OSAOn hierojakoulutuksen konkari muistelee työuraansa

OSAOn hierojakoulutuksen Grand Old Man, Kari Tirkkonen, on päättämässä mittavaa uraansa hierojien kouluttajana. Kari siirtyy virallisesti eläkkeelle 28.2.2021. Lue Karin ajatuksia hänen mielenkiintoisesta työurastaan.

Hierojahistoriani juontaa juurensa vuoteen 1982, jolloin valmistuin kuntohoitajaksi Kuopion sairaanhoito-oppilaitoksesta. Tuolloin työpaikkoja oli runsaasti tarjolla ja sain valita, minne lähden – etelään vai pohjoiseen. Koska tiet Kuopiosta etelään olivat tuttuja ja mielestäni Iisalmen pohjoispuolella oli pelkää erämaata, suuntasin pohjoista kohti.

Syksyn 1982 aikana olin hakenut kolmeen paikkaan: Siuntion kylpylään, Ikaalisten kylpylään ja Rokualle. Loppuvaiheessa pallottelin Ikaalisten ja Rokuan välillä. Valitsin Rokuan, koska se oli todella kaukana kaikesta ja erähenkiselle miehelle mitä parhain mahdollisuus yhdistää työ ja vapaa-ajan harrastukset. Rokua oli ollut toiminnassa vasta vuoden, kun 1983 tammikuun alussa aloitin siellä kuntohoitajana. Siitä alkoi neljän vuoden monipuolinen työsarka lähinnä veteraanien ja sotainvalidien kuntoutuksen parissa.

Keväällä 1983 aloitettiin työvoimapoliittinen hierojakoulutus Muhoksen työvoimatoimiston, Oulun ammatillisen kurssikeskuksen sekä Rokuan kuntokeskuksen yhteistyönä.  Pääsin seuraamaan hierojakoulutusta todella läheltä. Olin yksi Rokuan kuntokeskuksen hierojaopiskelijoiden työpaikkaohjaajista, vaikka hierojan ammatti oli minulle aika vieras. Kyseisen koulutuksen opettajat vaihtuivat kolmen vuoden aikana ja syksyllä 1986 minulta kysyttiin, olisinko halukas jatkamaan Arto Hagelbergin, Timo Halosen ja Tuomo Huotarin jälkeen hierojakoulutuksen opettajana. Siitä tämä taival helmikuussa 1987 alkoi.

Työ oli itsenäistä ja yksinäistäkin, koska koulutuksen toteutus tapahtui Rokualla. Toimintaani ohjasivat Ammattikasvatushallituksen hierojan ammattitutkinnon opetussuunnitelma, työvoimatoimiston ohjeet, työelämän tarpeet ja silloinen esimieheni Jouko Heino. Tilanteen pakottamana opin tekemään lähes kaiken itsenäisesti ja yksin, mutta kyselin tarvittaessa koulutuksen järjestäjiltä toimintaohjeita. Kysely tapahtui kirjeitse ja lankapuhelimella. Kiirettä ei ollut ja se on varmasti yksi syy siihen, miksi viihdyin kyseisessä työssä ja nautin siitä.

Vuodet kuluivat ja maailma alkoi muuttua. Tuli tietokoneet ja matkapuhelimet. Vuonna 1989 Ammattikasvatushallitus ilmoitti, että vuonna 1995 tulee suuria muutoksia ammatilliseen koulutukseen. Pääsin mukaan valtakunnalliseen toimintaan, jossa kaikki Suomen silloiset hierojakouluttajat kehittivät yhteistyössä tulevaa ammattitutkinnon uudistusta.  Tämä lisäsi työn motivaatiota entisestään.

Mitä saimme aikaan? Uudet tutkinnon perusteet sekä hierojan ammattitutkinnon näyttötutkintojärjestelmä tulivat lainvoimaisiksi vuonna 1995. Tämän seurauksena järjestimme OAKK:ssa Timo Halosen ja työelämäkumppaneiden kanssa tammikuussa 1996 Suomen ensimmäiset hierojan ammattitutkinnon näytöt. Tästä alkoi seuraava vaihe kouluttajahistoriassani.

Kaiken kaikkiaan 1990-luku oli koulutuksen ja koulutusnäyttöjen kehittämisen aikaa, mutta myös henkilökohtainen opiskelun aikaa.  Suoritin pedagogiset opinnot ja kävin paljon ammatillisissa koulutuksissa. Siinä sivussa myös opetin ja kävin iltatöissä, jotta manuaaliset taidot kehittyisivät. Näin jälkeenpäin ajateltuna herää kysymys, miten ehdin tehdä tuon kaiken.

OSAOlla aloitettiin hierojakoulutus muistaakseni vuonna 1996. Jo silloin virittelimme yhteistyötä OAKK:n ja OSAOn välillä lähinnä yhdenmukaisten näyttötutkintojen arviointitapojen osalta. OSAOn ja OAKK:n liitoksesta oli puhuttu kauan. Muistaakseni jo vuonna 2006 OSAOn koulutuspäällikkö kertoi minulle, että yhdistyminen on jossain muodossa tulossa – että alahan valmistautua. Niin tein, ja vuonna 2018 yhdistyminen sitten olikin jo totta.

Opettajahistoriani OSAOlla on varsin lyhyt.  Täytyy myöntää, että on tässä ollut opettelua, sillä opin toimimaan yli kolmenkymmenen vuoden ajan todella itsenäisesti ja vastuullisesti omien tekemisieni suhteen. Toki ei saa unohtaa, että minulla oli hyvät työkaverit siinä tukena – kiitos siitä heille.

Kun OSAOon liittyminen tapahtui huomasin, että uudessa järjestelmässä kaikilla asioilla on monta eritasoista ja eri roolissa olevaa suorittajaa ja vastuuhenkilöä. Opin, että se on tämän toimintamallin erityispiirre. Kun hyppäsimme nopeasti suoraan suureen ja tuntemattomaan rakenteeseen, vanhan itsenäisen työtavan poisoppiminen oli alussa todella haasteellista ja henkisesti kuormittavaa. En sano tätä moitteena vaan sillä, että vanhojen opittujen selviytymistapojen muuttaminen uuteen on kaikilla hidasta. Tämä meidän pitää muistaa myös silloin, kun teemme opetustyötä opiskelijoidemme kanssa.

Kiitos kaikille talkoisiin osallistujille!

Tietoja Kari Tirkkosesta

Työskennellyt hierojakouluttajana 12 452 päivää. Työura alkoi 26.1.1987 ja eläkkeelle Kari jää 28.2.2021.

Kouluttanut hierojia viidellä vuosikymmenellä.

Palvellut hierojakouluttajana kahdessa oppilaitoksessa: OAKK:issa 31 vuotta ja OSAOlla noin kaksi vuotta.

Toteuttanut yhteistyössä työkavereiden ja eri oppilaitoksien kanssa noin 55 hierojan at-koulutusta. Karilla on ollut noin 880 opiskelijaa.

Järjestänyt yhteistyökumppanien kanssa noin 78 ammattitutkinnon näyttötutkintotilaisuutta noin 1 250 opiskelijalle eri puolella Suomea.