Kokin ammatti sopii innokkaalle kokkaajalle

 

Kempeleläinen Miska Koivula pitää ruuanlaitosta. Kokkiopinnot olivatkin luonteva valinta ja oppilaitoksen sijainti lähellä kotia pelkkää plussaa.

OSAOn Kempeleen-Limingan yksikön ensimmäisen vuoden kokkiopiskelija Miska Koivula on ollut opintoihinsa erittäin tyytyväinen. Hiihtoloman jälkeen edessä on ensimmäinen työpaikalla tapahtuva oppimisjakso, jota Miska odottaa mielenkiinnolla.

– Odotan innolla, että pääsen näkemään, millaista työelämä on. Lähden avoimin mielin katsomaan uutta kokemusta, Miska kertoo.

Yläasteen jälkeen hän tiesi, ettei häntä kiinnosta lukio ja Miska ryhtyi miettimään, että mikä kiinnostaa. Koska köksäntunneilla oli syntynyt kipinä kokkaamiseen, päätti hän hakea kokkiopintoihin.

– Toki olen pienestä asti seurannut myös kotona, miten vanhemmat ovat laittaneet ruokaa, joten sieltäkin tuli mielenkiinto alaan, Miska sanoo.

Mielenkiintoisten opintojen lisäksi Miska on iloinen siitä, että kokiksi voi opiskella OSAOn Kempeleen yksikössä, sillä kempeleläisenä lyhyt koulumatka on hänelle plussaa. Ryhmä on sopivan kokoinen, jotta kaikkea pääsee tekemään sopivassa määrin ja apua saa aina tarvittaessa.

– Osasin odottaa, että opinnot voivat olla aika rankkoja, mutta silti opiskelu on tosi mielekästä. Työ on sellaista, että siinä ollaan koko ajan menossa.

Vaikka päivät pyörivät ruuanlaiton parissa, Miskalla riittää innostusta vielä kotonakin ja perhe pääsee nauttimaan välillä hänen kättensä jäljistä.

– Kyllähän vanhemmat siitä tykkää. Tulee välillä itsellekin sellainen olo, että kysyn voisinko tehdä jotain, Miska summaa.

Opinnoissa parasta on ollut mahdollisuus kehittyä. Oman työnsä tuloksen pääsee näkemään heti tehdessä. Miska suositteleekin alaa kaikille jotka tykkäävät ruuanlaitosta ja syömisestä.

– Jos ei heti ensimmäisellä kerralla onnistu, niin tietää aina mitä voi seuraavalla kerralla parantaa, se on tosi mielenkiintoista, Miska sanoo.

Opintoihin kuuluvien keittiöpäivien aikana opiskelijat aloittavat päivänsä kahdeksalta. Silloin he tekevät ja tarjoilevat koulun opiskelijoille ja henkilökunnalle ruuan.

– Meille jaetaan työtehtävät ja pääsemme tekemään monipuolisesti eri asioita aina salaatista leipomiseen sekä pääkokiksi.

Oulun seudun ammattiopistossa voi opiskella kokiksi Kempeleen lisäksi myös Muhoksen, Haukiputaan ja Kaukovainion palvelut yksiköissä.

Tutustu ravintola- ja catering-alan tutkintoon »