Tervetuloa tutustumaan OSAOn Haukiputaan toimipisteeseen 18.-19.11.2026.Tapahtumassa pääset tutustumaan toimipisteen koulutustarjontaan ja aloihin.
Tapahtuman molempina päivinä järjestetään samansisältöiset tutustumiskierrokset kahtena eri aloitusajankohtana, klo 8.30 ja klo 11.30.
-
Jokaiselle ajankohdalle otetaan kerralla tutustumaan max 180 henkilöä.
-
Tutustumiskierroksilla kuljetaan noin 20 henkilön ryhmissä ja yhden kierroksen kesto on 2 tuntia 15 minuutia.
-
Keskiviikkona 18.11. järjestetään kierrokset 1-2 ja torstaina 19.11. kierrokset 3-4.
-
Opastetulla kierroksella esittelemme kaikkia koulutuksiamme ja samalla pääset kurkistamaan tiloihimme.
- Peruskoulujen tutustumisryhmät tarvitsevat omalta koulultaan saattajan mukaan. Jokaista 20 oppilaan ryhmää kohden on oltava mukana vähintään yksi aikuinen.
-
Ryhmien kuljetuksia emme järjestä. Tarvittaessa omakustaneinen ruokailu etukäteen varaamalla. Varaukset vähintään kaksi viikkoa etukäteen ravitsemuspäällikkö Kirsi Korkeakoskelta.
HUOM! Jotta kaikki Haukiputaan koulutuksista kiinnostuneet eri kouluilta mahtuisivat mukaan, toivotaan opinto-ohjaajilta harkintaa tapahtumaan ilmoittautumisessa (ei koko ikäluokan osallistumista). Varaathan tutustumiskierroksille paikat todellisten osallistujien mukaan ja ilmoita peruuntuneista paikoista osoitteeseen tapahtumat@osao.fi.Huomaathan myös, että tutustumiskierrosten ajankohdat ovat sitovat.Ilmoittautuminen Haukiputaan toimipisteen avoimiin oviin päättyy 6.11.2026.Lue lisää OSAOn avoimista ovistaOhjeet ilmoittautumiseen:
-
Valitse haluamasi tutustumisajankohta.
-
Kirjoita omat yhteystietosi, koulun nimi sekä ko. ajankohtaan osallistuvien henkilöiden määrä (ryhmän koko). Laske itsesi mukaan ryhmän kokoon.
- Lähetä ilmoittautumislomake Lähetä-painikkeesta.
-
Odota rauhassa sähköpostia. Sähköpostiviestissä kerrotaan mahtuiko ryhmäsi ko. tutustumiskierrokselle vai ei. Valitettavasti vapaiden paikkojen määrää ei saada näkyviin ilmoittautumislomakkeelle.
-
Mikäli ilmoittautuminen epäonnistui siksi, että ryhmäsi koko ylitti vapaiden paikkojen määrän, ilmoittaudu toiseen ajankohtaan.
-
Mikäli et saa sähköpostiisi viestiä ilmoittautumiseesi liittyen 10 minuutin kuluessa, tee ilmoittautuminen uudestaan.


