OSAO Kampus 2030

Hankkeen toiminta-aika

1.2.2022 alkaen niin, että hankkeen arvioidaan valmistuvan tämän vuosikymmenen loppuun mennessä.

Hankkeen kuvaus

Koulutuskuntayhtymä OSAOn yhtymähallitus on käynnistänyt OSAOn uuden kampuksen jatkosuunnittelun Kaukovainiolle. OSAOn uusi kampus koostuu osin olemassa olevista rakennuksista ja uudisrakentamisesta sekä toimintakulttuurin ja -tapojen uudistamisesta.

Uudistamme hankkeessa OSAOn Kotkantien kampuksen oppimis- ja työympäristöt.  Vastaamme OSAOn uudessa toimintakulttuurissa tehokkaasti pedagogisiin, taloudellisiin ja toimintaympäristön kehittämistarpeisiin. Fyysiset ja virtuaaliset tilat sekä yhä tarvelähtöisemmät toimintatavat vahvistavat OSAOn laadukasta pedagogiikkaa ja työelämäyhteistyötä.  

Kuvaamme ja valmistelemme hankkeessa siirtymän vuoden 2030 jälkeiseen ammatillisen koulutuksen toimintaympäristöön. Toimenpiteiden keskiössä ovat opiskelijat ja heidän monipuoliset opintopolkunsa sekä yhteiskehittäminen opiskelijoiden, OSAOn henkilöstön, työelämän ja sidosryhmien sekä kampusrakentajien kanssa vuoropuhelujen avulla.

Päivitämme hankkeen aikana Kampus 2.0 -pedagogisen suunnitelman 3.0-versioon. Pedagogiset ja virtuaaliset ratkaisut kattavat koko OSAOn ja kaikki yksiköt. Pedagogiset ratkaisut sisältävät työpaikalla tapahtuvan oppimisen, työelämäyhteistyön vahvistamisen ja yritysten mahdolliset sijoittumiset kampusalueelle osana osaamisen kehittämisen palveluita. Virtuaalisuus mahdollistaa sen, että opetus ja oppiminen ovat tarpeen mukaan ajasta, paikasta ja tilasta riippumattomia.

Hankkeen toteuttamiskustannukset ovat alustavasti 100-120 miljoonaa euroa. Hankkeen ja kampuksen arvioidaan valmistuvan tämän vuosikymmenen loppuun mennessä.

Havainnekuva mahdollisesta OSAOn uudesta 2030-kampuksesta.

Usein kysytyt kysymykset

Hankkeen tarpeellisuuteen vaikuttavat erityisesti

  • toimintaympäristön muutokset: ikäluokkien pieneneminen, osaavan työvoiman puute, työelämässä tarvittavan osaamisen uudistuminen ammattien hävitessä ja uusien syntyessä, työn tekemisen tapojen muutos ja työn teknistyminen sekä työpaikoilla tapahtuvan oppimisen vahvistuminen
  • eri-ikäinen ja osin vanhentunut rakennuskanta
  • rakennuskannan korkeat korjaus- ja ylläpitokustannukset
  • tilatarpeiden vähentyminen

Hankkeen toteuttamiskustannukset ovat alustavasti 100-120 miljoonaa euroa. Kampuksen arvioidaan rakentuvan tämän vuosikymmenen loppuun mennessä. Tavoitetoteutuma on arvioita pienempi, ja kustannuksia katetaan tontti- ja kiinteistömyynnillä sekä mahdollisimman vähäisellä lainanotolla.

Hankkeella vastataan ammatillisen koulutuksen pedagogiikan, talouden ja toimintaympäristön haasteisiin sekä uudistetaan tarvelähtöisesti OSAOn fyysiset ja virtuaaliset oppimisympäristöt ja toimintakulttuuri.

Hanke etenee vaiheittain valmistelusta rakentamiseen sekä toimintakulttuurin ja -tapojen uudistamiseen. Rakentaminen tapahtuu useammassa vaiheessa mahdollistaen normaalin arjen.

Yhteiskehittäminen on hanketoiminnan keskiössä. Käyttäjä- ja sidosryhmien vuoropuheluja järjestetään syksyllä 2022 ja tarpeen mukaan myös syksyllä 2023.

Hankkeen ja kampuksen arvioidaan valmistuvan tämän vuosikymmenen loppuun mennessä.

Päätökset toteutuvat OSAOn hallintosäännössä määritellyn päätösvallan mukaisesti. Hankinnat ja hankintapäätökset toteutuvat OSAOn delegointipäätöksen mukaisesti. Yhtymävaltuusto tehnee ensimmäisiä päätöksiä rakentamisesta vuoden 2023 jälkipuoliskolla.

Hankkeen johtoryhmään kuuluvat kuntayhtymäjohtaja-rehtori, vararehtori, kiinteistöjohtaja ja projektijohtaja. Johtoryhmä johtaa, ohjaa ja tukee toiminnallaan hankkeen etenemistä. Projektijohtaja vastaa hankkeesta yhteistyössä kiinteistöjohtajan kanssa.

Pääomistaja Oulun kaupungin ja OSAOn yhteinen ohjausryhmä sekä OSAOn sisäinen ohjausryhmä ohjaavat ja tukevat hankkeen etenemistä. Johtoryhmä ja ohjausryhmät on perustettu osana hankkeen laadunhallintaa ja omavalvontaa.

Yhteystiedot

Jarmo Paloniemi
kuntayhtymäjohtaja-rehtori
p. 050 538 3929
jarmo.paloniemi@osao.fi

Raija Näppä
vararehtori-pedagoginen johtaja
p. 040 198 1441
raija.nappa@osao.fi

Jaana Valjus
kiinteistöjohtaja
p. 040 655 2215
jaana.valjus@osao.fi