
OSAOn kampushanke etenee – kehitysvaiheen sopimus allekirjoitettu
Elementti näyttää Voice Intuitiven kuuntelunapin ja translate-valikon
OSAOn Kampus 2030 -hankkeen kehitysvaiheen sopimus on allekirjoitettu. Hanke etenee kohti toteutusvaihetta, ja tavoitteena on käynnistää rakentaminen keväällä 2027. Rakentaminen toteutetaan kolmessa vaiheessa, ja koko hankkeen on määrä valmistua vuodenvaihteessa 2030–2031.
Kampus 2030 -hanke on OSAOn historian suurin investointi. Oulun Kaukovainiolle rakennettava kampuskokonaisuus koostuu uudisrakentamisesta sekä nykyisten rakennusten peruskorjauksesta. Hankkeen kokonaislaajuus on noin 45 000 bruttoneliömetriä ja arvioitu arvo noin 120 miljoonaa euroa.
Kampukselle keskitetään OSAOn tekniikan-, palvelu- ja hyvinvointialojen koulutusta sekä yhtymäpalveluiden toimintoja. Lisäksi kampukselle sijoittuu vuokralaisina Oulun aikuislukio ja Oulun konservatorio.
Uudesta kampuksesta rakentuu Kaukovainiolle yhteisöllinen koulutuksen ja osaamisen keskittymä, joka tuo yhteen opiskelijat, henkilöstön ja yhteistyökumppanit. Valmistuttuaan kampuksella opiskelee noin 4 700 opiskelijaa ja työskentelee noin 540 henkilöstön jäsentä.
”Kehitysvaiheen sopimus urakoitsijan kanssa on uusi askel Kampus 2030 -hankkeen etenemisessä. Kampus 2030 merkitsee modernin oppimis- ja työympäristön syntyä Ouluun. Pohjantien vieressä se signaloi ammatillisen koulutuksen merkitystä ja vaikuttavuutta laajemminkin Pohjois-Suomeen. Tärkeintä on laadukkaan ammatillisen koulutuksen turvaaminen kymmeniksi vuosiksi eteenpäin”, sanoo OSAOn kuntayhtymäjohtaja-rehtori Jarmo Paloniemi.

Hanke toteutetaan yhteistoiminnallisena KVR-urakkana. Kampuksen tulevat käyttäjät ovat mukana suunnittelussa jo sen alkuvaiheista lähtien.
”Olemme erityisen ylpeitä siitä, että Rakennusteho on valittu toteuttamaan OSAOn historian suurinta investointia. OSAO Kampus 2030 on poikkeuksellisen kiinnostava ja vaativa hanke, jossa yhteistoiminnallinen KVR-malli mahdollistaa urakoitsijan osaamisen ja kokemuksen tuomisen vahvasti mukaan hankkeen toteutukseen jo kehitysvaiheessa. Lähdemme yhdessä OSAOn kanssa kehittämään kilpailuvaiheen suunnitelmasta laadukasta, toimivaa ja hallittua kampuskokonaisuutta”, sanoo Rakennustehon julkisen rakentamisen liiketoimintajohtaja Oskari Pyrrö.
“On hienoa päästä viemään hanketta eteenpäin pitkän hankintavaiheen jälkeen. Yhteistoiminnallinen toteutusmuoto antaa hyvät edellytykset jatkaa jo hankintavaiheessa käynnistynyttä erinomaista yhteistyötä tilaajan, käyttäjien, urakoitsijan ja suunnittelijoiden kesken”, sanoo rakennuttamisjohtaja Ari-Matti Jänkälä A-Insinööreistä.

Hankkeen toteuttajat
- KVR-urakoitsija: Rakennusteho Oy
- Rakennuttamistehtävät: A-Insinöörit Rakennuttaminen Oy
- Pää- ja arkkitehtisuunnittelu: Uuleo Arkkitehdit Oy ja AOR Arkkitehdit Oy
- Rakennesuunnittelu: WSP Finland Oy
- Talotekniikkasuunnittelu: Granlund Oy
Lisätietoja
- Jarmo Paloniemi, kuntayhtymäjohtaja-rehtori, OSAO, p. 050 538 3929, jarmo.paloniemi@osao.fi,
- Oskari Pyrrö, liiketoimintajohtaja, julkinen rakentaminen, Rakennusteho, p. 040 848 2302, oskari.pyrro@rakennusteho.fi
- Ari-Matti Jänkälä, rakennuttamisjohtaja, A-Insinöörit, p. 0500 581 260,
ari-matti.jankala@ains.fi




