Kaivostyöntekijänä työllistyy

Kaivosalan opiskelija Annamari Kinnunen on parin vuoden ahkeroinnin jälkeen valmistumassa OSAOsta kaivostyöntekijäksi. Takana on tuhti annos kaivosalan oppeja ja monipuolista käytännön tekemistä OSAOn Taivalkosken yksikön työmailla ja Sotkamo Silverin hopeakaivoksessa.

”Edelleen tuntuu, että todella hyvän alan olen valinnut”, sanoo Annamari, joka vaihtoi kaivosalalle siellä jo työskentelevien kavereiden kannustamana.

Tuleva kaivosammattilainen summaa kokemansa perusteella alan kolme isoa plussaa: työllistyminen, palkka ja työajat.

”Kaivoksella tehdään usein pidempää päivää ja vastaavasti myös vapaat ovat pidemmät. Esimerkiksi 4 päivää töitä ja 6 vapaata, tai 7 päivää töitä ja 7 vapaata. Tykkään tästä, ja se mahdollistaa töissä käymisen myös kauempaa”, sanoo Pudasjärvellä asuva Annamari.

Osana opintoja Annamari työskenteli seitsemän kuukautta Sotkamo Silverin kaivoksessa urakoitsija Tapojärvi Oy:n palveluksessa. Tosi mahtava paikka ja mielenkiintoista tekemistä, kiteyttää Annamari.

”Töitä tein kiinteällä murskauslaitoksella, esimerkiksi murskan syöttämistä pyöräkoneella sekä kaivinkoneen ja kiviauton ajamista. En kokenut mitään väheksyntää, vaan vakituiset työntekijät pitivät minua samanarvoisena”, kiittää Annamari.

Ammattilaisten arvostamaa opetusta

OSAOn kaivosalan opiskelijat pääsevät oppimaan käytännön tekemistä ja työskentelyä koulun työmailla ja oikeilla työpaikoilla. Kaivosalan lehtori Janne Hietalan mukaan tulevia kaivostyöntekijöitä on ollut oppimassa esimerkiksi murskausalan yrityksissä, maarakennusalalla sekä kaivoksissa.

”Monissa alaa vastaavissa ammattilaisten työtehtävissä. Viimeksi tänä aamuna eräs yritys kyseli opiskelijoita oppiin. Kysyntää on ja hyvistä opiskelijoista kilpaillaan.”

Kivialan merkittävän yrityksen Metson väkeä vieraili äskettäin OSAO Taivalkoskella, ja ammattilaisten terveiset olivat opettajan korvaan mieluisia.

”He olivat saaneet kentältä hyvää ja positiivista palautetta OSAOn opiskelijoista.

He myös tutustuivat Metson murskaimia ja seuloja huoltaneiden ja korjanneiden opiskelijoiden tekemiseen, ja kehuivat, että täällä tehdään ihan ammattilaisten hommia”, kertoo Janne Hietala.

Työssä oppimisesta oikeaksi työpaikaksi

Janne Hietala kertoo opiskelijoiden todella viihtyvän työelämässä oppimassa, ja hyvin sujunut jakso poikii usein työpaikan samaan yritykseen. Se on yksi vaihtoehto myös Annamari Kinnuselle.

”Mahdollisesti menen samaan paikkaan, mutta myös kairaustyöt kiinnostaisivat kovasti. Ylipäätään kaivosalalla on hyvät työnäkymät, ja lisäksi maarakennusala on työllistänyt opiskelukavereita.”

”Pohjois-Suomen kaivokset Sodankylässä, Kittilässä ja Sotkamossa vetävät hyvin. Meiltä valmistuneita on mennyt töihin myös Ruotsiin ja Norjaan”, vahvistaa Janne Hietala.

Kaivostyöntekijäksi OSAOssa

OSAOssa voit opiskella kaivostyöntekijäksi Taivalkoskella. Kaivosalan perustutkinto sopii sinulle, jos olet kiinnostunut kaivoksissa työskentelystä, olet oma-aloitteinen ja rauhallinen ja pidät fyysisestä työstä. Työmahdollisuuksia sinulle löytyy niin maanalaisilta kuin avolouhoskaivoksilta. Kaivoksia löytyy läpi Suomen etelästä pohjoiseen ja tulevaisuuden työnäkymät ovat hyvät.