OSAOsta visualistiksi valmistunut Minna syttyy luovuudesta ja vaihtelevasta työstä

Minna Asp ehti tehdä työkseen hevosenhoitajan, valokuvaajan ja ravintola-alan töitä, mutta hän kaipasi uralleen uutta suuntaa. Hän päätti kouluttautua aikuisiällä visualistiksi ja opiskeli OSAOssa liiketoiminnan ammattitutkinnon.

49-vuotias Minna Asp valmistui tammikuussa OSAOsta visualistiksi. Kainuusta lähtöisin oleva ja Ouluun kotiutunut Asp päätti kouluttautua uudelleen aikuisiällä, kun uusi ura alkoi kolkuttaa takaraivossa.  

Minna on entiseltä ammatiltaan hevosenhoitaja ja ravintola-alan ammattilainen. Hänellä on taskussaan myös valokuvaajan ammattitutkinto. Alan vaihto oli ollut Minnan mielessä jo pitkään. 

“Olin kolunnut ravintola-alan alusta loppuun tiskarista ravintolapäälliköksi asti. Koin myös työuupumuksen ja olin jonkin aikaa pois työelämästä. Tämän jälkeen työskentelin tapahtuma-alalla sekä valokuvaajana. Kun koronapandemia tuli, tapahtuma-ala tuntui epävarmalta ja aloin miettiä, mitä muuta voisin tehdä. Tässä iässä huomaa miettivänsä jo sitä, että mikä olisi minulle se loppuelämän viimeinen ura”, Minna kertoo. 

Minna törmäsi visualistin työvoimakoulutuksen hakuilmoitukseen ja alkoi selvittää, voisiko se olla hänelle sopiva tapa kouluttautua. Kun hakemiselle näytettiin vihreää valoa, Minna laittoi hakupaperit sisään.  

Opintojen aloittaminen aikuisiällä aiheutti monenlaisia tunteita. Minnaa jännitti, miten opiskelu aikuisiällä oikein sujuisi. 

“Mietin etukäteen, että miten pysyn mukana ja minkä ikäisiä opiskelijoita luokallani opiskelee. Luokkamme oli kuitenkin aivan mahtava, vaikka ikähaarukka oli 25 vuotta. Se auttoi opiskelun arkeen sopeutumisessa”, Minna sanoo. 

Minna Asp kuvattuna pihalla nojaamassa koivuun, harteillaan puna-oranssi huivi.
Valokuvaajana työskentelystä on hyötyä myös visualistin töissä, sanoo OSAOsta valmistunut Minna Asp.

Uuden oppiminen motivoi

Minna sanoo, että kiinnostus visualistin työtä kohtaan vahvistui entisestään opintojen edetessä.  

“Koko opiskeluaika oli todella motivoivaa ja oma mielenkiinto alaa kohtaan kasvoi koko ajan. Minua motivoi opinnoissa erityisesti se, että tiesin oppivani taitoja, joilla pystyn hakemaan töihin uudelle alalle. Olen iloinen siitä, että myös vanha koira voi halutessaan oppia uusia temppuja”, Minna toteaa. 

Minna sanoo, että perfektionismin kanssa eläminen haastoi välillä opiskelutaivalta. 

“Sitä haluaisi tehdä kaikesta täydellistä mutta täytyy hyväksyä se, ettei ihan kaikkea voi osata heti. Pitää osata päästää irti projekteista ja päättää, että jossain vaiheessa on valmista.” 

Minna suoritti puoli vuotta kestäneen työelämässä oppimisen jakson Taito Shop Oulussa. Työelämässä oppimisen jakso antoi Minnalle roppakaupalla eväitä työelämään.  

“Taito Shop oli aivan mahtava paikka työelämässä oppimisen jaksolle. Sain tehdä todella monipuolisesti visualistin töitä. Taito Shopissa huomioitiin koko ajan se, mitä olin siellä opettelemassa”, Minna kertoo.  

Visualistin esillepanojen ja myymälätyöskentelyn lisäksi Minna teki yritykselle markkinointia, valokuvausta ja videoita.  

“Opin myös viimeinkin neulomaan”, Minna naurahtaa. 

Valmistuminen herkisti

Kysyttäessä mieleenpainuvinta opiskelumuistoa Minna mainitsee oululaiselle yritykselle toteutetun toimeksiannon.  

“Toteutimme ison mainoskuvausprojektin oululaiselle DOM Second Hand -yritykselle. Toimeksianto oli hääpukuvideo, joka sai nimekseen Jotain lainattua. Minä otin tämän lisäksi vielä valokuvia.  Projekti oli todella opettavainen, iso ja haastava. Teimme kaiken itse, ja opettaja oli taustalla tukena. Saamme olla ylpeitä lopputuloksesta, sillä kokonaisuudesta tuli todella hyvä.”

Minnan arki on tällä hetkellä työntäyteistä. Minna haki valmistumisen jälkeen töihin Arinalle. Hän työskentelee resurssipoolissa ja tekee vuoroja eri toimipaikoissa tarpeen mukaan.  

“Tämä on minulle tosi hyvä työrooli, sillä tykkään vaihtelusta. Tarkoituksenani on nyt opetella nämä hommat kunnolla ja katsoa sitten, millaisia muita työtehtäviä Arinassa voisi olla tarjolla. Haluaisin tulevaisuudessa päästä tekemään myös visualistin hommia”, Minna pohti. 

Valmistuminen visualistiksi tuntui mahtavalle, Minna sanoo. 

“Kyllä siinä itku pääsi, ja fiilis oli todella haikea. Samalla oli kuitenkin voittajafiilis: Että tässäkin iässä voi opiskella uuden ammatin ja aloittaa vielä kerran alusta. Itselleni oli iso kynnys lähteä aikuisiällä opiskelemaan, mutta olen iloinen, että hyppäsin sen kynnyksen yli. Opiskelu ei ole iästä kiinni!”