Kokki vaihtoi vihannekset varaosiin

 

Niina Kuivas löysi uuden ammatin OSAOn autoalan perustutkinnosta, varaosamyyjän osaamisalasta.

Niina Kuivas on jo vuosia harrastanut yhdessä miehensä kanssa autojen laittamista. Pariskunta ostaa itselleen projektin, jota he sitten korjaavat ja tuunaavat. Muutama vuosi sitten Niina sai harrastuksesta myös itselleen ammatin, hän nimittäin hakeutui OSAOn Haukiputaan yksikköön opiskelemaan autoalan perustutkintoa, varaosamyyjän osaamisalaa.

– Työskentelin aikaisemmin suurtalouskokkina, mutta sairastuin niin pahoihin ruoka-aineallergioihin, että se työ piti lopettaa, Niina kertoo.

Hän löysi Haukiputaan yksikön yhteystiedot OSAOn verkkosivuilta ja otti yhteyttä oppilaitokseen. Koulutukseen on olemassa jatkuva haku, joten Niina laittoi hakemuksen menemään ja haastattelun jälkeen hän pääsi aloittamaan opinnot.

– Tykkään siitä, että saan tekemällä itse oppia sen homman. En ole mikään koulunpenkillä istuja, Niina toteaa.

Työpaikka työssäoppimisen kautta

Koulutus toteutetaan pääosin työpaikalla työssäoppimisena. Samalla se on opiskelijoille hyvä ponnahduslauta työpaikkaan. Samoin kävi Niinalle.

– Tulin tänne Wetterille ja tein koko työssäoppimiseni täällä. Opintojen jälkeen työllistyin tänne, hän kertoo.

Harrastuksen kautta Mersut ovat tulleet Ninalle tutuiksi, joten hän ajatteli saavansa opintojen aikana kokemusta myös monista muista merkeistä. Nyt sitä onkin jo yli kahdestakymmenestä merkistä.

– Tämä on malliesimerkki siitä, miten osaamisperusteisuus toteutuu, osaamista voi hankkia muualtakin kuin oppilaitoksesta, kertoo aikuiskoulutuspäällikkö Päivi Kylmäluoma.

Jatko-opinnot heti perään

Niina valmistui vuodessa ja hän on ehtinyt aloittaa jo ammattitutkinto-opinnot. Ne suoritetaan näyttötutkintona ja opintoihin kuluu aikaa noin kaksi vuotta. Opintoihin kuuluu jonkin verran teoriaopintoja Haukiputaan yksikössä.

– Opinnot voivat olla hyvin henkilökohtaistettuja juuri opiskelijan osaamistarpeisiin, Päivi kertoo.

– Sain valittua syventävistä opinnoista juuri sitä osaamista, jota tarvitsen, Niina jatkaa.

Nina kehuu työympäristöään, eikä sukupuolella ole miesvaltaisella alalla väliä. Aluksi hän ajatteli, ettei halua tehdä asiakaspalvelua, mutta nyt sekin sujuu siinä missä muutkin.

– Pidän työstäni ihan hirveästi. Päivät eivät ole samanlaisia, vaan aina tulee uusia haasteita ja asiakaspalvelutyö on mukavaa, Niina sanoo.

Varaosamyyjän ammatti sopii erinomaisesti myös heille, jotka haluavat työskennellä autojen parissa, mutta joiden terveys ei esimerkiksi kestä enää autoasentajan töitä.

Oulun seudun ammattiopistossa varaosamyyjäksi voi opiskella Haukiputaan yksikössä. Autoalan perustutkinnon muita osaamisaloja löytyy Haukiputaan lisäksi myös Muhoksen yksikön koulutustarjonnasta.

Tutustu varaosamyyjän opintoihin