Lisää koulutuspaikkoja

Oulu on ainoa kaupunkiseutu, jossa nuoria tulee työmarkkinoille enemmän kuin työmarkkinoilta eläköityy tekijöitä. Siksi on oleellista, että koulutuspaikkoja on kaikille – etenkin kun 16-vuotiaiden ikäluokka näyttää kasvavan ainakin vuoteen 2025 asti.

Pohjois-Pohjanmaalla yhteishaun aloituspaikkojen osuus oli vuonna 2017 alle maan keskiarvon (63 %). OSAO on hakijamäärillä mitattuna maan suurin ja vetovoimaisin ammattiopisto. Koulutustarjontamme on myös kalleinta kehittää. Pelkästään raskaan kaluston kulut logistiikka-, maarakennus-, maa-, metsä- ja kaivosalan koulutukseen ovat 3,5 miljoonaa euroa vuodessa.

Oppisopimuspaikkojen määrä on alueellamme edelleen haastava. Vaikka oppilaitosvetoinen koulutussopimus on yksi vaihtoehto, noususuhdanteessa yritykset toivovat voivansa solmia oppisopimuksia nykyistä enemmän. Olemmekin esittäneet ministeriölle, että loppuvuoden osalta paikkamäärän sääntely vapautettaisiin.

Tällä hallituskaudella olemme saavuttaneet monet infratavoitteet, kuten VT4 ja Oulun sataman syväväylä. Ne työllistävät ammattilaisia ja luovat kasvua. Myös osaamiseen ja koulutukseen on tehty laajaa vaikuttamistyötä. Olemme järjestäneet tapaamisia opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen kanssa ja hän on vieraillut alueellamme, useasti.

Tammikuusta 2018 nuoret ja varttuneemmat ovat pystyneet hakeutumaan ammatilliseen koulutukseen jatkuvan haun kautta. Oppilaitokset päättävät jatkuvan haun tarkemmista hakuajoista ja -menettelyistä ja valintaperusteista. Opiskelijan kannalta on tärkeää, että hakuaikoja on useammin kuin kerran vuodessa.

Mari-Leena Talvitie, kansanedustaja, Osekkin yhtymähallituksen puheenjohtaja