Opinnot kohtaavat työelämän

OSAOn opiskelijat tekevät opintojensa aikana runsaasti yhteistyötä työelämän kanssa. Tämä antaa näkemystä sekä yrityksille, opiskelijoille että opettajille. On hyvä jo opintojen aikana tutustua työelämän tarpeisiin, sillä tästä on luonteva siirtyä työssäoppimisjaksoille yrityksiin ja muihin organisaatioihin.

Tänä syksynä useilla kursseillani on vieraillut työelämän edustajia. Vierailuja on toteutettu sekä paikan päällä että etänä videoyhteydellä. Olemme kuulleet asiaa muun muassa myynnistä, markkinointiviestinnästä, asiakaspalvelusta sekä visuaalisesta ilmeestä. Pääsimme jopa vierailulle mainostoimistoon.

Erittäin hienoa on ollut se, että yrityksiltä on saatu paljon caseja opetukseen. Olemme esimerkiksi suunnitelleet brunssiesitteitä ravintolalle sekä mainoksia urheiluseuralle. Näiden lisäksi opiskelijat ovat ryhmissä työstäneet markkinointisuunnitelmia yhteistyöyrityksille. On ollut hienoa, että yrittäjillä on ollut aikaa olla mukana ja vastata kysymyksiin. Näin suunnitelmista saadaan aitoa hyötyä yrityksille. Opiskelijat tulevatkin vielä toteuttamaan markkinointiviestinnän toimenpiteitä myös käytännössä.

Markkinointiviestinnän opetusta rikasti myös se, että saimme konsulttiyritykseltä toimeksiannon verkkosivujen analyysista. Konsultti ennätti olla mukana tehtävänannossa ja tulee myös töiden purkuun mukaan. Näin ollen saamme todella tuntumaa työelämän tehtäviin viimeisen vuoden opiskelijoiden kanssa.

Terhi Mustakangas, KTM, liiketoiminnan opettaja

Kirjoitus on julkaistu Forum 24 -lehdessä 27.11.2020.