottuvat eri puolille organisaatiota. Olemme lähellä käyttäjää, sillä suuri osa asiakkaista kokee IT:n lähitukena, joka ratkoo juuri hänen ongelmiaan ja vastaa kysymyksiin.”

Ison toimijan suuret volyymit

OSAOn yhdeksässä yksikössä Oulun seudulla ja Koillismaalla opiskelee noin 10 000 nuorta ja aikuista. Lisäksi opettajia ja muuta henkilökuntaa on yhteensä yli 800.

Tämä tarkoittaa isoja lukuja ja volyymeja myös 22:n henkilön IT-palvelulle, joka tukee kaikkien yksiköiden opiskelijoita ja muita käyttäjiä sekä tarjoaa tietoliikenneyhteydet, kytkinverkot, työasemaympäristöt ja langattomat verkot.

”Meillä on 4 300 työasemaa ylläpidossa, virtualisoituja palvelimia on noin 140 ja fyysisiä kolmisenkymmentä. Kytkimiä ja tukiasemia löytyy kumpiakin parisataa”, Temonen laskee.

Tasaisen toiminnan sekaan osuvat kiirepiikit ovat merkki ulkopuolisesta toiminnasta, esimerkiksi palvelunestohyökkäyksestä, laiterikosta tai muista häiriöistä.

”Toki syksyt ovat kiireisiä, kun uudet opiskelijat aloittavat ja opettajatkin ovat unohtaneet kesälomalla liki kaiken”, Temonen hymyilee.

Teksti: Marko Sirviö
Kuva: Jouni Ylisuutari