Vuodessa uuteen ammattiin

 

“Jos en nyt mene opiskelemaan, en mene koskaan”, pähkäili 48-vuotias Seija Manninen vuosi sitten lokakuussa, kun törmäsi sattumalta Zemppi Areenan rekrytointitilaisuudessa mahdollisuuteen täydentää aiempaa koulutustaan. Manninen oli aiemmalta koulutukseltaan kotitalousteknikko, mutta koki hankalaksi työllistyä tutkinnollaan, joka oli jo vanhentunut.

Perheen perustamisen jälkeen Manninen oli useamman vuoden kotona ja teki töitä pätkissä. Vuonna 2017 hän pääsi pidemmäksi jaksoksi töihin päiväkotiin. Työsuhde päättyi perjantaina ja seuraavana tiistaina Manninen aloitti jo opinnot OSAOssa Kempeleessä.

“Rekrytilaisuus oli torstaina ja pääsin aloittamaan uudet kokin opinnot jo seuraavana tiistaina.”

Mannista jännitti opiskelemaan lähteminen vuosien jälkeen, mutta innostui opiskelusta – ja koko perhe iloitsi hänen puolestaan.

“Teoriaopiskelu ei ole mieleeni, mutta koulutehtävät yllättivät, saivat innostumaan ja veivät mennessään.”

Aiemmista opinnoista hyötyä

Aiemmasta kokemuksesta oli hyötyä jo hakuvaiheessa. Manninen kävi keskustelemassa kokin opinnoista OSAOssa ja TE-palveluissa, ja pääsi kokemuksensa ansiosta aloittamaan nopeasti. Opiskelu onnistui työmarkkinatuilla.

”Hyödyin aiemmista opinnoistani ja osa opiskeltavista asioista oli tuttuja. Monet suositukset ovat kuitenkin muuttuneet, esimerkiksi omavalvonnan kertaus teki hyvää.”

Vuoden opiskeluiden aikana Manninen ehti suorittaa kuusi työpaikalla tapahtuvaa oppimisjaksoa, joista Tyrnävän kunta myös poiki vakituisen työpaikan. Suurtalouspuoli vei mennessään.

“Osoitin esimiehelleni määrätietoisesti haluavani tosissani töihin. Esimies vinkkasi, että paikkoja aukeaa pian.”

Tyrnävän kunnan Kuulammen keittiöllä esimiehenä toimiva Auli Silvennoinen kertoo myös, että opiskelijoiden aiemmista opinnoista on hyötyä töissä.

”Meillä on ollut paljon motivoituneita opiskelijoita töissä, ja hyväksi havaitut halutaan totta kai palkata.”

Vauhdilla työelämään

Nyt reilun vuoden jälkeen opintojen aloittamisesta Manninen on valmistunut ja työskennellyt jo lähes kuukauden Tyrnävän kunnan kouluissa kokkina.

Manninen on viihtynyt uudessa työssään hyvin ja nauttii sen monipuolisuudesta. Hän kuvailee, että rohkealla asenteella pääsee pitkälle.

“Luottamalla itseensä ja tarttumalla uusiin hommiin oppii parhaiten ja nauttii työstä.”

Kokin opintoihin haetaan opiskelijoita Ouluun, Muhokselle ja Kempeleeseen.

Kuvassa: Juuri valmistunut kokki Seija Manninen (oik.) ja esimies Auli Silvennoinen (vas.) pakkaavat ruokia lähetykseen. Kuulammen keittiöllä valmistetaan ruokaa vajaalle 2000:lle asiakkaalle päivittäin.