OSAOssa kehitetään ammatillista koulutusta hankkeilla

Ammatillinen koulutus on viime vuosina uudistunut nopealla tahdilla. Pedagogisesti ja toiminnallisesti laadukas koulutus edellyttää toiminnan jatkuvaa kehittämistä ja rohkeaakin uusien toimintamallien pilotointia. 

Lainsäädäntö ei erittele ammatillisen koulutuksen kehittämistoimintaa omaksi erilliseksi tehtäväkseen kuten korkeakouluilla. Ammatillisessa koulutuksessa erityisesti työ- ja elinkeinoelämän kehittäminen ja sen osaamistarpeisiin vastaaminen tapahtuu osana oppilaitoksen perustoimintaa. 

Koulutuskuntayhtymä OSAOssa kehittäminen on työn arkipäivää. Kehitämme ammatillista koulutusta vahvasti yhdessä työelämän kanssa. Hankkeet ovat keskeinen kehittämisen työkalumme. Vuonna 2021 OSAOssa oli käynnissä yhteensä 71 erilaista kehittämishanketta, ja hankesalkun kokonaisvolyymi on noin 10–15 miljoonaa euroa.  

Kannustamme henkilöstöämme osaamisen kehittämiseen: Kuka tahansa OSAOlainen voi jättää kehittämis- tai hankeideansa avoimeen ideasalkkuun, josta ideat nostetaan ripeästi jatkojalostukseen. Olemme myös vuosi sitten käynnistäneet kehittämisagenttitoiminnan edistämään ideoiden löytymistä. 

Parhaat kehittämisideat nousevat yleensä arjen työssä havaituista haasteista ja tarpeista. Hankkeista saadaan panoksia haasteiden ratkaisemiseen. Jotta idea kantaisi hankkeeksi saakka, tarvitaan vahvaa näkemystä siitä, millaisia tuloksia ja erityisesti vaikuttavuutta hanke voisi tuottaa. Vaikuttavuudella tarkoitetaan ihmisten hyvinvoinnin lisääntymistä ja yhteiskunnallista hyötyä laajassa mittakaavassa.  

OSAOlla on vankkaa hankeosaamista, ja olemme haluttu yhteistyökumppani. Euroopan Unionin Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027 -rakennerahasto-ohjelma avaa tulevina vuosina merkittäviä mahdollisuuksia kehittää muun muassa työelämäläheistä koulutuksen digitalisaatiota sekä vihreän siirtymän elinkeinoja ja osaamista. Haluamme olla tässä kehityksessä vahvasti mukana. 

Hanna Blomqvist 
Kehityspäällikkö, Koulutuskuntayhtymä OSAO