Yksikönjohtaja palaa Koillismaalle 

OSAO Taivalkosken yksikön tuore johtaja Esa Lahtela uskoo vankkumattomasti ammatillisen koulutuksen tulevaisuuteen Koillismaalla. Kun osaajat alueella ikääntyvät, OSAOn tärkeä tehtävä on kouluttaa uutta ammattitaitoista työvoimaa yritysten tarpeisiin. Tässä onnistutaan yhteistyöllä; opiskelijoita, henkilökuntaa ja yrityksiä kuunnellaan ja tarpeisiin vastataan.

OSAO Taivalkosken uutena yksikönjohtajana aloittanut Esa Lahtela on Koillismaalla hänelle todella tutuissa maisemissa. Esa varttui Posiolla parikymppiseksi, kunnes suuntasi 1990-luvun puolivälissä Ouluun konepajalle töihin sekä opiskelemaan kone- ja tuotantotekniikan insinööriksi. 

Koillismaalle on usein mieli palannut. Kavereita ja sukulaisia on täällä paljon, ja Posiolle rakensin mökin viitisen vuotta sitten. Siellä tulee joka kesä nikkaroitua. Lisäksi kalastus, marjastus ja kaikenlainen eräily on lähellä sydäntäni. Hillat ja mustikat on taas poimittu”, Esa hymyilee. 

Esa Lahtela on rakentanut alueelle myös vahvat ammatilliset verkostot jo ennen nykyistä pestiään. Kaukovainiolla koulutuspäällikkönä työskennellessään hän teki moninaista yhteistyötä Pohjois-Pohjanmaan ja Koillismaan konepajayritysten kanssa.  

Rakensimme esimerkiksi yrityspolkumallin, jolla opiskelijoita ja työntekijöitä on saatu Taivalkoskelle Telatek Worksin palvelukseen. Myös opettajamme työskenteli tehtaalla kolme päivää viikossa syksyn 2019 aikana.  

Uuden rakentamista vahvan pohjan päälle 

Esa Lahtela sanoo, että uutena yksikönjohtajana on hyvä rakentaa hankkeissa ja yritysyhteistyössä rakentuneen vahvan työelämäverkoston varaan. Lisäksi Taivalkosken yksikkö on alueellaan merkittävä toimija, jossa on tehty laadukasta työtä jo pitkään: toiminta on hyvällä mallilla, samoin taloudellinen tuloskunto. 

”Tämän pohjan päälle rakennamme Taivalkoskella ammatillisen koulutuksen tulevaisuutta yhdessä kunnan ja monen muun toimijan kanssa. Alueen kannalta on elintärkeää saada uusia osaavia tekijöitä, kun ikäluokat vanhenevat ja eläköityvät. Paljon kuuntelemme yrityksiä ja heidän tarpeitaan. Parhaillaan kartoitamme mitä uutta ja missä laajuudessa voisimme yritysten tarpeisiin tarjota.” 

OSAO Taivalkosken yksikössä Esan kanssa arjen jakaa noin 210 opiskelijaa ja nelisenkymmentä työntekijää. Taivalkoskella koulutetaan metsä-, maarakennus- ja kaivosalan sekä sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia. Opiskelijat tulevat Koillismaan lisäksi Lapista ja Pohjois-Pohjanmaalta. 

”Metsäalan koulutuksella on täällä vahvat perinteet. Sosiaali- ja terveysalalle on riittänyt kysyntää, ja sinne on saatu runsaasti opiskelijoita. Maarakennusalalla yksikön oma murskaamo on asiakaskohteissa töissä. Kaivosalan koulutusta annamme täällä ainoana OSAOn yksiköistä”, Esa kertoo yksityiskohtia. 

Yksikön konevaltaiset alat vaativat isoja investointejajotta opiskelijoiden työkaluiksi voidaan tarjota laadukasta ja ajantasaista kalustoa. Esa kiittää OSAOn kykyä investoida ja hankkia opetuksen kannalta tärkeitä koneita ja laitteita. 

”Esimerkiksi metsäopetukseen meille on tulossa uusi monitoimikone, jonka veroton hinta pyörii 400 000 euron paikkeilla. Nämä ovat OSAOlta merkittäviä panostuksia, ja kalliilla koneilla pyöritetäänkin opetusta kahdessa vuorossa.” 

Hyvä kello kauas kuuluu 

Yksikönjohtajana Esa Lahtela korostaa vakaata taloudellista pohjaa, joka mahdollistaa toiminnan ja sen kehittämisen. Tärkeää on riittävien resurssien varmistaminen ja henkilöresurssien järkevä käyttö. 

”Omaan johtamiseeni kuuluu henkilöstön ja opiskelijoiden ideoiden kuunteleminen herkällä korvalla. Yksikönjohtajana haluan viestiä ja markkinoida aktiivisesti ja kertoa meidän hyvistä onnistumisista myös oppilaitoksen ulkopuolelle. Facebook, InstagramTwitter ja LinkedIn ovat käytössä.  

Esa Lahtela aloitti OSAOlla vuonna 2011 kone- ja tuotantotekniikassa koneenasennuksen ja kunnossapidon lehtorina. Sen jälkeen hän eteni osastonjohtajaksi ja koulutuspäälliköksi, jossa tehtävässä toimi Taivalkoskelle siirtymiseen saakka. 

”Jos halua ja innostusta on, niin OSAOssa pystyy hakeutumaan uralla eteenpäin. Opiskelu ja osaamisen kehittäminen on mahdollistettu hyvin. Viimeksi opiskelin omaehtoisesti Opetushallituksen tutkinnon, jonka sain valmiiksi juuri, kun yksikönjohtajan paikkoja tuli auki. Tähtäimenä minulla on ollut, että jossain vaiheessa tulen yksikönjohtajan tehtäviä hakemaan”, päättää Taivalkosken yksikönjohtajana aloittanut Esa Lahtela.